Suomen vanhin kylpylähotelli, Runnin kylpylä on saneerattu arvokkaita perinteitään kunnioittaen

Vuonna 1904 perustettu Runnin Kylpylä on omistajan vaihdoksen myötä peruskorjattu perusteellisesti. Arvot pysyvät, samoin Runnin kuuluisat hoitoperinteet.

Teksti: Reetta AholaSpa Hotel Runni

Runnin Kylpylähotellin päärakennuksen tammikuussa aloitettu, kattava peruskorjaustyö alkaa olla loppusuoralla. Uudistetun kylpylähotellin avajaisia vietetään elokuussa. Kylpylähotelli on ollut koko saneeraustyön ajan normaalisti toiminnassa.

– Tällä hetkellä remontissa on 19 hotellihuonetta. Koko kesän ajan olemme remontin vuoksi joutuneet myymään myös ei oota, kertoo Spa Hotel Runni Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilari Hassinen heinäkuun puolivälissä.

Kylpylähotelli Runnin kiinteistöt omistanut Greenport Oy ja liiketoimintaa harjoittanut Runnin Kylpylä Oy (Perttu

Nousiaisen yhtiöt) myi keväällä Runnin liiketoiminnan sekä kiinteistöt Spa Hotel Runni Oy:lle. Kylpylähotelli Runni työllistää keskimäärin 30 henkilöä.

Vuonna 1980 rakennetun kylpylähotellin päärakennuksen peruskorjauksessa saneerataan kaikki 60 hotellihuonetta sekä päärakennuksen aula-, kokous- ja ravintolatilat sekä julkisivut.

– Päärakennuksen kylpyläosastolla teemme huoltokorjauksen, se on peruskorjattu 2004, Hassinen kertoo.

Toinen Runnin kylpylän rakennuksista, Spa Hotel Runni Oy:n 120 vuotta vanha kartanohotelli, jossa on 19 hotellihuonetta sekä tilausravintola ja kokoustilat, on saneerattu kauttaaltaan Lomayhtymä ry:n omistusaikana 2001.

– Sille tarvitsee tehdä tämänkertaisessa remontissa ainoastaan huoltomaalaus. Lisäksi kiinteistötekniikka huoltokorjataan, Hassinen toteaa.

Majoituskapasiteettia Runnin kylpylässä on kaiken kaikkiaan noin 250 vuodepaikkaa. Kylpylähotellin ja kartanohotellin rakennusten yhteinen pinta-ala on noin 7 000 neliötä ja maapinta-ala noin 37 hehtaaria.

Omistajanvaihdoksen myötä Runnin liiketoimintaa kehitetään ja ajanmukaistetaan. Merkittävään rooliin nostetaan Runnin kuuluisat vieraat ja kehittäjät, erityisesti valtioneuvos Johannes Virolainen sekä Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim .

– Johannes Virolainen kehitti tarmokkaasti Runnin kylpylän toimintoja sen ollessa vuodesta 1951 Maaseudun Lomaliiton, sittemmin 1960-luvulla nimensä Lomayhtymäksi muuttaneen organisaation omistuksessa. Puoluepolitiikkaa Runnilla ei kuitenkaan ole koskaan tehty, Hassinen sanoo.

Valtioneuvos Virolaisen kunniaksi kylpylähotellin kolmannessa kerroksessa oleva, 160 neliön erillinen sviitti saunatiloineen on remontoitu Valtioneuvoksen sviitiksi. Kirjastohuone on saanut nimen Johannes Virolaisen kabinetti.

Suomen marsalkka Mannerheimia kunnioitetaan monin tavoin.

– Ravintolan uusitulta À la carte -listalta voi maistella Marskin mieliruokia, kertoo Hassinen.

Lisäksi ravintolassa maistuvat paikalliset ja suomalaiset maut.

– Runnin kuuluisat villiyrtit, Kiurujoen ahven ja paikallisen tuottajan liha, Hassinen mainitsee esimerkeiksi.

Ravintolassa on A-oikeudet. Lauantai-iltaisin ja kesäaikaan myös viikolla voi tanssia elävän musiikin tahdissa.

– Konserttitarjontamme on niin ikään runsasta. Runnin juhlakentällä voidaan järjestää erilaisia suurtapahtumia, juhlakentän kapasiteetti riittää aina 15 000 hengelle, sanoo Hassinen.

Tapahtumista tunnetuin on Runni Rock elokuussa. Tänä vuonna Runni Rock järjestetään 14.–15.8. Esiintyjiä ovat mm. Robin, Apulanta, Sonata Arctica, Antti Tuisku, Petri Nygård ja Pelle Miljoona.

Runnin kylpylän arvoiksi Ilari Hassinen nostaa: terveys, hyvinvointi ja lapset.

– Palvelutarjontamme rakentuu vahvasti arvomaailmamme pohjalle. Meillä on runsaasti tekemistä ja toimintaa sekä koko perheelle että erityisesti lapsille. Myös senioriryhmille on Runnille paljon tarjontaa ympäri vuoden.

Runnin arvokas historia nostetaan keskiöön myös hoitopuolella.

– Tulemme palauttamaan kylpylän hoitovalikoimaan Runnin kuuluisan ”ihmelähteen” terveysveden. Runnin alueen terveysvaikutteiset yrtit ovatkin monin muodoin mukana hyvinvointipalveluissamme jo nyt, samoin perinteiset, suomalaiset kansanparannusmenetelmät.

Terveyspalveluiden ohella Runnin kylpylässä saa nauttia myös kauneushoidoista.

”Tarinan mukaan rampa joi Runnin vettä, lepäsi yhden yön, ja juoksi aamulla terveenä pois.”
Runnin kuuluisat yrtit hoitavat kylvyissä

Runnin kylpylän valikoimassa ovat muun muassa seuraavat yrttikylvyt:

* Mäntykylpy

* Rosmariinikylpy

* Vaivaismäntykylpy

* Kevään kuiskauksessa yrtteinä ovat

mesiangervon- ja koivun lehti sekä nokkonen

* Kesäisessä Henkäyksessa yrtteinä ovat nokkonen, salvia ja minttu