Kaunis koti Wilhelmiinassa

Sisustus- ja lifestylekauppa Kaunis koti Wilhelmiina toimii historiallisessa rakennuksessa Oulussa, apteekkari Kaarlo A. Åkerstenin vuonna 1928 rakennuttamassa Vanhan apteekin talossa.

Teksti ja kuvat: Minna Stenius

Pakkahuoneenkadun ja Torikadun kulmassa Oulussa on ovi rakennuksen kulmassa. Tuosta ovesta astelivat asiakkaat sisään jo vuonna 1928. Silloin se johti apteekkari Kaarlo A. Åkerstenin rakennuttamaan apteekkiin, joka palveli asiakkaita vuoteen 1986. Apteekkari toki vaihtui, ja talo sai siipeensä palopommista 2. maailmansodassa.

Vanhan apteekin talo -nimeä kantava rakennus on remontoitu hiljattain arvoisellaan tavalla. Nyt se huokuu historiaa ja romantiikkaa.

Tänä päivänä astuessaan Vanhan apteekin talon ovesta sisään sisäänkävijä kohtaa vähintään yhtä paljon romantiikkaa kuin historiallinen ympäristö antaa mausteita. Vastassa on romantiikan lisäksi rottinkia, rustiikkia, roosaa, ruusuja, röyhelöitä, rimpsuja, rintarosseja, rakkautta ja paljon muilla kirjaimilla alkavia, ihania asioita.

Kyseessä on Kaunis koti Wilhelmiina -niminen sisustus- ja lifestylekauppa.

Sisustustavaroissa ja huonekaluissa on paljon valkoista ja rottinkia sekä lyijyn ja kromin väriä. Tuotteissa on karvaa, pitsiä ja höyheniä, helmiä ja lasia. Liikkeen valkoisissa, ohuesta metallista tehdyissä vaaterekeissä roikkuu rautalankahengareissa toinen toistaan houkuttelevampia vaatteita puuterisen pehmeissä roosan, vaaleansinisen, sammalenvihreän, harmaan ja valkoisen sävyissä. On pellavaa, on pitsiä, on helmiä, on paljetteja, on tylliä ja jotain yksinkertaistakin.

Kaunis koti Wilhelmiinan yrittäjä on Haapavedeltä kotoisin oleva Minna Jylänki . Hän työskentelee Kaunis koti Wilhelmiina -liikkeessä miehensä Esko Jylängin kanssa.

– Työni on rakkaus, tulen tänne joka aamu todella mielelläni. En edes tunne tulevani töihin, sisustusliikkeeni on minulle kuin toinen koti. On ihanaa saada palvella asiakkaita ja olla koko ajan kauneuden keskellä, hehkuttaa Minna.

– Olen aina tykännyt sisustaa, minulla on ollut pienestä asti tarve kauneudelle, olen ollut aina ihanuuden perään, kuvailee Minna lapsuudenaikaista itseään.

– Ensimmäisen liikkeeni avasin Zeppeliiniin viisitoista vuotta sitten. Haaveeni omasta liikkeestä toteutui epäilijöiden kommenteista huolimatta, naurahtaa aina kaupan alalla työskennellyt liikkeenomistaja. Pian Minna saikin huomata, että valkoista myyvälle myymälälle oli tilausta.

Jylängin perhe teki kesälomareissuja Ruotsiin, reissuilla äiti kierteli sisustuskaupoissa hakemassa vahvistusta ajatuksilleen sekä kävi messuilla tekemässä hankintoja. Minnalla ei ole yrittäjäkoulutusta, vaan luotto omaan tekemiseen on kantanut toimintaa.

Kaunis koti Wilhelmiina -liike on reissannut Kempeleestä viiden vuoden jälkeen Ylivieskaan ja sen jälkeen kotikonnuille Haapavedelle, josta tänä vuonna muutettiin Vanhan apteekin taloon Ouluun. – Vaikka matkalla on ollut raskaita aikoja yksityiselämässäkin, rakkaus on kantanut niin kotona kuin liikkeessä, Minna kertoo.

– Moni on kysynyt, että miten me ollaan Eskon kanssa vielä yhdessä, naurahtaa Minna ja jatkaa:

– Me olemme tietyllä tavalla sielunkumppaneita, meitä ei kyllästytä tehdä yhdessä päivät töitä ja vapaalla olla kotona tai tehdä messu- ja lomamatkoja yhdessä. Esko on oikea käteni, kuvailee Minna miestään, jonka kanssa hän on työskennellyt kahdeksan vuotta saman katon alla.

Työ on heille molemmille myös elämäntapa. Minna ja Esko ovat tyytyväisiä, miten hyvin asiakkaat ovat Oulussa ottaneet uuden liikkeen vastaan.

– En olisi ikinä voinut kuvitella, että pääsen kauppani kanssa tähän historialliseen rakennukseen, Kaarlo A. Åkerstenin rakennuttamaan apteekkiin. Mutta niin vain kaikki loksahti paikoilleen. Tuntuu, että juttumme on kirjoitettu juuri näin, toteaa Minna.

Kaunis koti Wilhelmiinalla on verkkokauppakin, mutta kivijalkaliikkeessä voi käydä aistimassa silmillään ja hypistelemässä sormillaan. Liikkeessä on Minnan ja Eskon lisäksi kolmaskin ”henkilö”, nimittäin myymäläpäällikkö Aapeli.

Aapeli on valkoinen 8-vuotias havannankoira. Aapelin myymäläpäällikön virka alkoi liikkeen Ouluun muuton jälkeen sen itkettyä kotona yksinäisyyttään kaksi päivää.

– Aamun ensimmäisen asiakkaan Aapeli haukkuu positiivisesti, nuuskii koiranomistaja-asiakkaat ja loppupäivän se ottaa päikkäreitä, Minna kuvailee Aapelin työpäivää.

Mikäli Aapelia ei näy työmaalla, asiakkaat kysyvät, missä myymäläpäällikkö on!

”– En olisi ikinä voinut kuvitella, että pääsen kauppani kanssa tähän historialliseen rakennukseen.
”– Aamun ensimmäisen asiakkaan Aapeli haukkuu positiivisesti, nuuskii koiranomistaja-asiakkaat ja loppupäivän se ottaa päikkäreitä.”