Sammutusjärjestelmän toiminta perustuu siihen, että sammutejauhe purkautuu suojamodulistaan lämmön vaikutuksesta kovalla paineella ja hyvin nopeasti, vähemmässä kuin yhdessä sekunnissa. Sammutejauhe tukahduttaa hapen palavasta kohteesta.

Teksti ja kuva: Reetta Reinman

Dinofi Oy:n Ain Vanatoa on vakuuttunut venäläisvalmisteisen PFM-palonsammutusjärjestelmän tehokkuudesta. Sammutusjärjestelmän toiminta perustuu siihen, että sammutejauhe purkautuu suojamodulistaan lämmön vaikutuksesta kovalla paineella ja hyvin nopeasti, vähemmässä kuin yhdessä sekunnissa. Modulin suojatulppa avautuu laukeamisen yhteydessä, ja vapauttaa näin sammutejauheen palavaan tilaan.

– Lämpöön perustuvan laukaisumekanismin on osoitettu toimivan niinkin alhaisissa kuin 45 lämpöasteessa eli palon ollessa vielä syttymisvaiheessa. Tämä on tietenkin tavoitekin, eli että tulipalo saadaan hallintaan heti alkuunsa, toteaa Vanatoa.

PFM-menetelmän sammutejauhe tukahduttaa hapen palavasta kohteesta.

– Mutta se ei vahingoita ihmisiä eikä eläimiä. Kyseinen sammutejauhe on ympäristöystävällistä ja myrkytöntä, se ei myöskään altista metalliesineitä ruostumiselle, Vanatoa sanoo.

Sammutejauhe on kuhunkin kohteeseen kooltaan ja muotoilultaan sopivan modulin sisällä. Modulivaihtoehtoja on usean eri mallisia ja kokoisia.

PFM-palonsammutusjärjestelmän kehittäjä ja valmistaja, venäläinen Granit-Center perustaa Vanatoan mukaan kaiken toimintansa laadukkaaseen ja tarkkaan tutkimustyöhön.

– PFM:n taustalla on pitkä tuotekehittely, ja sitä on testattu monissa olosuhteissa.

PFM on Vanatoan mukaan toimintavarma.

– Näin ei aina ole sprinklerijärjestelmässä. Veden kulku putkistoissa voi estyä monista syistä, näin käy monesti esimerkiksi hyvin kylmissä kohteissa. Granit-Centerin testit osoittavat, että sammutejauhejärjestelmä toimii jopa miinus 80 asteessa.

Vanatoa korostaa, että verrattuna perinteiseen tulipalon sammuttamiseen vedellä, PFM-sammutejauhemenetelmä säästää kohdetta vakavilta vaurioilta, mitä vedestä aiheutuu, vaikka itse tulipalo saataisiinkin sammutettua.

– Sprinkerijärjestelmässä on myös se ongelma, että vesi ei suinkaan aina ole sopiva sammutusaine. Esimerkiksi museoissa ja kirkoissa, joissa on mittaamattoman arvokasta esineistöä, taidetta sekä myös tekstiilitaidetta, vesi tekee suuria tuhoja.

PFM on Vanatoan mukaan kätevä käytössä.

– Tulipalon sammumisen jälkeen jauhe vain imuroidaan tai lakaistaan kohteesta pois. Toki jauhepölyn leviäminen asuinhuoneistoihin asuinhuoneistopalojen sammuttamisessa jonkin verran harmittaa asukkaita, mutta tulipalo saadaan varmasti sammumaan, vakuuttaa Vanatoa.

Vanatoa kertoo, että Venäjällä PFM-sammutusjärjestelmällä on pitkä historia museoiden ja kirkkojen lisäksi sotilaallisten kohteiden sammuttamisessa. Öljy-, kaasu- ja sähköteollisuus käyttävät kyseistä järjestelmää muun muassa sähkökaappien mahdollisten oikosulkujen pysäyttämisessä.

– Liikkuvissa sotilaallisissa kohteissa, kuten tankeissa ja miehistöajoneuvoissa PFM:ää puoltaa myös modulilaitteen, jonka sisällä sammutejauhe on, erinomainen tärinä- ja sääsuojaus, laukaisinlaitteisto puolestaan on toimintavarma kaikenlaisissa olosuhteissa.

Hän näkee PFM-sammutusjärjestelmällä olevan hyvät käyttömahdollisuudet myös pienten, suljettujen tilojen palojen sammuttamisessa, esimerkiksi linja-auton moottoritilan ja tavaratilan paloissa.

– Samoin se toimii henkilöautossa moottoripalon sammuttajana, sammutusmoduli asennetaan konepellin alle.

– Näistä kohteista on kyseisellä järjestelmällä saatu testeissä erinomaisia sammutustuloksia.

Lisätietoja varten sammutusjärjestelmästä kiinnostuneet tavoittavat Ain Vanatoan puhelinnumerosta +3725534300.

”– Vesi ei suinkaan aina ole sopiva sammutusaine. Esimerkiksi museoissa ja kirkoissa, joissa on mittaamattoman arvokasta esineistöä, taidetta sekä myös tekstiilitaidetta, vesi tekee suuria tuhoja.”