– Vesitornin kahvilan leivonnaista tulee hyvä olo ja omatunto!

Leipominen on Alisa Kuukasjärvelle kuin meditaatiota. Uutuuskirjassaan Vesitornin kahvilassa hän antaa vinkkejä vähäsokeriseen ja vehnäjauhottomaan leivontaan.

Teksti ja kuvat: Reetta Reinman

Vaasassa asuva Alisa Kuukasjärvi on viiden vuoden ajan pitänyt kesäisin ja joulun alla Vesitornin kahvilaa, jossa tarjoillaan leivontakirjan herkkuja. Nimensä kahvila on saanut Alisan vanhempien kodin pihapiirissä olevasta Nivalan vesitornista.

– Ensimmäisenä kesänä vuonna 2014 kahvilamme oli konkreettisesti Nivalan vesitornin huipulla. Vesitornin kahvila oli menestys, mutta 200 porrasaskelman juokseminen kymmeniä kertoja päivässä alkoi olla liikaa, joten seuraavaksi avasimme kahvilan Nivalan keskustaan, Alisa kertoo.

32-vuotias Alisa on lapsuudesta saakka rakastanut leipomista ja ruoanlaittoa. Taidot ovat Alisalla osin verenperintöä. Perheessä on aina leivottu paljon, ja hänen isänsä on taitava kasvisruokakokki. Alisan mummo oli ammatiltaan kokki.

Terveellisyys kulkee punaisena lankana Alisan leivonnassa ja ruoanlaitossa. Myös terveyden vaalimisen mallin Alisa on saanut jo kotoa. Alisan äiti on monipuolinen täydentävän lääketieteen osaaja ja kouluttaja Päivi Mustajärvi. Päivin osaamisalueita ovat muun muassa vyöhyketerapia ja homeopatia sekä sisäelinten ja ruoansulatusjärjestelmän hyvinvointi.

Alisa on ammatiltaan refleksologi-vyöhyketerapeutti, suolistoterapeutti ja ravintoterapeutti. Hän on valmistunut refleksologiksi ja täydentänyt vyöhyketerapiaopintojaan myös ulkomailla. Lisäksi hän on opiskellut muun muassa guasha-hierontaa, fytoterapiaa ja jooga-ohjausta.

– Vyöhyketerapia on minulle hyvin tuttua lapsuudestani saakka. Äiti hoiti meitä lapsia paljon vyöhyketerapialla, olen oikeastaan imenyt vyöhyketerapian jo äidinmaidosta, Alisa naurahtaa.

Päivi ja Alisa opettavat vyöhyketerapiaa myös kätilöille. Vyöhyketerapiaa he ovat tähän mennessä opettaneet kätilöille synnytyssairaaloissa muun muassa Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Hyvinkäällä.

Äitinsä tavoin Alisa toimii hoito- ja terapiatyönsä ohella kouluttajana. Hän kouluttaa monenlaisia täydentävien hoitomuotojen kursseja, kuten guasha-hierontaa, suolisto- ja ravintokursseja sekä terveellisen leivonnan kursseja. Kurssit ovat kaikille terveydestään kiinnostuneille avoimia.

Alisan unelma on aina ollut oman leivontakirjan tekeminen. Se toteutui keväällä 2018. Vesitornin kahvilassa -leivontakirjaan Alisa on koonnut rakkaimmat suolaiset ja makeat leivontareseptinsä. Kaikki reseptit ovat Alisan omia, ja sopivat myös erityisruokavalioita noudattaville ja hyvinvointia arvostaville nautiskelijoille.

Kirjan alussa Alisa antaa paljon vinkkejä, miten leivonnassa voi korvata esimerkiksi vehnäjauhot, sokerin, kananmunan ja maidon.

– Vehnäjauho aiheuttaa todella monelle suolisto-ongelmia – meillä Suomessa varmasti myös siksi niin paljon, että olemme leivänsyöntimaa ja moni korvaa ateriatkin voileivillä.

Valmiita gluteenittomia jauhoseoksia Alisa ei kuitenkaan suosittele.

– Ne sisältävät suurimmaksi osaksi ainoastaan valkoista, kuidutonta peruna- ja maissijauhoa. Terveellisempiä valintoja ovat esimerkiksi luontaisesti gluteenittomat kaura-, riisi-, tattari-, kvinoa- ja kastanjajauho.

– Kastanjat ja kastanjauho vahvistavat verisuonia, ja tekevät hyvää esimerkiksi suonikohjuista kärsiville, Alisa vinkkaa.

– Suolaiseen leivontaan mielestäni parhaiten sopivat kvinoa- ja tattarijauhot, niiden aavistuksen suolaisen maun vuoksi.

Alisan kirjassa leivontaresepteissä ei lue, mitä jauhoja respetissä pitää käyttää, vaan yleisesti jauhoja. Leipoja saa itse valita, mitä jauhoja haluaa käyttää.

– Haluan rohkaista ihmisiä valitsemaan terveellisempiä vaihtoehtoja. Erikoisjauhoja käytettäessä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota kohotusaineiden määrään. Esimerkiksi munien, leivinjauheen tai soodan määrää voit hieman lisätä, kun käytät erikoisjauhoja.

Kananmunan korvaajina leivonnassa voi käyttää esimerkiksi chia-siemeniä. Leivontakirjassa on terveellisemmän leivonnan opetteluun paljon neuvoja.

Alisa näyttää , että terveellisetkin leivonnaiset voivat olla ylellisiä nautintoja.

– Voit tehdä kaikista leivonnaisista terveellisempiä vähentämällä sokerin määrää ja käyttämällä laadukkaampaa mineraalipitoista sokeria, esimerkiksi kookos- tai täysruokosokeria sekä hunajaa.

– Makeutukseen sopii erinomaisesti myös kaloriton stevia. Valitse uutemuotoista steviaa, sillä jauhemainen stevia sisältää usein myös synteettisiä makeutusaineita. Hunajan on hyvä olla jäykkää suomalaista hunajaa, sillä kuumennetuista, juoksevista hunajista lähtee kuumennuksen myötä myös paljon ravintoaineita, Alisa sanoo.

– Nykyään esimerkiksi raakakakuissa osataan käyttää makeutukseen kuivattuja hedelmiä, mutta mielestäni myös tuoreet hedelmät, esimerkiksi päärynä, ovat loistavia leivonnaisten makeuttamisessa. Niissä on erilainen, huomattavasti raikkaampi maku kuivattuihin hedelmiin verrattuna.

– Pikku hiljaa makuaisti tottuu pienempään sokerin määrään, ja vähäsokerinenkin herkku tyydyttää makeannälän ilman huonoa oloa ja omatuntoa. Näin myös verensokeri pysyy tasaisena, Alisa hymyilee.

Leivontamausteet , inkivääri, kardemumma ja kaneli ovat monin tavoin terveyttä edistäviä.

– Kaneliksi on hyvä valita Ceylonin kaneli, jossa on huomattavasti vähemmän maksalle haitallista kumariinia, kuin kaupoissa yleisemmin myydyssä kassiakanelissa. Ceylonin kanelissa on runsaasti antioksidantteja sekä kivennäisaineita, kuten kaliumia, kalsiumia, mangaania ja rautaa, Alisa kertoo.

Arjessa Alisa ei itse käytä lainkaan maitotuotteita, puhdistettuja jauhoja ja sokeria.

– En kuitenkaan halua rajoittaa elämääni, ja kylässä syön, mitä tarjotaan. Itselleni hyvinvointi on myös tällaista rentoutta, ei kuureja tai kaloritaulukoita.

– Maito aiheuttaa monille turvotusta, ummetusta ja ilmavaivoja sekä limoittaa elimistöä. Lasten elimistö pystyy vielä pilkkomaan maidon proteiineja, aikuisten elimistö useinkaan ei. Hapanmaitotuotteet ja juuston aikuisen elimistö pilkkoo helpommin, mutta niitäkään ei ole syytä syödä suuria määriä, eikä joka päivä.

Kasviperäisiä maidonkorvaajia löytyy nykyään iso määrä myös leivontaan ja ruoanlaittoon.

– Korvaa lehmänmaito vaikkapa mantelimaidolla, piimä tai rahka kaurajogurtilla ja kerma kookoskermalla.

Soijatuotteita Alisa ei suosittele.

– Soija on usein geenimanipuloitua, ja vaikuttaa kehoon hormonitoimintaa häiritsevästi.

Rasvoina hän suosii leivonnassa ja ruoanlaitossa sekä ja leivän päällä voita, ghee-voita, oliiviöljyä, kookosöljyä ja MCT-öljyä.

– MCT-öljy sisältää kookosöljyn terveellisiä, keskipitkiä rasvahappoja. Se ei maistu kookokselle, joten se sopii moneen makuun.

Alisa kertoo, että oliiviöljy on tärkeä lisätä aina vasta valmiiseen ruokaan.

– Oliiviöljy sisältää runsaasti antioksidantteja, omega-9-rasvahappoja ja polyfenoleita, jotka vähentävät tulehdusta ja ehkäisevät tehokkaasti diabetesta sekä sydän- ja verisuonitauteja.

– Rasvaan kannattaa panostaa, ja valita vain luomulaatuisia rasvoja, hän painottaa.

Kovakantinen, satasivuinen Vesitornin kahvilassa- leivontakirja on tilattavissa netistä. Lisätietoa:

www.alisakuukasjarvi.fi

vesitorninkahvilassa.blogspot.com

www.instagram.com/vesitorninkahvila

www.facebook.com/vesitorninkahvila

”– Tuoreet hedelmät ovat loistavia leivonnaisten makeuttajia, esimerkiksi soseutettu päärynä.”
”– Munien, leivinjauheen ja soodan määrää voit hieman lisätä, kun käytät erikoisjauhoja.”