KauppaSuomi-lehti vieraili Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla Oravan perheen kotona, jossa perheen ilona asustaa monenlaisia eläimiä.

Teksti ja kuvat: Minna Stenius

Hei Minna ! Tiesitkö, että meille tuli viiriäisiä tällä viikolla? Tiesitkö Minna, että meillä on myös kalkkunoita ja mehiläisiä? Arvaa Minna, miten pieniä ne lampaat on!

Siitä tämä tarina alkoi, tai siis idea kirjoittaa alakouluikäisistä Oravan pojista ja heidän kotonaan Siikalatvalla olevista eläimistä. Käymme samaa koulua, siispä koulupäivän päätyttyä nappasin pojat sovitusti takapenkille ja suuntasimme heidän kotiinsa.

Sää oli aurinkoinen ja tuulinen, ihanteellinen tutkia pihamaalla ja pihan perillä sekä navettarakennuksessa olevia eläimiä. Läksyistäkään ei ollut riesaa, sillä oli viimeinen kouluviikko ennen kesälomaa.

Oppainani toimivat 11-vuotias Eelis Aleksanteri Orava sekä 9-vuotiaat kaksospojat Viljami Arttu Orava ja Valtteri Eemil Orava.

Poikien kotona on Vantaalta mukana muuttanut Susu-villakoira ja kaksi kissaa, Riina ja Riitu. Kierroksen aloitamme kodin sisätiloista, jossa pojat nappaavat välipalaa, ja minä saan perheen omien mehiläisten hunajalla makeutettua kahvia. Erikoista, mutta erinomaisen hyvää.

Toistaiseksi Oravilla on kaksi mehiläispesää, joista saatava hunaja on poikien mielestä parhaimmillaan mansikoiden kanssa. Jatkossa pörriäisiä saattaa olla enemmänkin, koska poikien äiti suorittaa mehiläistarhaajan ammattitutkintoa.

Perheen eläinmäärä alkoi lisääntyä keväällä 2017: huhtikuussa tulivat kanat, toukokuussa lampaat, touko-kesäkuun vaihteessa mehiläiset.

– En kyllä oikein uskonut, kun äiti sanoi, että meille saattaa tulla lampaita, muistelee Eelis.

– On tosi kiva, kun kaverisynttäreilläkin katseltiin karitsoita, jatkaa Eelis.

– Meillä ei varsinaisesti ole omia eläinten hoitoon liittyviä tehtäviä, mutta heinää ja vettä saamme antaa niille vapaasti, kertoo Eelis.

– Heinät ovat toistaiseksi ostossa, mutta omilta pelloilta heinää voisi niittää, jos olisi vehkeet, puhuvat pojat yhdestä suusta, ja Viljami vihjaa, että traktori saattaa olla hankkeilla.

Poikien kotona viettämästä ajasta menee heidän omien sanojensa mukaan puolet eläinten kanssa värkkäilyyn.

– Siellä ei tule riitaa! toteaa Eelis iloisesti.

Kaksoset sanovat olevansa hyvässä sovussa ja touhuavansa yhteisymmärryksessä, lääniähän on, vaikka kaikki olisivat aivan eri puolilla tilaa eri eläinlajien kanssa.

Keittiössä on muutama pikkuriikkinen viiriäinen. Viiriäisten ensimmäinen neljän linnun satsi on ulkona.

– Linnut ovat viisiviikkoisia. Kahden kuukauden ikäisinä ne alkavat munimaan, tietää Viljami.

– Äiti kokkaa munista hyvää ruokaa, sillä hän on koulutukseltaan kokki, jatkaa Valtteri.

Munat käytetään kaikki omaan tarpeeseen, ja vaikka niitä tulisikin yhden munan vauhdilla/kana/päivä, niitä tulee määrällisesti vähän, koska viiriäisen munat ovat niin pieniä.

Talveksi viiriäiset sijoitetaan navettaan kalkkunoiden ja kanojen kanssa yhteismajoitukseen.

Mennessämme tutkimusmatkalle ulos koukkaamme sisävessan kautta. Siellä on häkissä 15 pikkukalkkunaa, joiden tilat odottavat pikaista laajennusta ulos.

Suihkuverhon takaa mukaamme ulos lähtee Lasse-lammas, jonka emo on hylännyt. Onneksi sillä on taitavia hoitajia elämänsä alkutaipaleella.

Muut Stellan synnyttämät sisarukset tapaamme navetan takana, jossa niillä on monenikäistä lajiseuraa.

– Lampailla on nimet, mutta karitsoille ei nimiä laiteta, koska ne me syödään, kertoo Viljami.

– Eikä me syödä niitä arkiruokana, täydentää Eelis mennessämme katsomaan loppuja lampaita.

Lampailla onkin mukavat tilat sekä ulkona laitumella että sisällä hirsiseinien suojassa. Pässi on omassa karsinassaan.

– Se joutuu olemaan täällä ihan yksin, kunnes se teurastetaan, dramatisoi Viljami Paavon kohtaloa, vaikka sillä onkin näköyhteys muihin lampaisiin.

– Paavo on syyllistynyt lajitoveriensa pökkimiseen, valottaa isoveli Eelis tilannetta.

Lampaiden läheisyydessä on kanoja ja kukkoja. Nekin pojat tuntevat nimiltä.

Kanat poistuvat sisätiloihin ottaessamme itsestämme kuvia niiden seurassa. Käymme katsomassa niiden puuhia navetan sisäpuolelle rakennetun pienen kanalan ikkunasta. Tällä kertaa emme löydä tuoreita munia, sen sijaan keskustelemme Jokken, Tirpan ynnä muiden kanojen nokkimajärjestyksestä.

Kierreltyämme pihapiirissä saan vielä luennon ampiaisen, kimalaisen ja mehiläisen tuntomerkeistä.

– Yksinkertaista, selittää Viljami karvoista ja niistä muodostuvista raidoista.

Mehiläisten lähellä pojat eivät viihdy pitkään, sillä eilen saatu pisto kirvelee vielä hieman. Tutkimme kuitenkin hunajalingon ja muutamia kennoja sekä laitteen, jolla savutetaan kennoja.

– Se saa mehiläiset luulemaan, että on metsäpalo, ja ne rauhoittuvat pesille, tietää Valtteri.

Pihapiirissä on iso uima-allas. Siihen otetaan vesi puhdistuksen kautta vieressä virtaavasta Siikajoesta.

– Rantaan saa mennä, mutta tippua ei saa, painottaa Valtteri.

– Pitää olla jotain viisi metriä väliä, täsmentää Viljami turvallisuusrajauksia.

Uimiseen jääkin kesällä onneksi aikaa, sillä kouluviikolla pojilla on harrastuksia miltei viikon jokaiselle päivälle.

– Kaikki meistä harrastavat judoa, kertoo Eelis.

Hän pelaa myös jääkiekkoa ja jalkapalloa sekä laulaa kuorossa. Kuuluupa hänen repertoaariinsa myös yleisurheilu.

Valtteri taas harrastaa sirkusta. Lököilyyn ei taida jäädä aikaa.

– Kyllä me joskus ehditään pelata pleikalla, korjaa jalkapalloa harrastava Viljami, mutta täällä maalla on niin älyttömän siistiä, että …. huikkaavat pojat mennessään sisälle nappaamaan jotain syötävää, sillä energiaa näissä touhuissa tosiaankin kuluu.

”– Äiti kokkaa viiriäisen munista hyvää ruokaa, sillä hän on koulutukseltaan kokki.”
”– Oravilla on kaksi mehiläispesää, joista saatava hunaja on poikien mielestä parhaimmillaan mansikoiden kanssa.”
”– Suihkuverhon takaa mukaamme ulos lähtee Lasse-lammas, jonka emo on hylännyt.”
”– Minä saan perheen omien mehiläisten hunajalla makeutettua kahvia. Erikoista, mutta erinomaisen hyvää.”