Kun joku sanoo Tahko, niin mieleen tulee pesäpallo, ja toisin päin. Ei ihme.

Väsyksiin asti toistamatta voisi sanoa Tahko Pihkalan kehittäneen ja levittäneen Suojeluskunnan avulla pesäpallon suomalaisen kansalliskunnon vahvistamiseksi, yli koko Suomen. Koulujen ja puolustusvoimien omaksuessa pelin, siitä tuli kansallispeli, joka tarkemmin tutkiessa on helppo rinnastaa aikansa sotapeliksi.

Pallonlyöjän ampujansilmä harjaantuu hänen lyödessään liikkuvaan palloon ja samalla havainnoidessaan vastustajan ulkokentän ja omien etenijöiden liikkeitä...

Kranaatin painoinen pesäpallo heitetään lujaa ja tarkasti halutulle pesälle, jonne juoksija heittäytyy suojaan kuin ampumahautaan. Pelin alkuaikoina koppareilla ei räpylöitä ollut, mutta pallo tarttui känsäisiin kouriinkin ennenkuin ”kranaatti” paiskattiin takaisin kohti lähetyspaikkaansa.

Enää ei peleissä kuolla Sotkamossakaan, mutta haavoja taitaa kopittajille tulla 2010-luvullakin.

Pesäpallosta tuli nopeasti suosittu laji, mutta se on pysynyt suomalaisena juttuna, vaikka peliä on esitelty ainakin Brysselissä parikymmentä vuotta sitten, Fuengirolassa kuluvana keväänä ja joskus satunnaisesti Virossa tai Ruotsissa.

Pesäpallo on maalaisten tai pohjalaisten peli sanoisi moni, ja näin paljolti onkin. Kansallispelimme kasvoi kuitenkin aivan itsenäisyytemme alkuajoista yli koko maan ja nimenomaan Helsinki oli Lahden ohella vahva pesiskaupunki.Helsingissä pesäpallopeli oli 1950- ja 1960-lukujen aikaan aikansa julkkisten näyttäytymispaikka, ja Hesperian kentän katsomoissa nähtiin mustabaskerisen Tahkon ohella näyttelijöitä ja muusikoita.

Suomessa urheilu oli siis itsenäisyytemme alkuaikoina kansakunnan sankaruuden todiste – ja sotakunnon ylläpitäjä.

Mutta tämä maine ei ollut alkuunkaan pelkästään pesäpalloilun tuomaa. Juoksu, keihäänheitto ja suunnistus sekä ammunta olivat kaikki lajeja, jotka suuren vaaran uhatessa oli kenen tahansa helppo mieltää tarpeellisiksi taidoiksi. Ja suomalaiset todella pärjäsivät näissä lajeissa.

Rohkeus- ja voimalajeihin voi laskea lähes kaikki muutkin suomalaiset menestyslajit eli painin, nyrkkeilyn, mäkihypyn jne. Suomi oli mainituissa lajeissa olympiakisojen suurmaa ja olisi ollut vieläkin vahvempi ja menestyksekkäämpi, jos Työväen Urheiluliitonkin urheilijat olisivat osallistuneet kisoihin.

Suomalaiset ovat kuulemma juroa kansaa, mutta urheilutapahtumissa suomalaisten pärjätessä on osattu riehaantua, ennen ja nyt – seuratkaa vaikkapa kuluvia jääkiekon MM-kisoja.

Tai poiketkaa satavuotisjuhlakesänä Pohjanmaan pesispitäjissä, joissa Suomen ikäinen pesis elää ja voi hyvin.