Pukukoodia ei tyylikonsultti Leena Sarven mielestä tulisi ottaa rajaavasti, vaan mahdollisuuksia antavasti.

Teksti: Reetta Reinman

Pitsiä on tänä kesänä myös joustavissa materiaaleissa, joten pitsi somistaa entistä enemmän arkisempaakin pukeutumista, sanoo tyylikonsultti Leena Sarvi.

– Myös juhlavien, pitsisten kotelomekkojen materiaaleihin on lisätty joustavuutta, tämä tekee pitsijuhlamekoista erittäin mukavia päällä, hän jatkaa.

Leena iloitsee pitsin koko ajan kasvavasta värikirjosta: pitsiä on niin kirkkaissa väreissä kuin hempeissä sävyissä.

– Cambridgen herttuatar Catherine on taitava pitsin käyttäjä, hän käyttää rohkeasti myös esimerkiksi vihreää pitsimekkoa. Hienoa, tyyli-ikonina hän rohkaisee meitä kaikkia naisia pukeutumaan värikkäästi ja persoonallisesti.

Pitsin ohella kukat kuuluvat suomalaiseen kesäpukeutumiseen.

– Suomalaiset kokevat kukkakuosit omikseen. Myös kukkakuoseja on nyt hyvin monenlaisia, vahvana kukkivia klassikkokuoseja sekä utuisia kukkakuvioita henkäyksen ohuissa juhlamekkokankaissa.

Leenan mukaan pinkki on tämän kesän väri, ja klassikko musta-valkoinen graafisuus sopii jokaiseen vuodenaikaan.

– Sininen on noussut vahvaksi mustan haastajaksi. Esimerkiksi juhlaleningissä kaunis, syvän yönsininen on mitä tyylikkäin valinta, Leena toteaa.

Bling-blingin Leena ottaa iloiten vastaan.

– Me suomalaiset olemme niin kovin arkoja pukeutumaan, ihanaa, että bling-bling rohkaisee meitä iloittelemaan pukeutumisella. Leikittelevää bling-bligiä näkee nyt piristävinä elementteinä vaikkapa kauluskäänteissä ja hihansuissa.

– Ja muistetaan myös paljetit, esimerkiksi safarihenkisen paitapuseron tai jakun alla oleva paljettitoppi upeasti nostaa kokonaisuuden kierroksia!

Miten välttää tyylimokat?

– Tärkein ohjenuora on vaatteen kantajalleen sopivat mittasuhteet. Sopivan kokonainen vaate, jossa on kotoisa olo, sellaisen kanssa harvoin tekee tyylimokia, Leena vastaa.

Hän muistuttaa asusteesta vaatetuksen piristäjänä ja uudistajana.

– Edellisen sesongin mekko tai vaatekaapin luottovaate saavat aivan uudenlaisen luonteen, kun niitä päivittää uusilla asusteilla, esimerkiksi uudella huivilla, hartiahuivilla, koruilla, vyöllä tai käsilaukulla.

– On myös hyvä muistaa, että pukeutumisvalinnat ovat oiva tilaisuus korostaa parhaita puoliaan: sääriä, hoikkaa vyötäröä, kaunista lantion kaarta, ryhdikästä rinta-hartialinjaa, kiinteitä käsivarsia, mikä itse kullakin on parasta vartalossaan ja olemuksessaan.

Päivätilaisuuteen saa Leenan mukaan nykyään mennä kiiltäväkankaisessa leningissä, ja myös pikkulaukku saa päivälläkin kiiltää.

Pukukoodia ei Leenan mielestä tulisi ottaa rajaavasti, vaan mahdollisuuksia antavasti.

– Pukukoodi antaa hyviä suuntaviivoja. Aina tulee pitää mielessä myös juhlan ja juhlijoiden tyyli sekä juhlan ajankohta. Tärkeintä kuitenkin on, että asu tuntuu itsestä kotoisalta, toki sen on noudatettava kutsussa olevaa pukukoodia.

Mikäli juhlakokonaisuus koostuu useasta eri tilaisuudesta, esimerkiksi hääjuhla alkaa häitä edellisenä iltana illalliskutsuilla ja jatkuu häiden jälkeisenä päivänä brunssilla tai lounaskutsuilla, niin Leena neuvoo rakentamaan pukeutumisensa läpi juhlan tietyn punaisen langan ympärille.

– Vaateliikkeiden pukeutumisosastojen myyjät osaavat neuvoa, millaisen kokonaisuuden rakentaa, ja tyylitaitoinen ompelija on kultaakin kalliimpi!

– Naistenlehdistä saa valtavasti pukeutumisvinkkejä. Minulla on tapana leikata lehdistä kauniiden asukokonaisuuksien kuvia, niitä voi sitten soveltaa omaan pukeutumiseen.

Leena rakastaa hattuja ja harmittelee, että me suomalaiset naiset käytämme hattuja niin vähän.

– Morsiamen ja sulhasen äiti, käyttäkää häissä ehdottomasti hattuoptionne! Leena kannustaa.

Hattu on kirkossa vihkimistilaisuudessa, hääjuhlassa hattu riisutaan pois.

Kesän juhliin sandaaleissa vai varpaat piilottavissa avokkaissa?

– Virallisiin tilaisuuksiin aina varpaat piilossa. Sandaalien kanssa on pidettävä mielessä, että pedikyyri on varmasti kunnossa. Varpaan kynnet on hyvä lakata sandaalien väriin sopivalla kynsilakalla.

Juhlaan kuuluu aina sukkahousu.

– Himmeäkiiltoinen tai mattasukkahousu on tyylikäs ja varma valinta. Kiiltäväpintainen sukkahousu saattaa valokuvissa elää aivan omaa elämäänsä ikävin yllätyksin, Leena sanoo.

Kengän koron korkeudessa oma tuntemus Leenan mielestä on paras mittari: kengissä on pystyttävä liikkumaan luontevasti.

Hyvin istuvaa alusasua Leena sanoo naisen parhaaksi ystäväksi: se tekee tarvittaessa taikoja, ryhdistää olemuksen ja antaa juhlavan itsetunnon.

– Nykyään vartaloa muokkaavissa alusasuissa on käteviä osasia, joista voi valita tarpeen mukaan, kokobody ei enää ole ainoa vaihtoehto.

Saavatko rintaliivin olkaimet näkyä?

– Tyylikkäämpää on pitää ne piilossa. Olkaimettomien mekkojen kanssa on valittavissa runsaasti olkaimettomia liivivaihtoehtoja tai näkymättömiä silikoniolkaimisia liivejä tai sellaisia, jotka pysyvät iholla kehon lämmön vaikutuksesta.

”– Cambridgen herttuatar Catherine on taitava pitsin käyttäjä, hän käyttää rohkeasti myös esimerkiksi vihreää pitsimekkoa.”
”– Minulla on tapana leikata lehdistä kauniiden asukokonaisuuksien kuvia, niitä voi sitten soveltaa omaan pukeutumiseen.”