Alutrollin tavoitteena on rakentaa kalastuksen harrastajien nettipalautetta hyödyntäen

Jyväskylän Palokassa toimiva Alutroll-alumiiniveneiden rakentaja Haltica Oy teki suunnittelija Stefan Lindforsin kanssa maaliskuussa Tukholmassa Sportfiske-messuilla suunnittelu- ja design-sopimuksen, jonka tarkoituksena on luoda pohjoismaisten kalastajien mielestä paras kalavene Pohjoismaiden markkinoille.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Haltica Oy

Ruotsin kalastajien toiveiden mukaisesti rakennettu paras kalavene lanseerataan Ruotsin Sportfiske-messuilla 2019 kevättalvella, Suomen paras kalavene Vene-messuilla Helsingissä keväällä 2019.

– Yksi olennainen asia tässä projektissa on se, että se on interaktiivinen. Parhaan kalaveneen rakentamis- ja suunnitteluprosessissa käymme verkon kautta jatkuvaa dialogia kalastuksen harrastajien kanssa; he saavat lähettää meille toiveitaan ja me pyrimme toteuttamaan ne, kertoo Alutroll-alumiiniveneiden vientimyynnistä ja markkinoinnista vastaava Antti Valtakari.

Esimerkiksi facebookissa keskusteluun voi osallistua Nordisk fiskebåt 2019-nimisellä sivulla. Muita verkkokeskustelun hakusanoja ovat Svensk Fiskebåt 2019 ja alumiiniset kalastusveneet.

Ensimmäinen protovene valmistuu elokuussa. Sitten venettä hiotaan yhdessä kalastuksen harrastajien kanssa kohti maailman parasta kalavenettä.

– Niiden kalastajien joukosta, jotka osallistuvat verkossa tähän maailman parhaan kalaveneen rakentamista koskevaan keskusteluun ja jotka kertovat meille mielipiteensä toiveistaan ja parannusehdotuksistaan, arvotaan testijoukko kokeilemaan veneen prototyyppiä 14.–16. syyskuuta Turun saaristossa olevalle Fagerholmin saarelle. Olennaista testiviikonlopussa on kalastaa protoveneen avulla. Saaliiksi saatavista kaloista Stefan Lindfors valmistaa meille päivällisen, Valtakari kertoo.

Ahvenanmaalla syntynyt, nykyään Helsingissä asuva Stefan Lindfors tunnetaan myös huippukokkina.

Millainen on maailman paras kalavene?

– Ennen kaikkea erinomainen juuri siihen tarkoitukseen, mihin se on suunniteltu, eli kalastukseen sekä yksilöllisesti kunkin kalastajan tarpeisiin sopiva, Alutrollin Valtakari vastaa ja jatkaa:

– Veneen tulee erottua myönteisellä tavalla kaikista markkinoilla olevista kalaveneistä. Ulkonäkö on tärkeä, mutta kalaveneen on oltava erinomainen rannikon kovissa meriolosuhteissa ja nopea. Tämänhetkiset kaavailut moottoritehosta ovat 200 hp +-50 hp.

– Suunnittelemme ja rakennamme maailman parhaan kalaveneen nimen omaan pohjoismaisiin olosuhteisiin, kalaveneeltä vaaditaan toimintakuntoa niin kesän kuin talvenkin ilmasto-olosuhteissa sekä Itämeren usein kovassakin aallokossa, Valtakari korostaa.

Ehkä maailman parhaita kalaveneitä tehdään kahdenlaisia:

– Pienempi, noin 4-5 metrin pituinen vene, joka soveltuu parhaiten sisävesiin ja saaristoon sekä isompi Suomen, Ruotsin ja Norjan ulkomerille sopivampi, Valtakari pohtii.

– Veneen koossa on tärkeää, että se on riittävän leveä, jotta kaksi kalastajaa mahtuu hyvin kulkemaan veneessä rinnakkain.

– Kuljettamisen suhteen venettä on oltava helppo ja kevyt kuljettaa trailerilla.

Maailman parhaan kalaveneen suunnittelussa ja rakentamisessa tullaan näkemään moduliajattelua.

– Veneeseen saa valita erilaisia moduleita kalastajan oman käyttötarpeen mukaan. Esimerkiksi sumppu ja jääkaappi, ehkä myös pakastin.

– Ajatuksena on, että kalastaja voi valita veneen varustuksen ja itselleen sopivat modulit etukäteen venettä netissä tilatessaan. Tässä saamme samalla oppia netissä tapahtuvaa tilausjärjestelmää varten, mikä on seuraava tavoitteenamme, Valtakari sanoo.

Hinta määräytyy veneen koon, moottorin tehon ja varustelutason mukaan. Noin 6 metrin, perustasoisesti varustellun kalaveneen hintaluokan Valtakari ajattelee liikkuvan 25 000–30 000 euron kieppeillä. Luxus-varustellun lähellä 100 000 euroa.

Maailman paras kalavene -projektin yhteydessä tehdään keittokirja pohjoismaisista kalaruuista.

– Keittokirjasta tulemme tekemään video-oppaan, joka kulkee mukana jokaisen kalastuksen harrastajan kännykässä, millä luodulla hän kulloinkin onkaan. Keittokirjaan tulee myös selkeästi kuvin ja sanoin esitetyt kalan perkaamis- ja fileeraamisohjeet.

Antti Valtakari iloitsee, että nykyään myös nuoret miehet ja kaikenikäiset naiset ovat yhä enenevässä määrin innostuneet kalastamisesta.

– Nuoria miehiä varmasti kiehtoo kalastuksen kehittynyt tekniikka, esimerkiksi kaikuluotaintekniikka, naisia puolestaan lähiruoan ja ekologisen elämäntyylin suosio, hän pohtii.

Maailman paras kalavene -projektin myötä Alutroll-alumiiniveneitä valmistavan Haltica Oy:n on tarkoitus kolmessa vuodessa nelinkertaistaa liikevaihtonsa. Nyt se on noin 500 000 euroa. Alumiinisia kalastusveneitä valmistava Haltica Oy työllistää tällä hetkellä kolme ihmistä. Yritys on perustettu vuonna 2004.

”– Ulkonäkö on tärkeä, mutta kalaveneen on oltava erinomainen rannikon kovissa meriolosuhteissa ja nopea.”
”– Veneeseen saa valita erilaisia moduleita kalastajan oman käyttötarpeen mukaan. Esimerkiksi sumppu ja jääkaappi, ehkä myös pakastin.”