100 markkaa ja 100 lastenlasta. Siinä Salme ja Leevi Syrin yhteisen elämän alku ja tämän hetkinen piste. Elämä kahdeksantoista lapsen vanhempina on vaatinut paljon, mutta antanut vielä enemmän. Synnyttäessään Vaasan keskussairaalassa Salmea kohdeltiin aina kuin kuningatarta.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Leevin äidiltä saatu 100 markkaa, vanha mopo, häälahjaksi saadut peitot ja tyynyt sekä osamaksulla ostettu sohvakalusto. Siinä oli Salme ja Leevi Syrin omaisuus, kun he avioitumisen jälkeen 1960-luvulla aloittivat yhteistä elämää pihamökissä Kokkolassa. Mökin toisessa päässä oli ulkovessa, sisällä öljykamina. Ruoaksi oli usein perunoita ja ohrajauhoista tehtyä kastiketta.

Nyt pariskunta asuu Konnevedellä, taas kahdestaan. Pihassa on Salmen suuri ateljee, jonka Leevi kunnosti vanhasta piharakennuksesta. Siellä myös Leevi tekee puutöitään ja entisöi Salmen kanssa huonekaluja. Kauniissa kodissa on lukuisia huoneita tyhjillään.

Väliin on mahtunut koko elämän kirjo. Vuonna 1968 syntyi ensimmäinen lapsi, kuutta vuotta myöhemmin lapsia oli jo puoli tusinaa. Leevi teki kahta työtä ja sen lisäksi rakensi perheen ensimmäisen oman talon. Elettiin energiakriisin aikaa. Betonia ja ikkunalaseja oli vaikea saada. Perhe kasvoi.

Ruuhkavuosina kaksitoista lasta lähti aamulla opintielle ja kolme jäi kotiin äidin puurokouluun.

Kun Salme Syri oli 42-vuotias, nähtiin IltaSanomissa lööppi: Hänellä on kahdeksantoista lasta! Leikekirjaan tallennetussa kuvassa hymyilee hyvinvoivan näköinen äiti vauva sylissään.

Salme ja Leevi Syri muuttivat Vaasan läheltä Vähästäkyröstä Konnevedelle viisitoista vuotta sitten. Vähänkyrön vuosina paikallinen sanomalehti oli tehnyt perheestä useita juttuja. Vähän aikaa sitten toimituksessa oltiin kiinnostuneita tietämään, mitä perheelle on muuton jälkeen tapahtunut.

Kertomukseen saatiin jatkoa, edelleen ”på svenska”, jota Salmekin sujuvasti puhuu. Suurperheen värikästä elämää kävi aikoinaan ihmettelemässä monien lehtien toimittajia. Syrit avasivat kotinsa ovet heille, jotka olivat aidosti kiinnostuneita suuren perheen elämästä.

Eräs aikakauslehti julkaisi Syrin perheestä jutun, jossa vanhemmat olivat todenneet sen tosiasian, että koko perheelle on mahdotonta kustantaa huvipuistoreissua.

Tykkimäen johtaja tarttui haasteeseen. Huvipuisto tarjosi liput ja hotelli kustansi majoituksen. Junavaunuja oli varattu pitkä rivi perhettä varten. Lasten Säätiö lähti mukaan sponssaamaan harvinaista tapahtumaa.

– Lasten perään katsojiakin oli kuusi kappaletta, vaikka osa lapsista oli jo aikuisia, Salme naureskelee.

Ja totta kai perheen päivään huvipuistossa päästiin eläytymään myös lehden sivuilla.

Salme ja Leevi eivät ole koskaan uskoaan ja sen mukanaan tuomia asioita hävenneet tai pitäneet piilossa.

– Vaikka olemme luottaneet Jumalaan elämän ja kuoleman Herrana, haluamme olla kuin ketkä tahansa muutkin ihmiset. Elämä ei ole ollut helppoa, mutta rikasta. Merkkifarkkuja ei ole lapsille aina ollut varaa hankkia, mutta leipää ja rakkautta on riittänyt. Sossun luukulla emme juurikaan ole koskaan joutuneet käymään.

Huolilta ja murheilta harvoin välttyvät pienemmänkään perheen vanhemmat, niinpä Syrinkin perheessä on koettu monenlaisia vaiheita. Vaikka elämä on vaatinut paljon, se on antanut vielä enemmän. On nähty tuulet ja tuiskut, avioerot ja yhteenpalaamiset.

Tänä vuonna syntyy sadas lastenlapsi. Vaikka luku on komea, Salme ja Leevi pitävät kunnia-asianaan, että vähintään toinen on mukana kastejuhlassa ja rippijuhlassa. Yleensä he menevät yhdessä. Salme muistaa kaikkien lastenlasten nimet. Leevillä se on vaikeampaa. Hankalat muistaa ovat varsinkin kolme tyttölasta, jotka kastettiin samasta kastemaljasta ja kaikkien nimi alkaa J-kirjaimella.

Vanhin lastenlapsi on syntynyt vuonna 1989. Nyt seuraavaakin sukupolvea on jo kaksitoista.

Kun Salme meni synnyttämään häntä kohdeltiin kuin kuningatarta ja annettiin aina oma huone.

– Kyllähän se joskus hävetti olla taas samoissa asioissa siellä, mutta nyt kun miniät synnyttävät samassa Vaasan sairaalassa, heiltä aina kysytään, olenko heille sukua. Kun Vaasan keskussairaalan synnytysosasto tuli Keski-Suomeen retkelle, he kysyivät, saavatko käydä meillä. Niinpä tupsahti linja-autolastillinen vieraita, jotka viihtyivät monta tuntia.

Linja-autolla Syrin perhekin matkusti kiivaimpaan ruuhka-aikaan. Eräs mies oli irvaillut Leeville: Meinaatko, että joka penkille saat istujan, johon Leevi totesi, että sepä ei ole yhtään sinun asiasi.

Lauantaisin Leevi keräsi lapset kyytiin ja linja-auto kaarsi kaupan pihaan. Maitokori pistettiin kärryn alaritilälle, ja kärryssä oli ostoksia niin paljon, että ei eteensä nähnyt. Jokainen lapsi osti omalla markallaan tikkarin.

Kerran Leevi tuli maininneeksi jotain saunaillasta. ”Miten te saunotte”, ihmetteli eräs mummo.

– Kerroin, miten saunominen tapahtuu ja sanoin, että se se on vasta kova homma, kun pitää leikata 360 kynttä! Teki mieli laittaa vähän ehdolle, kun harmitti; eihän suuren perheen elämä ole sen kummempaa, asiat vain kertautuvat useamman kerran, Leevi muistelee.

Salmella on todettu hyvänlaatuinen sydämenlaajentuma, sillä oman suuren perheen lisäksi sinne mahtuu koko Karjala. Ymmärtääkseen Karjalan merkityksen Salmen elämässä täytyy matkustaa 1920-luvun Muhokselle, jossa ei ollut pahemmin töitä tarjolla. Jotkut lähtivät Amerikkaan, mutta Salmen äidin isä Henrik päätti lähteä itään koettamaan onneaan.

Henrik solmi avioliiton ja perheeseen syntyi neljä lasta.

Syttyi maailmansota ja suomalaisia alettiin vainota. Myös Henrikille tuli tieto: Sinut haetaan. Perhe otti mukaan välttämättömimmän omaisuutensa ja lähti patikoimaan Suomen rajaa kohti. Uupunut, isätön joukko taivalsi Kajaaniin asti. Koska he olivat Venäjän kansalaisia, heidän piti myöhemmin palata sinne.

– Äiti ehti solmia Suomessa avioliiton, ennen kuin palautusmääräys annettiin vuonna 1945. Niinpä hän sai jäädä Suomeen. Äiti hyvästeli sisaruksensa vuonna 1945, eikä hän nähnyt heitä enää koskaan.

Salme syntyi vuonna 1949.

Salme kävi Leevin kanssa rajan takana ensimmäisen kerran Neuvostovallan aikaan vuonna 1988 ja löysi sieltä äitinsä siskon. Lasten aikuistuttua ovat Salmen matkat rajan taakse, Vienan Karjalaan lisääntyneet. Sieltä löytyi rajojen auettua niin paljon sukulaisia, että matkoja on kertynyt jo lähes sata. Nyt Salme tunnetaan kaikkialla Vienan Karjalassa; joku oli epäillyt hänen muuttaneen jo sinne asumaan.

– Rajan takana puutteen keskellä asuvien ihmisten sydämellisyys, vieraanvaraisuus ja inhimillisyys puhuttelee. Siellä on vielä ihmisillä aikaa toisilleen, Salme kertoo.

Nuorena aloitettu maalausharrastus on ollut Salmelle tärkeä henkireikä. Joskus on samana vuonna ollut seitsemän taidenäyttelyä pääkaupunkia myöten.

– Maalasin silloinkin, kun lapset olivat pieniä. Saattoi käydä niin, että jo kolmas kananmuna lensi lattiaan, ennen kuin huomasin, kun olin niin keskittynyt. Joskus pienet sormet sekoittivat valmiin työn niin että piti oikein ääneen itkeä.

Vaikka lapset ovat jo aikuisia, kasvava lastenlasten joukko pitää huolen siitä, että maalauksen viimeistelijöitä riittää jatkossakin. Konneveden mummola on mieluinen vierailupaikka lasten perheille, ja perunoita lisätään kattilaan tarpeen mukaan.

Yhdessä vaiheessa perheen ajopelinä oli transiitti. Kerran poliisi pysäytti ja sanoi, että autossa on liikaa lapsia kyydissä. Leevi sanoi, että koulutaksissakin on joskus kuusitoista, jolloin poliisi sanoi sen olevan väliaikaista.

– Niin meilläkin on, nämä kasvavat joskus, tuumasi Leevi.

Niin on käynyt. Nyt Salme ja Leevi ajelevat hulppeasti kahdestaan, takapenkki tyhjänä.

”– Merkkifarkkuja ei ole lapsille aina ollut varaa hankkia, mutta leipää ja rakkautta on riittänyt.”
”– Rajan takana puutteen keskellä asuvien ihmisten sydämellisyys, vieraanvaraisuus ja inhimillisyys puhuttelee.”