Lasten Yrittäjäkirjassa Onni ja Sofia perustavat marjajogurttijäätelöpuristamon

Teksti: Reetta Reinman

Oululainen lastenkirjakustantamo N-Y-T NYT Oy julkaisi huhtikuussa 2018 alussa Lasten Yrittäjäkirjan – Onni ja Sofia perustavat marjajogurttijäätelöpuristamon. Lapsille ja heidän vanhemmilleen sekä lähipiirilleen suunnattu Lasten Yrittäjäkirja kertoo yrityksen perustamisesta tarinan muodossa ja lapsen näkökulmasta.

Kirjan tapahtumapaikkana on Mäntsälä, jossa kirjan kirjoittaja Jyrki Teeriaho asuu. Hän työskentelee Mäntsälän Yrityskehityksessä markkinointipäällikkönä. Teeriaho on ollut aiemmin Juuan kunnan elinkeinoasiamiehenä ja Hangossa Helkama-Pyörän myyntipäällikkönä.

– Yrityksen perustamisopas lapsille, eipä ole tullut sellainen koskaan vastaan. Olisipa hienoa, jos sellaisen voisi tehdä yhdessä kuvittamisen ja lastenkirjakustantamisen ammattilaisten kanssa, pohdin viime syksynä, Jyrki Teeriaho kertoo.

Nyt se on totta. Kirjan havainnollisen kuvituksen on tehnyt Jelena Simisic . Kirjan taittaja Henna Raitala on taittanut muun muassa Reunalla-teoksen, joka oli TietoFinlandia ehdokkaana 2017.

Lasten Yrittäjäkirja – Onni ja Sofia perustavat marjajogurttijäätelöpuristamon kirjassa päähenkilöt Onni ja Sofia tykkäävät niin kovasti heidän itse käsityönä marjoista tekemästään jäätelöstä, että he päättävät tarjota sitä muillekin.

” – Entäs jos perustettaisiin marjajogurttijäätelöpuristamo, ehdottaa Onni.

– Se on loistojuttu. Kaikki kaverimme saisivat herkutella ja meistä tulisi rikkaita ja kuuluisia, sanoo Sofia.

Mutta miten perustetaan marjajogurttijäätelöpuristamo?”

Siitä kerrotaan Jyrki Teeriahon uutuuskirjassa. Lasten Yrittäjäkirjan kuvat toimivat myös aikuiselle hauskana pikaoppaana yrityksen perustamisvaiheisiin.

Kirja ohjaa lapsia omatoimisuuteen ja ideoimiseen yrittäjäkasvatushengen mukaisesti.

– Kirjan avulla voi keskustella, mitä yrittäjän tarvitsee osata ja tietää sekä ennen kaikkea, mikä yrittäjyydessä on kiehtovaa ja palkitsevaa. Erityisesti halua korostaa yrittäjyyteen liittyvää iloa ja positiivisuutta, sen vapautta – ja vastuuta, Teeriaho sanoo.

– Kaikki lapset leikkivät jossain vaiheessa kauppaa; myyvät ja ostavat. Meidän aikuisten pitäisi enemmän osata kannustaa lapsia yrittäjyyteen, johon heillä juuri tämän kauppaleikin perustella on ilmiselvä myötäsyntyisyys, pohtii Teeriaho.

Kodin tärkeä rooli korostuu myös kirjan Onnin ja Sofian tarinassa:

” Huh, huh, onpa tässä ollut urakkaa. Nyt on tuotanto kunnossa ja yritys perustettu. Ilman äidin ja isän apua tästä ei olisi kyllä tullut mitään, sanoo Onni.”

Jyrki Teeriahoa innostivat Onnin ja Sofian yrittäjätarinassa myös hänen omat lapsenlapsensa. Teeriaholla on kolme lasta ja neljä lastenlasta.

Hänen lastenlapsensa saivat myös arvostella isoisän kirjoittaman kirjan. Arvosteluasteikkona käytettiin yliopistollisia arvosanoja yhdestä viiteen.

–Kahdeksanvuotias tyttärenpoikanani Felix antoi kirjalle arvosanan neljä.