Todellinen talvisodan ihme

Suomen kansan yhtenäistyminen oli

Talvisodan aikana ja sen jälkeen syntyi myytti ”talvisodan ihme”. Sen mukaan pienen Suomen urhoollinen taistelu ja menestys suurta ylivoimaa vastaan oli yli-inhimillinen suoritus. Everstiluutnantti Pekka Kouri pitää kuitenkin Suomen kansan kykyä taistella talvisodassa yhtenä miehenä ja naisena todellisena talvisodan ihmeenä. Talvisodan syttyessä kansan repivästi kahtia jakaneesta kansalaissodasta oli kulunut 21 vuotta. Tänä vuonna sata vuotta.

Teksti: Reetta Reinman

Suomen kansan yhtenäistyminen. Se on todellinen talvisodan ihme, toteaa everstiluutnantti, Mannerheim-ristin ritarien säätiön pääsihteeri Pekka Kouri.

Kansalaissodasta – vapaussodasta, sisällissodasta – oli talvisodan syttyessä kulunut vasta parikymmentä vuotta. Suomen armeija johdossa ylipäällikkönä oli Vapaussodan ylipäällikkö Mannerheim, monien punaisten riveissä taistelleiden nimityksen mukaan ”valkoinen lahtarikenraali”. Miten Suomen kansa pystyi talvisodassa taistelemaan yhteisenä rintamana? Parikymmentä vuotta oli lyhyt aika, kun kansa oli repeytynyt kahteen, katkerasti vastakkaiseen leiriin. Haavat olivat karvaat ja syvät.

– Yksi merkittävä tekijä oli Mannerheimin oikeudenmukaisuus. Mannerheimin mukaan suoritus sotatantereella ei parane tai huonone sotilasarvon mukaan. Tämä on myös perustana Mannerheim-ristin ritariksi palkitsemisessa. Mannerheimin oikeudenmukaisuus herätti suomalaisissa kunnioitusta ja luottamusta. Samoin Mannerheimin asenne. Tehdään ja puolustetaan itse, ei heittäydytä muiden avun varaan, sanoo Kouri.

Epäluottamustakin oli.

– Yksi esimerkki. Talvisodan syttyessä Helsingistä, Pitkänsillan pohjoispuolelta Sörnäisten ja Kallion kaupunginosien asevelvollisista kootussa rykmentissä eli Ässärykmentissä oli pääsääntöisesti kansalaissodan stadin punaisia ja heidän jälkeläisiään. Kuolemanjärvelle rykmenttiä vievään junaan lastattiin miesten mukaan varusteet ja aseet. Patruunat he saivat vasta perillä Kuolemanjärvellä, Kouri kertoo.

Aihetta epäluottamukseen ei ilmennyt.

– Ässärykmentti kunnostautui kovana taistelijana sekä talvi- että jatkosodassa. Ässärykmentin henki oli erinomainen, ja se kantaa edelleen. Ässärykmentin veteraanit ja heidän jälkeläisenä laskevat edelleen kahdesti vuodessa Ässärykmentin kunniaksi pystytetylle muistomerkille seppeleen. Muistomerkki on Alli Tryggin puistossa Helsingin Kalliossa. Mukana seppeleenlaskutilaisuudessa on myös Helsingin kaupungin ja seurakunnan johtoa. Seppeleenlaskun jälkeen työväentalolla nautitaan ateria, jossa menu on aina sama: lihakeittoa ja Marskin ryyppy, Kouri kertoo.

Suomalaiset arvostivat myös Mannerheimin taitavuutta ja isänmaallisuutta vuoden 1918 tapahtumien johdosta. Suomesta ei tullut vastoin Stalinin ja Leninin pilalle menneiden laskelmien mukaista bolsevikkimaata, vaan venäläiset sotilaat (40 000 sotilasta) riisuttiin aseista ja heidät karkotettiin itsenäisestä Suomesta.

Jatkosodassa Mannerheimin psykologiset taidot korostuivat sotilaallisen jämptiyden ohella. Mannerheim osasi nähdä erittäin monimutkaisten tapahtumakokonaisuuksien taustalla olevan punaisen langan; syyt, seuraukset, tapahtumien aikataulut ja kaikkien näiden keskinäisen yhteyden.

Mannerheim tunsi venäläiset, venäläisen yhteiskunnan, ihmisluonteen ja kulttuurin. Mannerheimilla oli pitkä ja kunniakas sotilasura (1889-1917) tsaarin Venäjän armeijassa. Kosmopoliitikkona Mannerheim tunsi myös eurooppalaiset: saksalaiset, ranskalaiset ja britit sekä loi yhteyksiä Euroopassa toimiviin amerikkalaisiin. Hyvän kielitaitonsa ansiosta hän pystyi ajattelemaan ja keskustelemaan monilla kielillä, havaitsemaan viestinnän pienetkin vivahteet.

Kerrotaan, että vähän ennen joulua 1941 Marski katsoi mietteissään Kaivopuiston kotinsa ikkunasta ja totesi itselleen: Saksa häviää tämän sodan.

Saksan reippaasti edetessä Suomen armeija olisi voinut hyökätä Leningradiin. Tätä Marski ei tehnyt. Saksan operaatio Barbarossan nopea eteneminen kesällä ja syksyllä 1941 pysähtyi Moskovan ja Leningradin edustalle. Venäläinen ei kuollut kuoppaansa, vaan käveli Berliiniin.

Neuvostoliitossa tämä Marskin taitavuus muistettiin. Lokakuussa 1945 oli ensimmäinen jatkosodan jälkeinen Suomalainen Kulttuurivaltuuskunta kutsuttu käymään Moskovassa. Valtuuskunnan johtajana oli opetusministeri Johan Helo, jäseninä muun muassa Hertta Kuusinen ja Hella Wuolijoki. Upea vastaanottotilaisuus Stalinin johdolla järjestettiin Kremlissä Yrjön salissa. Salin seinällä oli kultaisin kirjaimin myös Yrjö-ristin saaneen C.G.E. Mannerheimin nimi. Ensi kertaa Stalinin tavatessaan Helo alkoi vuolaasti puhua ja pyydellä anteeksi Suomen armeijan Neuvostoliitolle aiheuttamia raskaita menetyksiä sekä sitä, että ”rikollisella menettelyllä Suomen armeija on kerrassaan häväissyt kansaansa ja sotilaskunniaansa.”

Stalin keskeytti Helon puhetulvan ja tokaisi närkästyneenä: ”Älkää te suomalaiset aiheetta halventako armeijaanne. Me jos ketkään tiedämme omasta kokemuksesta, että teidän pieni armeijanne on pystynyt sellaisiin sotilaallisiin suorituksiin, että jos eräissä paljon suuremmissa armeijoissa olisi ollut samanlainen henki ja johto, niin koko toisen maailmansodan kulku olisi muodostunut aivan toisenlaiseksi ja maailma olisi säästynyt monilta suurilta hävityksiltä ja suunnattomilta uhrauksilta.”

Stalin vielä lisäsi: ”Sitä paitsi lisään vielä, että teillä suomalaisilla on marsalkka Mannerheimissa suuri ja realistinen sodanjohtaja, jolla on ammattisotilaalle poikkeukselliset valtiomiehen ominaisuudet.”

Puolustustahtomme pitää Pekka Kourin mukaan myös tänään. Everstiluutnantti Kouri on toiminut vuosikymmenet armeijan koulutustehtävissä.

– Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan Suomessa henkinen puolustustahto on tätä nykyä maailman kaikista maista korkein.

– Henkinen puolustustahto on jokaisen maan puolustuksen kivijalka, Kouri alleviivaa.

Hän kertoo myös Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan, MTS:n tutkimuksesta, jonka mukaan 80 prosenttia tämän päivän suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen pitää puolustaa maataan aseellisesti siitä huolimatta, vaikka lopputulos näyttäisi maamme kannalta huonolta.

Kourin mielestä nykynuorisoa moititaan turhaan pullamössösukupolveksi.

– Armeijaan tulevat pojat ja tytöt ovat motivoituneita, he pärjäävät hienosti. Tasa-arvoisen ja korkeatasoisen koululaitoksemme ansiosta nuorison sivistystaso on korkealla ja suhteellisen samanlainen kaikilla. Heillä on hyvät valmiudet omaksua armeijan koulutus.

Pekka Kouri korostaa, että oma puolustus on itsenäisyytemme ydin.

– Ulkopuoliseen apuun Suomen ei kannata luottaa, eiköhän se tullut opituksi talvi- ja jatkosodassa, hän sanoo.

Oman puolustuksen varmistamiseksi pitää Kourin mukaan olla riittävästi henkilöstöä, ajantasainen reserviarmeija ja asejärjestelmien on oltava kunnossa, riittävät ja tehokkaat.

– Aseteknologia kehittyy nykyään kovaa tahtia. Sitä usein mietin, miten me Suomessa huolehdimme, että pysymme siinä kansainvälisen kärjen mukana, eivätkä kansainväliset kumppanitkaan haitaksi ole, Kouri pohtii.

”– 80 prosenttia tämän päivän suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen pitää puolustaa maataan aseellisesti siitä huolimatta, vaikka lopputulos näyttäisi maamme kannalta huonolta.”

MIKÄ?