Petsikon rautujärvi oli poikien kalastusreissun ensimmäinen kohde. Seuraavaksi perhokalastettiin Inarijärvellä. Viimeinen kalastuspäivä kului Juutuanjoen varrella.

Teksti ja kuvat: Tapio Pelkonen

Vuoden odotetuimman kalareissun suunnittelu alkoi tuttuun tapaan edellisen reissun paluumatkalla. Kaikki aiemmat kalareissumme olivat suuntautuneet joko Ruotsin tai Norjan puolelle. Päätimme seuraavaa reissua varten tutustua tarkemmin Suomen Lapin kalapaikkoihin.

Vietimme helmikuista iltaa kotona, kun kysyin 9- ja 10-vuotiailta pojiltamme, mitä mieltä he olisivat, jos tekisimme tulevana kesänä kaverini ja tämän pojan kanssa kalareissun Lappiin. Pojat olivat muutaman edellisen vuoden aikana kalastaneet aina tilaisuuden tullen ja innostuivat ehdotuksesta välittömästi.

Vanhin pojistamme oli kymmenen vuotta täyttäessään saanut kummiltaan Visionin valmisperhosetin lahjaksi, joten päätimme opetella tarvittavaa tekniikkaa ennen reissua.

Perhokalastuksen aloittamiseksi riittää, kun opettelee eteenpäin suuntatuvan rullausheiton. Jos selän takana on tarpeeksi tilaa, niin yliolanheitto tulee samalla vaivalla ja kasvattaa heittojen pituuksia entisestään.

Harjoittelimme parina iltana heittämistä kiinnittämällä siiman kärkeen villalankatupsun. Muutaman heiton jälkeen siima suoristui ja ’perho’ laskeutui nurmikolle.

Kalareissu Lapin erämaille oli pojille ensimmäinen, joten halusimme tehdä siitä niin helpon kuin mahdollista. Koska tavoitteena ei ollut elämämme kalasaalis, valitsimme kohteet teiden läheltä, jotta saatoimme majoittautua asuntovaunussa.

Olin talven mittaan kalastusartikkeleita lukiessa kiinnostunut profiililtaan hyvin matalasta Petsikon rautujärvestä. Järvi sijaitsee helppokulkuisen kävelymatkan päässä valtatieltä. Otimme sen ensimmäiseksi kohteeksi.

Saavuttuamme vähän ennen keskiyötä tien vieressä olevalle P-paikalle laskimme vaunun takatassut alas, vaihdoimme kahluuvaatteisiin ja suuntasimme kohti rautujärveä.

Päivät olivat kuumia, joten paras kalastusajankohta oli iltaisin auringon laskiessa lähemmäs horisonttia.

Kolmen vartin kävelyn jälkeen saavuimme järvelle ja ihastelimme sen punaista, auringonvaloa heijastavaa tyyntä pintaa. Muistutimme poikia lähestymään viimeiset kymmenet metrit hiljaa ja kahlaamaan vedessä rauhassa.

Alkuyö oli hiljainen. Parin tunnin jälkeen lähdimme kävelemään kohti vaunua.

Seuraavana päivänä suuntasimme takaisin järvelle. Treenasimme iltapäivän aikana heittoja ja haimme tuntumaa järven kumpuilevaan pohjaan.

Ilman viiletessä pinta alkoi elämään. Yritimme saada nälkäiset raudut ja taimenet kiinnostumaan tarjoamistamme perhoista siinä kuitenkaan onnistumatta.

Vedessä kompasteluilta ei vältytty, mutta kahluuhousujen vyö esti täydellisen kastumisen, ja aurinko kuivasi vaatteet hetkessä.

Uuden päivän koittaessa matkasimme vartin ajomatkan verran pohjoiseen ja kävelimme kapeaa joenuomaa ylöspäin. Matalankin virran yli kahlaaminen tuntuu ensikertalaisesta jännittävältä. Hyvin pojat siitä suoriutuivat.

Vajaan kilometrin käveltyämme tulimme syvemmän uoman kohdalle ja katsoimme lasten kanssa mahdolliset ottipaikat nopean ja hitaan virran rajamailta.

Pieniä, noin parinkymmenen sentin mittaisia taimenia ja harjuksia nousi arviolta viiden heiton välein. Pojat pääsivät haavittamaan elämänsä ensimmäiset jalokalat.

Reissun patikoinnit oli nyt tehty. Mietimme, mihin drive-in-kohteeseen suuntaisimme seuraavaksi.

Päädyimme Inarijärven rantaan, jonka läheisyydessä oli tutulla taloprojekti käynnissä. Pojat suuntasivat laiturille kalastamaan. Me isät istuimme rannassa nuotion äärellä maisemia ja veden kirkkautta ihastellen. Illan päätteeksi ajoimme Inarijärveen laskevan Juutuanjoen laitaan ja asetuimme siihen yöksi.

Viimeisen kalastuspäivän vietimme Juutuanjoen varrella. Kuumasta säästä huolimatta syönti oli oikein hyvä.

Esikoisen pintaperhoon tarttui 32-senttinen harjus, jonka laskimme alamittaisena takaisin veteen. Koskenniskalta nousi lyhyen ajan sisällä pari mittakalaa, jotka suolasimme ja laitoimme vaunun jääkaappiin kotiinviemiseksi.

Reissu tuntui kaikista onnistuneelta. Pojat olivat saaneet monta uutta kokemusta, joista he hehkuttivat eniten vedessä kahlaamista ja kalan väsytystä.

Olimme valinneet kaikki kohteet ja siirtymät lasten kokemattomuus huomioiden. Valinnat osoittautuivat onnistuneiksi. Reissuväsymystä ei kerennyt tulla, kun maisemat vaihtuivat päivittäin ja tahti pidettiin rauhallisena.

Paluumatkalla arki palasi nopeasti autoon: pojat pelasivat tyytyväisinä puhelimilla, kun isät alkoivat suunnittelemaan seuraavaa kalareissua.

”– Päivät olivat kuumia, joten paras kalastusajankohta oli iltaisin auringon laskiessa lähemmäs horisonttia.”
”– Vedessä kompasteluilta ei vältytty, mutta kahluuhousujen vyö esti täydellisen kastumisen, ja aurinko kuivasi vaatteet hetkessä.”