Monessa kodissa kuullaan iltatarina-aikaan pyyntö: Lue vielä Lauri Laukkasta! Kirja Ihan sympaattisia tarinoita on kulunut myös monien ikäihmisten käsissä. Erityistä Rovaniemen Sinetän kylään sijoittuvissa tarinoissa onkin se, että ne viihdyttävät yhtä lailla aikuista kuin nuorempaakin lukijaa. Oulunsalolainen Laukkanen onnistuu kertomuksillaan kutkuttamaan niin lukijan nauruhermoja kuin herkempää puoltakin.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Laukkasen perheen kotona on varovaisestikin arvioiden kymmeniä leikkokukkakimppuja erilaisissa vaaseissa. Talossa käy tasainen puheensorina, jota säestää kahvikuppien ja lusikoiden kilinä ja kolina. Välillä talon isäntä Lauri Laukkanen käyttää pienen puheenvuoron, lukee otteita kirjastaan tai joku vieraista pääsee ääneen. Aika ajoin huoneen täyttää Laukkasen serkkumiehen Juhani Alakärpän tunteikas baritoniääni.

Laulut täydentävät tarinoita ja sopivat mielenmaisemaan, joista Laukkasen lukupätkissä kerrotaan, koska Alakärppä on pohjoisen Suomen poikia hänkin. Lisää vieraita puskee sisälle, ja maljakoita tarvitaan lisää. Monessa huushollissa astiat, joihin kukkia juhlan kunniaksi laitetaan, olisivat täydellisesti lopussa, mutta sisustamista ja lasiesineitä rakastavan kuvataiteilijan kodin kaapit ovat niiltäkin osin ehtymättömät. Osa juhlakansasta poistuu ja antaa seuraaville tilaa. Näyttää siltä, että jokaisen kainalossa on kassi, monella useampia. Eräs mies kantaa autoonsa 17 painomusteelle tuoksuvaa kirjaa.

On meneillään Lauri Laukkasen kirjoittaman ja hänen vaimonsa Minna L. Immosen kuvittaman Ihan sympaattisia tarinoita -kirjan julkistamistilaisuus.

Vieraiksi oli kutsuttu kaikki Lauri Laukkasen Facebook-kaverit. Vaikka kaikki eivät välimatkojen tai muiden esteiden takia päässeet paikalle, päivän mittaan talossa vieraili noin 130 Sinetän tarinoihin hurahtanutta lukijaa.

Tuore esikoiskirjailija on itsekin vielä vähän hämmentynyt, mitä seurasi siitä, kun lapset antoivat hänelle kaksi vuotta sitten joululahjaksi mini-iPadin. Siinä yhteydessä tytär myös liitti isänsä Facebookiin. Tarinat, joita Laukkanen oli kertonut lapsilleen esimerkiksi nukuttaessaan heitä, alkoivatkin muuttua kirjalliseen muotoon.

Laukkanen kertoo olleensa aina puhelias ja tarkkailleensa ihmisiä ja ympäristöään hyvin tarkkaan. Siihen hänellä olikin näköalapaikka. Nyt jo edesmennyt isä oli ensin kauppiaana Sinetässä, sitten Rovaniemellä. Äiti oli terveydenhoitaja ja kätilö.

Kirja koostuu Laukkasen tarinoista Rovaniemen maalaiskunnan Sinetän kylästä, jossa hän vietti elämänsä ensimmäiset yksitoista vuotta, ennen kuin perhe muutti kaupunkiin Rovaniemelle.

– Minä olen varmaan aina seurannut paljon sellaisia asioita, joita ei kenenkään tarvitsisi seurata. Kiinnitän ehkä huomiota sivuseikkoihinkin. Muistan paljon, mutta aika paljon olen keksinytkin, Laukkanen paljastaa.

Tuo tieto on lähes helpottava, niin äimistyttävän tarkasti esimerkiksi kylän poikien intiaanileikit, jotka äityvät kunnon intiaanisodaksi asti, piirtyvät kuin kuvina lukijan silmiin. Kirjan takakannessakin kerrotaan, että tapahtumat pohjautuvat löyhästi tositapahtumiin, lapinlisällä on merkittävä rooli kerronnassa.

– Kirjoittaminen merkitsee minulle täydellistä irtautumista arjen huolista ja uskon, että olen silloin niin onnellinen kuin ihminen voi olla. Pääsen kirjoittaessani siihen maailmaan ja siihen aikaan, mistä kirjoitan. Muistan tunnelmat, äänet ja hajut. Kirjoittaminen merkitsee minulle enemmän kuin osaan edes kuvitella. On vain sisäinen tarve kirjoittaa.

Kirjaprojekti on ollut aivan alusta lähtien koko perheen juttu.

– Kaikki perheenjäsenet ovat kannustaneet ja ottaneet kantaa asioihin pitkin tätä matkaa. Kaikki facebookissa julkaisemani tekstit tässä reilun parin vuoden aikana on jokainen perheenjäsenemme lukenut. Uskon, että se on tuonut kaikille innostusta ja sisältöä elämään ja yhdistänyt meitä. Tunne siitä, että tehdään yhdessä, on hieno asia. Kirjan rytkäyttäminen valmiiksi asti oli iso juttu. Viimevaiheen puristuksessa ison työn tekivät kotona olevat tyttäremme Lyydia ja Amanda . Lyydia tarkisti juttujen kirjoitusasua, Amanda kokosi jutut yhteen ja teki esittelytekstit kirjaan. Minna hoiti kuvituksen todella tiukassa aikataulussa; kuvat tukevat hyvin tarinoita. Kirjasta tuli mielestämme hieno kokonaisuus.

Myös kuvituksesta vastannut Minna L. Immonen toteaa, että tahti oli tiivis, mutta porukalla tekeminen oli tosi palkitsevaa. Puolisonsa tekstien joukossa hänellä on omat suosikkinsa.

– Tarinoista Hupi koskettaa ja itkettää. Nurkkasohva naurattaa ja on hulvaton. On menoa ja meininkiä niin kuin monissa Laurin tarinoissa.

Laukkasen tarinoistaan saama palaute on pelkästään positiivista.

– Se tuntuu tietysti hyvältä ja merkitsee minulle erittäin paljon. Jaksan kirjoittaa, kun saan palautetta. Olen kirjoittanut tarinoita koko sydämelläni, tulen kirjoittamalla onnelliseksi ja teen sitä sen vuoksi, että sama onnellisuus siirtyisi lukijaan. Hieno tunne tulee siitä, jos pystyn tarinoillani liikuttamaan ihmistä. Jos saan ihmisen nauramaan tai itkemään.

Kirjoittajalleen tarinoista on rakas ja tärkeä esimerkiksi Kuuma kesä Sinettälammella. Se kuvaa hyvin lapsekasta innostumista.

– Silloin tehtiin täysillä, eikä sinne päin. Sinettälampi on muutenkin hieno paikka, kuumana kesäpäivänä siellä oli aivan mahtavaa. Myös Onnellinen mies kuvaa elämää Sinettälammen rannalla ja on toinen oma suosikkini. Yltäkylläinen joulu kuvastaa hyvin meidän lasten innostuneet tunnelmat sekä äidin ja isän hieman kahtiajakaantuneen tunnelman taloudellisten huolten ja toisaalta lasten ilon välillä.

Mutta mitä niin erikoista on pienessä Sinetän kylässä, että sinne sijoittuvat tarinat olivat aivan oman kirjansa arvoisia?

– Ajattelen niin, että Sinetän kylä oli minulle ja sisaruksilleni, sekä kaikille Sinetän lapsille hyvä kasvupaikka. Uskon kuitenkin myös niin, että omat lapseni ovat kokeneet lapsuudenaikaisen Oulunsalon samalla tavalla mukavaksi paikaksi. Kaverit ja yhteiset touhut ovat tärkeitä samalla tavalla. Nykyajassa on omat hyvät puolensa, mutta jos jotakin erityistä hyvää hakee entisajasta, niin tietynlainen kiireettömyys ja tehottomuus olivat hienoja asioita.

Paluu lapsuuden ja nuoruuden nostalgisille vuosikymmenille ei syttynyt vain halusta muistella menneitä. Kirjoittamisesta tuli taloudellisten haasteiden pakopaikka, keino miettiä välillä muita asioita.

Laukkanen on toiminut yrittäjänä vuodesta 1984. Vuodesta 1988 hän on ollut Minna-Kortti Oy:n toimitusjohtaja. Yrityksen päätuotteita ovat painetut kortit ja kalenterit, joiden kuvat ovat Minna L. Immosen maalaamia. Yrittäjävuosiin mahtuu muun muassa kaksi lamaa, parhaillaankin on käynnissä iso murros. Se ei ole jäänyt näkymättä myöskään korttitaiteilijan perheen yrityksessä.

– Yksittäisiä, pieniä lahjatavaraliikkeitä on lopettanut todella paljon viime vuosina. Meillä on pikkuliikkeitä asiakkaina enää kolmannes siitä, mitä parhaimmillaan on ollut, Laukkanen kertoo.

Kun netti ja sosiaalinen media ovat vaikuttaneet ihmisten toimintaan monella osa-alueella, on tarvittu paljon työtä ja kekseliäisyyttä löytää aina korvaavaa toimintaa tai saada kuluja laskettua, kun joku osa liiketoiminnasta on alkanut hiipua. Niinpä kirjoittaminen on osoittautunut todelliseksi henkireiäksi yrittäjän huolien keskellä.

Vaikka kirja Ihan sympaattisia tarinoita syntyikin vähän kuin vahingossa, yrittämisen paineiden ja asioiden muistiin tallentamisen halun sivutuotteena, sen lukija voi todeta vain, että Laukkanen on kertoja Luojan armosta. Aloitettua tarinaa on mahdoton jättää kesken. Ikimuistoiset sattumukset, kylän poikien seikkailut, arjen pienet ilot, hauskat kylän ihmiset sekä lapsuuden joulujen tunnelmat on ikuistettu pienen Lauri-pojan silmin ja huumorilla väritettynä.

Laukkanen tarjosi aluksi kirjaideaa perinteisille kustantamoille. Hän toteaakin, että voi kehuskella kaikkien suurien kustantajien ottaneen noihin aikoihin häneen yhteyttä. Ikävä kyllä viestin sisältö oli aina sama: kirjaa pidettiin liian sisäpiirin juttuna saadakseen riittävää ostajakuntaa taakseen. Eräs kustantaja aloitti palautteensa sanoilla: ihan sympaattisia tarinoita, mutta...

Siitä syntyikin perheyhteistyöllä kootun kirjan nimi. Kustantajat eivät voineet tietää, että Laukkasella oli facebook-tarinoidensa kommenteissa satoja lupauksia ostaa kirja, jos sellainen vain joskus päivänvalon näkee.

Liekö kyseinenkin kustantaja jo lyhytnäköisyyttään katunut.

”– Kirjoittaminen merkitsee minulle enemmän kuin osaan edes kuvitella. On vain sisäinen tarve kirjoittaa.”