Teemme Siriukselle myös punkkitarkastuksia aina silloin tällöin silittelemällä kissaa erityisesti kaulalta ja kainaloiden alta.

Teksti ja kuvat: Katja Ruha

Ostimme 3-vuotiaalle Siriukselle ensimmäisen punkkipannan viime kesänä, kun löysimme isoksi paisuneen puutiaisen Siriuksen niskasta. Yksikin oli liikaa meidän psyykeellemme!

Iso punkkipallero muljahteli ilkeästi sormien välissä kissaa silittäessä. Ensin luulimme siä takkuuntuneeksi niskavillaksi, niitä kun pitkäkarvaiselta kissalta saa leikellä vähän väliä. Nyt pallero vaan tuntui erilaiselta, sileämmältä.

Karvapeitettä raottaessamme punkin tumma perä ilmestyi näkyviin. Valitettavasti se oli ehtinyt jo jonkin aikaa kyyhöttää Siriuksen niskassa. Punkki oli kasvanut herneen kokoiseksi.

Emme tietenkään omistaneet oikeita punkkipihtejä, vaikka niitä aina suositellaan ostettavaksi varastoon. Meillä kun oli vain kaksi sisäkissaa ennen Siriusta.

Yömyöhäiseen hätään löytyi paljon neuvoja internetistä: Ei saa vetää, eikä litistää punkkia. Ei saa jättää punkin päätä ihoon. Ei saa koskea paljain käsin.

Päätimme omatoimisesti vääntää ihokarvapinsetit kärjistä enemmän punkkipinsettien muotoon, jotta punkki ei litisty niillä puristaessa. Lisäksi sujautimme käsiimme kertakäyttöhanskat borrelioosi-tartunnan ehkäisemiseksi.

Mies piti kissaa kiinni. Minä otin tukevan otteen punkista, niin läheltä kissan ihoa kuin mahdollista. Lähdin vääntämään punkkia kuin ruuvia, hitaasti ja varovasti. Ote meinasi lipsua tuosta niljakkaasta, mutta loppuviimein se päästi hampaansa irti Siriuksesta. Punkki tapettiin. Viikon ajan tarkkailimme Siriusta ja puremakohtaa varmuuden vuoksi. Jos purema-alue olisi tulehtunut tai Siriuksen käytös olisi muuttunut, olisimme vieneet sen eläinlääkäriin.

Päätimme tutkia sormin myös kaksi sisäkissaamme, ettei Sirius ollut tuonut heillekin ulkoa ikäviä ystäviä.

Seuraavana päivänä lompsin ensi töikseni kauppaan hakemaan punkin karkotinta. Panta tuntui vaivattomalta vaihtoehdolta niin Siriukselle kuin meillekin verrattuna niskaan laitettaviin liuoksiin, joita pitää lisätä säännöllisin väliajoin.

Punkkikarkotin sujautettiin kissan omaan kaulapantaan ja kiinnitettiin kissan kaulalle normaalin pannan tavoin karkottimen mukana olevien ohjeiden mukaisesti. Karkotin toimii lähettämällä ultraääni-impulsseja ympärilleen, näin se häiritsee ja ehkäisee punkkien hyökkäykset. Meille oli tärkeää myös se, että panta on myrkytön ja vaaraton kaikille kissoillemme.

Tänä vuonna kuulimme ensimmäisestä puutiaistartunnasta jo pääsiäisen aikaan, kun luntakin oli vielä maassa.

Valitsemassamme karkottimessa on 10 kuukauden akku, joten yksi riittää koko punkkikaudeksi alkukeväästä loppusyksyyn. Viime kesänä pidimme Siriuksella punkkipantaa pitkälle syksyyn, aina lumen tuloon saakka. Yhtään puutiaista ei kissasta löytynyt koko tuona aikana.

Teemme Siriukselle myös punkkitarkastuksia aina silloin tällöin silittelemällä kissaa erityisesti kaulalta ja kainaloiden alta. Samalla leikellään takkuuntunut turkki.

Punkkien karkottaminen sekä punkkitarkastukset ovat Siriukselle välttämättömiä, se kun niin tykkää juosta kesällä omalla pihallaan puiden alla, kukkapenkeissä ja pensaiden kätköissä, varsinkin hyvällä, poutaisella ilmalla.

Tuulisina vesisadepäivinä ei kollipoikaa voisi vähempää kiinnostaa kastella paksua turkkiaan lätäköissä. Silloin hän makoilee sohvan selkänojalla ikkunaa vasten luontoa tiiraillen.

Lämpimällä, aurinkoisella säällä Siriuksen päivän pelastaa kivijalan alta halkoliiterin alle kaivettu tunneli tai vaihtoehtoisesti leveät, matalaoksaiset pihakuuset. Näiden suojista löytyy Siriuksen oma, viileä köllimispaikka. Kuumien kesäpäivien pitkien päiväunien jälkeen Sirius löntystää venytellen ja silmät sirrillään takaisin sisälle joko tuolta halkoliiterin tai pihakuusien viileästä suojasta.

Tämän artikkelin kirjoittajalla, Katja Ruhalla on 3-vuotiaan Siriuksen lisäksi kaksi sisäkissaa: 4-vuotiaat Sinni ja Pantteri.

Katja asuu miehensä kanssa Haapajärvellä.

”– Viime kesänä pidimme Siriuksella punkkipantaa pitkälle syksyyn, aina lumen tuloon saakka. ”