Kuolioon mennyt nilkan haava otsonihoidoilla kiinni, Matti Hirvonen vältti amputaation

Matti Hirvosen elämä muuttui totaalisesti keväällä 2014. Hän kaatui kotonaan. Tapaturma oli hyvin pieni. Seuraukset mullistivat koko elämän.

Teksti ja kuvat: Reetta Reinman

Tuon sinänsä ihan mitättömän kaatumisen seurauksena oikeaan nilkkaani tuli hiusmurtuma. Sitä ei kipsattu, vaan murtumaa hoidettiin tukikengällä, Matti Hirvonen , 54, kertoo.

Murtuma levisi, ja nilkka turposi muodottomaksi. Muutaman viikon kuluttua kaatumisesta edessä oli leikkaus, jossa nilkkaluun tukemiseksi asennettiin metallia. Leikkaushaavan kanssa tuli ongelmia. Puhdistusleikkauksista huolimatta se oli auki koko kesän ja syksyn 2014. Syksyllä Hirvosen nilkkaan tehtiin ihonsiirto.

Ongelmia oli myös Hirvosen lonkissa. Ne olivat alkaneet reistailla vuonna 2011.

– Keväällä 2014 tehty lonkkaleikkaus epäonnistui. Lonkkaluupallon sisällä oleva verenkierto häiriintyi jostain syystä ja luu meni kuolioon. Heinä-elokuussa 2014 kevään leikkauksessa asennettu oikean lonkan tekonivel jouduttiin poistamaan.

Hirvonen kotiutettiin lonkkaleikkauksesta vähän ennen joulua 2014. Kesäkuussa 2016 syksyllä 2014 tehty oikean nilkan ihonsiirrealue meni jostain syystä kuolioon.

– Heinäkuun 2016 alussa nilkkaan tehtiin kielekeleikkaus ja samalla kielekkeen päälle ihonsiire. Noin viikon kuluttua kieleke ja ihonsiirre menivät kuolioon, Hirvonen kertoo.

Edessä oli taas puhdistusleikkaus sekä kotona toteutettava alipainehoito (VAC). Alipainehoidon teho haavanhoidossa perustuu parantuneeseen verenkiertoon sekä siihen, että haavasta ulostuleva kudosneste puhdistaa haavaa bakteereista.

Uusi ihonsiirto oli edessä puolitoista kuukautta ensimmäisen ihonsiirron jälkeen. Se onnistui paremmin. Kotisairaanhoito kävi hoitamassa ihonsiirtoaluetta Hirvosen kotona joka kolmas päivä. Haava alkoi parantua.


Hoidon lopuksi Alla Honkanen tarjoaa Matti Hirvoselle lasillisen otsonoitua vettä.
 

– Mutta viikon kuluttua kotiuttamisesta nilkan ihonsiirrealueen keskelle ilmestyi kolikon kokoinen reikä, joka meni nopeasti kuolioon. Lääkäri päätti, että kokeillaan vielä verisuonikururgialla tehtävää kudossiirtoa. Jos se olisi epäonnistunut, sen jälkeen edessä olisi ollut amputaatio.

Tässä vaiheessa – ennen kudossiirtoa – Matti Hirvonen hakeutui otsoniterapiaan.

– Olin kuullut paljon hyvää Tampereen Otsoniterapiasta, jossa sairaanhoitaja Alla Honkanen hoitaa vaikeita haavapotilaita otsonihoidolla.

– Olin kuitenkin aika skeptinen, mutta päätin kokeilla.

Hirvonen tuli Tampereen Otsoniterapiaan Honkasen vastaanotolle ensimmäisen kerran 29.8.2016.

– Haavan paraneminen alkoi heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen, Hirvonen kertoo.

– Kotisairaanhoitaja oli hämmästynyt. Hän oli saman viikon maanantaina todennut, että pahalta näyttää, keskiviikkona hän sai todeta, että kolikon kokoinen kuolioalue oli pienentynyt parissa päivässä.

– Siinä vaihessa en kertonut, että olen käynyt otsoniterapiassa. Kerroin asiasta vasta myöhemmin sekä kotisairaanhoitajalle että lääkäreille.

Alla Honkanen laati Matti Hirvoselle yksilöllisen hoitosuunnitelman – hoitokertojen sekä käyttävän otsonin määrän ja hoitomuodon – Nizhni Novgorodissa Venäjän valtion lääketieteellisessä akatemiassa työskentelevän professori, lääketieteen tohtori Oleg Masslennikovin kanssa. Otsonihoitoon erikoistunut professori Masslennikov on Alla Honkasen opettaja.

Hoitokertoja hoitosuunnitelmassa oli kuusi. Hoitomuotoina olivat niin sanottu pussitushoito, injektiohoito sekä otsonoidun oliiviöljyn käyttö haavan alueella ja rektaalinen eli suolensisäinen hoito.

Pussitushoidon aluksi Alla Honkanen puhdistaa huolellisesti haavan alueen otsonoidulla, steriilillä vedellä. Sitten jalkaan vedetään muovinen, sukan mallinen pussi, joka kiinnitetään ilmatiiviiksi teippisidoksin jalkaan.

”Sukkaan” menee muovinen letku, jonka toinen pää on otsonigeneraattorissa, jolla valmistetaan happi-otsoniseos. Tätä johdetaan muoviseen hoitosukkaan viidentoista minuutin ajan.

– Sitten vielä injektoin Matin haavan reunoihin happi-otsoniseosta. Tämä on kivuliasta. Vaurioituneella haava-alueella kipu on vielä tuplaantunutta, mutta Matti kesti injektiohoidon kuin mies! Alla toteaa.

Tämän jälkeen haavan alue peitetään sidetaitoksilla, joihin on kauttaaltaan imeytetty limakalvojen hoitoon tarkoitettua otsonoitua oliiviöljyä. Öljytaitosten päälle laitetaan sideharso.

– Kipu helpotti heti otsoniöljyn laittamisen jälkeen, ja se oli muutoinkin hyvin lyhytaikasta, Matti tarkentaa.

Haavanhoidon ajan ja vielä nykyäänkin Matti Hirvonen käyttää lisäksi molemmissa jaloissa jalkaa tukevia, jalkaterästä polveen saakka ulottuvia, vetoketjullisia Lymed-painesukkia.

– Lähtötilanne oli todella huono, haava luuhun saakka avoin ja kuoliossa, mutta jo viidennen hoitokerran jälkeen haava oli umpeutunut, Alla Honkanen iloitsee.

Tätä nykyä Matti Hirvosen nilkan haava on kunnossa. Nilkka ei haittaa miehen kävelyä, mutta lonkat haittaavat aiheuttamalla kovia kipuja alaselkään. Hirvosen molemmissa lonkissa on tekonivelet. Kipuja aiheuttaa eniten nivelalueiden nestepusseihin nesteytynyt kudos.

– Toki myös ylipainolla on vaikutusta. Paino on päässyt kovastikin nousemaan tässä sairastamis-, leikkaus- ja lääkerumbassa, Hirvonen toteaa.

– Huonona päivänä pääseen kävelemään 20 metriä pysähtymättä, hyvänä päivänä 100 metriä.

Sairauksien lisäksi Hirvonen on joutunut taistelemaan saadakseen oikeutta sekä lonkkien että nilkan hoidossa tapahtuneisiin hoitovirheisiin.

– Hoitovirheet on tunnustettu. Potilasvahinkokeskuksen vahinkopäätökset minulla on. Rahallista korvausta koskeva taistelu on edelleen kesken, hän kertoo.

– Nilkan hoidossa hoitovirheenä oli se, kun murtunutta nilkaa ei murtuman sattuessa heti kipsattu ”vanhanaikaisesti”, vaan sitä yritettiin hoitaa tukikengällä ja murtuma pääsi leviämään.

– Kylläpä nämä kovat taistelut, äärimmäisen kovat kivut ja yli kymmenen leikkausta vaikuttavat myös henkisesti, Hirvonen toteaa.

– Mutta parempi näin, onneksi ei ole tekojalkaa.

Hirvonen kertoo, että hänen elämänsä muuttui vuonna 2011, kun lonkat alkoivat oireilla. Lopullisesti elämä muuttui 2014, kun lonkkaleikkaukset epäonnistuivat ja nilkan murtumisen ja sen hoitovirheiden myötä nilkkaan kehittyi kuolioon mennyt haava. Ravintoalan yrittäjä joutui luopumaan yritystoiminnasta 2015. Matti Hirvonen asuu Kangasalalla. Perheessä on vaimo ja aikuisia lapsia.

Sairaanhoitaja Alla Honkanen kertoo, että otsonin teho hyvinkin vaikeuden haavojen hoidossa perustuu otsonin kykyyn parantaa ääreisverisuonten verenkiertoa ja soluhengitystä – näin kudoksilla on paremmat mahdollisuudet uudistua, kun verenkierto ja aineenvaihdunta parantuvat vaurioituneella alueella.

– Otsoni on myös vahva antiseptinen aihe. Se tuhoaa 99-prosenttisesti bakteereita, viruksia ja sieniä – ja täysin luonnollisesti, koska otsoni on puhtaasti biologinen aine, ilman mitään lisäaineita, hän korostaa.

– Otsoni toimii tulehtuneessa kudoksessa antibiootin kaltaisesti, mutta ilman synteettistä kemiaa. Se myös helpottaa kipuja ja laskee turvotusta.

Honkanen kertoo, että hän on Tampereen Otsoniterapian yhdeksän toimintavuoden aikana hoitanut useita kymmeniä amputaatiovaarassa olevia, vaikeita haavoja.

– Kaikki olen laittanut kiinni otsonihoidoilla, hän iloitsee.

Otsonia haavanhoidossa on käytetty jo ensimmäisessä maailmansodassa; haavoituneita oli paljon ja penisilliiniä ei ollut vielä keksitty.

Otsonihoidoille on myös esteitä, muun muassa verenohennuslääkkeiden käyttö. Aivoinfarkista ja aivoverenkiertohäiriöstä tulee olla kulunut vuosi, ennen kuin otsonihoitoja voi aloittaa. Ennen hoidon aloittamista jokaiselta asiakkaalta selvitetään trombosyyttien arvo. Verihiutaleet eli trombosyytit osallistuvat veren hyytymistapahtumaan.

– Otsoni ohentaa verta. Siksi trombosyyttiarvo on tärkeä tietää ennen hoidon aloittamista, Alla Honkanen sanoo.

Suomessa otsoniterapiaa on tutkinut ja siitä laajasti kirjoittanut erityisesti filosofian maisteri Miika Sallinen . Hänen otsoniterapiaa käsitteleviä tutkimuksiaan ja artikkeleitaan löytyy esimerkiksi nettiosoitteesta www.otsoniterapia.fi.

Otsoni on hapen kolmiatominen muoto ja voimakas hapetin, joka on itsessään keuhkoja voimakkaasti ärsyttävä kaasu. Miika Sallisen mukaan otsoniterapiassa tällä ilman otsonilla ei ole mitään tekemistä.

– Hoidossa käytettävä otsoni valmistetaan otsonigeneraattorilla ja sitä annostellaan tarkasti hoitosuunnitelman mukaisesti, Alla Honkanen korostaa. Hänet tavoittaa puh. 044-273 4094.

”– Noin viikko ihonsiirron jälkeen nilkan haava meni negroosiin eli kuolioon.”