– Suomen Tukkusähkön tehtävänä on tuottaa säästöjä asiakkaidensa sähkökustannuksiin

Suomen Tukkusähkö Oy:n toimitusjohtaja Taneli Hyytinen kertoo, että yhteishankinnan avulla Tukkusähkön asiakkaat pääsevät hyödyntämään sähköä suuryritysten ostoehdoilla. Tukkusähkö huolehtii asiakkaan sähkön ostamisesta. Tukkusähkön asiakkaana on muun muassa teollisuutta, kauppoja, maatiloja, korjaamoja, pizzerioita, ravintoloita, varasto- ja logistiikkatiloja sekä asuntoyhtiöitä.

Teksti: Reetta Reinman

Suomen Tukkusähkö Oy hankkii sähköenergian asiakkaidensa puolesta.

– Kytkemme asiakkaamme yhteishankintapooliin ja valitsemme asiakkaalle sähköyhtiön, jonka sähkönhankintapooli on kilpailuttanut. Isossa kokonaisuudessa asiakkaalle ostettu sähkö tuottaa merkittäviä säästöjä sähkönhankintakustannuksissa. Suurella ostovolyymilla saamme asiakkaillemme paremmat ostoehdot kuin mitä asiakkaat saisivat itse kilpailuttamalla, Suomen Tukkusähkö Oy:n toimitusjohtaja Taneli Hyytinen korostaa.

Sähkön hinta muodostuu kolmesta komponentista: sähköenergian hinnasta, sähkön siirtohinnasta sekä sähköön liittyvistä veroista.

– Sähköstä maksetaan arvonlisäveron lisäksi sähköveroa, joka määräytyy asiakkaan toiminnan mukaan. Väärin määritelty veroluokka aiheuttaa jopa tuhansien eurojen ylimääräiset vuosikustannukset. Sähköveroluokan tarkistus ja liikaa maksettujen verojen takaisinhaku kuuluvat yhteishankintapalveluumme, kertoo Hyytinen.

Yhteishankintapalvelu sisältää myös siirtotuotteen jatkuvan optimoinnin.

– Smart Energy System Pool -järjestelmämme seuraa käyttöpaikan kulutusta ja paikallisen sähköyhtiön siirtotuotteita. Smart Energy System Pool -järjestelmän avulla voimme taata asiakkaillemme aina edullisimman sähkön siirtohinnoittelun, Hyytinen lupaa.

– Järjestelmä tarkistaa myös asiakkaan pääsulakkeiden oikeellisuuden, sillä väärä sulakekoko nostaa aiheettomasti yrityksen sähkön siirtokustannuksia.

Suomen Tukkusähkö Oy:n toimitusjohtaja Taneli Hyytinen tuli sähkömarkkina-alalle 1995.

– Siitä lähtien olen tutkinut markkinoita ja kehitellyt koko ajan parempaa tapaa ostaa sähköä. Vuonna 2012 perustimme Tukkusähkön kahden huippuammattilaisen kanssa.

Suomen Tukkusähköllä on tätä nykyä yli 3500 asiakasta.

– Asiakaskuntamme kasvaa todella nopeasti, Hyytinen iloitsee.

Henkilökuntaa Suomen Tukkusähkön palveluksessa on 45, myös henkilökunnan määrä on nopeassa kasvussa. Tälle vuodelle yrityksen budjetoitu liikevaihto on 3 miljoonaa euroa.

– Tarvittavat investoinnit on tehty, nyt investoimme toimintamme kasvattamiseen, Hyytinen toteaa.

Suomen Tukkusähkö Oy:n asiakkaat kiittävät palvelua helpoksi ja vaivattomaksi: Nimi yhteistyösopimukseen ja siitä lähtien Suomen Tukkusähkö huolehtii sähköenergian hankinnan kilpailukykyiseen hintaan. Palvelu toimii ns. avaimet käteen -periaatteella.

Ennen kaikkia Tukkusähkön asiakkaat ovat tyytyväisiä siihen, että he ovat onnistuneet palvelun kautta saamaan merkittäviä – useiden tuhansien eurojen – säästöjä yritystensä sähkökuluissa.

– Säästyy rahaa ja vaivaa, ja aikaa jää yrityksen ydintoimintaan, kun ei tarvitse itse tutkailla sähkön hinnan kehitystä eikä kilpailuttaa eri sähköyhtiöitä, asiakkaat toteavat.

Tukkusähkön asiakkaiden kommentteja voi katsoa esimerkiksi https://youtu.be/vcGSapwj7VY, https://youtu.be/rvWDdamK_UK jahttps://youtu.be/-ncg8f3T1lk.