Vastuullisuus, vaivattomuus, ekologisuus, arvostus ovat perheyritys Salvoksen johtavat arvot

Salvoksen valmismökit, -saunat ja -aitat rakennetaan hirsimoduuleista Pyhännän tehtaalla sisätiloissa, suojassa sateelta ja tuiskeelta. Tänä vuonna yritys on investoinut yhteensä yli miljoona euroa uuteen hirsilinjaan, tuotekehitykseen sekä myyntinäyttelyrakennuksiin. Lisäksi on juuri aloitettu viennin selvitys.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Salvos

Uuden, miljoonan euron investoinnin myötä meillä on nyt Euroopan modernein ja kustannustehokkain hirsilinja, toteaa valmissaunoja, -mökkejä ja -aittoja rakentavan Salvos Finland Oy:n toimitusjohtaja Joni Koskelo.

– Uuden hirsilinjan täysautomaattista konetta pystyy yksi mies ohjaamaan. Samalla koneella hirteen saadaan ristinurkat, lyhytnurkat ja lohenpyrstönurkat eli se mahdollistaa valtavan monipuolisen toiminnan ja erittäin kustannustehokkaasti. Tämä investointi avaa meille suuret mahdollisuudet liiketoimintamme kasvattamiseen, toteaa Koskelo.

Pyhännän tehtaalle on tarkoitus palkata 5-8 työntekijää lisää. Töitä tehdään kahdessa vuorossa, keskeytyksettä ympäri vuoden. Yhteensä perheyritys Salvos työllistää noin 50. Lisäksi on jonkin verran alihankkijoita. Käyttämänsä puutavaran Salvos ostaa läheltä Pyhännän tehdasta, pääsääntöisesti Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta. Viikon aikana Salvokselle tulee työstettäväksi 2-3 täysperävaunurekallista puutavaraa.

Viime vuonna Salvoksen liikevaihto oli reilut seitsemän miljoonaa euroa. Se kasvoi edellisvuoteen verrattuna 60 prosenttia. Tämän vuoden liikevaihtotavoitteena yrityksellä on noin yhdeksän miljoonaa euroa. Kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen Salvoksella on esittelytilat. Yksi on Kärkkäisen Lahden tavaratalon parkkipaikalla. Salvos selvittää tällä hetkellä viennin aloittamista. Yksittäisiä valmisrakennuksia yritys on toimittanut esimerkiksi Viroon ja Pohjoismaihin.

Salvoksen valmissaunat, -aitat ja pihamökit rakennetaan hirsimoduuleista yrityksen Pyhännän tehtaalla sisätiloissa, suojassa sateelta ja tuiskeelta. Tänä vuonna rakennuksia valmistuu noin 300.

– Hirsimoduuleista rakentaminen mahdollistaa rajattomat ja yksilölliset koko- ja muunneltavuusmahdollisuudet, Koskelo kertoo.

Tuotantolinjastossa hirsimoduulikehikko jatkaa matkaa maalaamoon. Seuraavana etappina linjastossa on lattioiden ja kattojen teko, sitten asennetaan ikkunat. Sen jälkeen sisustetaan. Lopputarkastuksen jälkeen valmis rakennus imuroidaan ja pestään ikkunat, ja pakataan huolellisesti kuitupuristemuoviin kuljetusta varten.

Salvoksen tapa rakentaa on Koskelon mukaan erittäin kustannustehokas.

– Tarvittavia materiaaleja voidaan ottaa suoraan hyllystä juuri oikea määrä. Näin tarvikkeita ei tarvitse hankkia yhtään ylimääräistä ja turhia työmaa-ajoja ei pääse muodostumaan.

– Tuotantoprosessimme on myös hyvin ekologinen. Mitään ei mene roskiin, vaan kaikki hyödynnetään, esimerkiksi ylijäämäpuuosat menevät lämpölaitokselle, muovit kierrätykseen. Ekologisuutta on myös se, että asiakkaalle tuotteemme menee yhdellä kertakuljetuksella.

Rakennus on toimitettaessa täysin valmis, ja se voidaan ottaa käyttöön välittömästi.

– Keittiö-, wc-, kylpyhuonekalusteet, kodinkoneet, tulisijat, lauteet, valaisimet, terassit lasituksineen sekä portaat ja kaiteet ovat asennettuna valmiiksi. Kaikki pintakäsittelyt niin sisä- kuin ulkopuoleltakin on tehty valmiiksi.

Salvoksen hirsimökkien, -saunojen ja aittojen rakennusprosessiin ei tarvitse varata aikaa viikkokaupalla.

– Salvos Valmissauna on löylyvalmis toimituspäivänä ja Valmismökki asennetaan alle viikossa.

Salvoksen viimeisteltyjen valmissaunojen ja -mökkien pihamaalle ei jätetä rakennusjätettä tai ylimääräistä puutavaraa.

– Me huolehdimme tarvittaessa myös perustusten teosta sekä jätekaivojen ja imeytyskenttien teosta. Rahoituskin järjestyy kauttamme, kertoo Koskelo.

Salvoksella on myös purkupalvelu, eli vanha rakennus puretaan ja toimitetaan pois uuden tieltä.

Toimitusjohtaja Koskelo korostaa Salvoksen yhtenä menestystekijänä yrityksen suunnitteluprosessia.

– Suunnitteluprosessin aikana otamme huomioon kaikki, mitä mökki- tai saunaprojektissa tarvitaan. Salvoksen tuotteiden edullisuus perustuu tarkkaan etukäteissuunnitteluun, jossa hinnat tiedetään tarkalleen ennen toimitusta. Materiaalien hankinta on keskitetty ja kilpailutettu valmiiksi. Ostot tehdään isoina kertaostoina, mutta asiakas maksaa vain hänen rakennukseensa käytetyistä materiaaleista, toisin on usein paikallaan kohteessa rakennettaessa. Tehokas tuotanto takaa rakennusvaiheen onnistumisen kustannustehokkaasti verrattuna juuri esimerkiksi tontilla rakentamiseen.

– Olemme aina uskaltaneet haastaa alan vanhat toimintamallimme ja asettaa itsellemme kunnianhimoisia tavoitteita tuotantomme kehittämiseen. Niihin olemme uskoneet ja ne olemme toteuttaneet. Myös tämä on merkittävä tekijä menestyksemme taustalla, pohtii Koskelo.

Salvos sai alkunsa vuonna 1988 nykyisen toimitusjohtaja Joni Koskelon, 31, vanhempien Taina ja Eino Koskelon myytyä maatilansa Siikalatvan Lamun kylältä. Kymmenkunta vuotta myöhemmin mukaan yritykseen liittyi myös heidän kaksi poikaansa.

– Vanhempani alkoivat tehdä monipuolisesti kaikenlaisia rakennus- ja remonttitöitä. He rakensivat muun muassa mökkejä, saunoja, omakotitaloja, navettoja ja konehalleja.

Työssä oli mukana perheenjäsenten lisäksi ulkopuolisia.

– Tammikuussa 2008 oli sellainen tilanne, että töitä ei ollut. Isä-Eino keksi, että nyt aluksi tehdään polttopuita ja työntekijät saavat siitä palkkansa. Näitä polttopuita riittää vieläkin!

– Seuraavaksi Eino ajoi kotitontille järvenrantaan ja haki vanhat hirret hangen alta hallille. Niistä oli ajatus tehdä eräkämppä myöhemmin keväällä.

– Teimme niistä kolme valmissaunaa Einon kylän hirsimieheltä aikoinaan saamiensa oppien mukaan. Siitä se idea lähti. Voi rakentaa sisätiloissa vuodenajasta ja keleistä riippumatta. Veimme kaksi saunaa Nivalaan messuille. Ne menivät heti kaupaksi. Lisäksi aloitimme näyttelyiden pitämisen Kärkkäisen Ylivieskan tavaratalon pihassa. Teollinen valmissauna,- pihamökki ja -aittatuotantomme alkoi tuolloin 2008, Koskelo kertoo yrityksen historiasta.

– Jos Eino olisi lomauttanut eikä välittänyt työntekijöistä, ei Salvosta olisi, hän jatkaa.

Perheyritys Salvos pysyy Koskelon mukaan myös tulevaisuudessa perheen omistuksessa.

– Alusta saakka Salvoksen toimintaa ovat ohjanneet neljä perusarvoa: vastuullisuus, vaivattomuus asiakkaalle, ekologisuus sekä arvostus, niin asiakkaidemme, työntekijöidemme kuin kaikkien yhteistyökumppaneidemme arvostus, toimitusjohtaja Joni Koskelo korostaa.

Nimi salvos tarkoittaa hirsirakennuksen nurkkaliitosta.
Anssi Vainio (kuvassa keskellä) voitti Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalon avajaisarvonnassa Salvoksen Löylyhuoneen. Voitosta onnittelemassa Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalopäällikkö Kimmo Litendahl ja Salvoksen edustajana Jyrki Turunen.
Anssi Vainio (kuvassa keskellä) voitti Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalon avajaisarvonnassa Salvoksen Löylyhuoneen. Voitosta onnittelemassa Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalopäällikkö Kimmo Litendahl ja Salvoksen edustajana Jyrki Turunen.

Juhannuslöylyt voittosaunassa

Sumiaisissa asuva Anssi Vainio voitti Kärkkäisen Jyväskylän tavaratalon avajaisarvonnassa Salvoksen Löylyhuoneen. Salvoksen tuotannossa on Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi kolme erilaista valmisrakennusta, joita valmistetaan yhteensä sata kappaletta tämä vuonna. Nämä valmisrakennukset ovat Löylyhuone, Löylyhuone+Pukuhuone sekä Tupla-aitta.

Vainion voittaman Löylyhuoneen arvo on noin 5000 euroa.
– Tarkkaa päivämäärää Löylyhuoneen toimittamiseksi emme ole vielä sopineet, mutta juhannuslöylyt siellä on tarkoitus ottaa, kertoo Vainio.
Hän ei ole myöskään vielä päättänyt, asennetaanko Löylyhuone Sumiaisten omakotitalon pihapiiriin vaiko järvenrantapaikkaansa.
Rakennusalalla työskentelevä Vainio arvostaa Salvoksen tuotteiden laatua ja niiden asiakasystävällisyyttä.
– Asentaminen tehdään niin näppärästi, että asiakkaan ei tarvitse kuin heittää puut kiukaan pesään ja mennä löylyyn!
32-vuotias Vainio on puukiuasmiehiä.
– Tulen loimutus, savun haju ja pehmeät löylyt, hän luettelee perusteluiksi.

Vainio harrastaa metsästämistä. Metsästyskauden ulkopuolella hän pitää metsästyskoiransa hyvässä kunnossa lenkkeilemällä niiden kanssa säännöllisesti.
– Lenkin jälkeen rentoudun saunassa. Saunon vähintään kolme kertaa viikossa, hän kertoo.
Saunaseuraksi lähtee emäntä, lapsia perheessä ei vielä ole.