Teksti: Minna Stenius Kuvat: Antti Moilanen

Syksyinen olkipelto kylpee Auringon valossa. Maassa on keltaista kultaa. Ollaan pohjoisella Pohjanmaalla. Vilja on puitu jo viikko sitten, mutta ohra tuoksuu vielä aamukasteisista oljista. Sarkoja on silmänkantaman leveydeltä, asutus on kaukana.

Sarkojen päissä pajupuskat reunustavat ojia, joiden pohja on yli metrin syvyydellä pellon pinnasta. Ojan uumenissa kököttää naamioitunut mies koiransa kanssa. Kumpikin on aivan hiljaa ja liikkumatta tähyillen pellon suuntaan.

Puoli tuntia kestäneen ilmatilavalvonnan jälkeen selän takaa kuuluu odottamatta suhinaa. Siiveniskut ylittävät väijyjät nopeasti, mutta pari tietää, mitä odottaa, on kyyhkyjen metsästysaika.

Varmistimen vapautus, tähtäys ja varma tunnistus. Liipaisin painuu etusormen alla. Haulisuihku lentää linnun lentosuunnassa sen kohdalta tavoittaen matkalaisen. Kyyhky tipahtaa kivuttomasti kultaisille oljille.

Isäntänsä vierellä rauhallisena, mutta innostuneena odottanut koira saa tutun käskyn: ”Nouda!” Se säntää saaliin luo ja ottaa linnun hampaisiinsa purematta sitä. Uljaana noutaja kuljettaa saaliin isännälleen istahtaen polvistuneen metsästäjän viereen. Koulutettuna metsästyskoirana se luovuttaa kyyhkyn isännälleen, joka palkitsee koiransa rapsutuksilla ja kehuilla. Yhdessä he matkaavat takaisin lymypaikkaansa. Väijyvä odotus alkaa uudelleen.

Tapahtuma on toisille meistä luonnollinen, toisille kamala. Kertomuksen päähenkilö Antti Moilanen , 37 , on metsämies henkeen ja vereen. Hänen vuotuinen metsästyskalenterinsa täyttyy niin riistanhoidosta kuin jahdistakin. Koirien kanssa kulkeminen ja metsästys oheistoimintoineen on ollut Antin elämässä läsnä 6-vuotiaasta asti. Onpa hän ehtinyt harrastaa kilpaa metsästystrap -ammuntaakin.

Antti asui perheensä kanssa Kempeleen Ketolanperällä. Miehen sanojen mukaan siellä ei voinut tehdä muuta kuin pelata jalkapalloa ja jääkiekkoa sekä metsästää. Kylille ei nuori mies omatoimisesti päässyt, mutta metille kyllä.

Ympärillä oli peltoja ja metsää niin pitkälle kuin jaksoi kulkea. Siellä Antti käy edelleen sekä metsästämässä että tekemässä riistaruokintoja. Kipinä harrastuksesta syttyi pikkupoikana isän ja sukulaismiesten kulkiessa jahdissa. 9-vuotiaana Antti ampui ensimmäisen saaliinsa, pyyn, omalla rinnakkaispiippuisella haulikollaan. Voi sitä ylpeyden määrää, kun hän huuteli ulko-oven raosta kotiväkeä arvuuttelemaan, mitä hänellä on pihalla.

Marjoja poimien poika tienasi itselleen lisää varusteita. Osa näistä on harmittavasti Temmes-joen pohjassa kaverusten sorsastusreissun jäljiltä, kun veneen välipohja täyttyi salaa vedellä johdattaen nuoret miehet Ahdin valtakuntaan. Onneksi uintitaito riitti rannalle asti. Tapahtuneen jälkeen Antti on muistanut pelastusliivien tärkeyden vesillä liikuttaessa.

Sorsastuskausi on upeaa aikaa Liminganlahden läheisyydessä asuvalle Antille. Aamu- ja iltalennot houkuttavat metsästäjiä Pohjanlahden rannoille. Näillä rannoilla Antti ei pelkästään metsästä, vaan nauttii luonnon kauneudesta ja rauhasta.

Liminganlahdella voi bongata useita sorsa- ja muita lintulajeja. Lajintuntemus on erittäin tärkeää, sillä alueella on hyvin paljon rauhoitettuja lajeja.

Tämä ei ole Moilaselle ongelma. Hän tunnistaa vaatimattomasti sanottuna liki kaikki lintulajit, monet niistä jopa äänen perusteella. Lajien tarkkailu kiikareilla onkin yksi Antin lempiharrastuksista. Aivan vasta hän teki Kempeleessä havainnon kahdesta harmaahaikarasta.

Metsällä Antti kulkee yleensä koiransa kanssa, mutta myös porukalla. Yhteisöllisyys ja hyvä porukkahenki on tärkeää metsästyksen lisäksi riistanhoidossa. Porukalla pyydetään kettuja ajavalla koiralla ja pidetään silmällä alueella liikkuvia petoeläimiä, esimerkiksi ilveksiä, joiden metsästykseen tarvitaan kuitenkin aina erillinen lupa. Hirvijahti ei Anttia kiinnosta, vaikka muut lapsuusperheen miehet sitä harrastavatkin.

Lotta on Antin uskollinen kaveri. Se on karkeakarvainen saksanseisoja, jonka mies on kouluttanut alusta asti itse. Lottaa ennen oli pitkäaikainen metsästyskaveri ja ystävä Jeeni, jonka metsästysmaat ovat jo muualla. Koiria taloudessa on kaksi, toinen on sekarotuinen Ymmi, joka sekin pääsee välillä reissuille mukaan. Kyyhkyt, sorsalinnut ja metsäkanalinnut sekä hanhet päätyvät Moilasen pataan ja ruokapöytään harkitusti. Mies hoitaa lintukantoja yhdessä muiden metsämiesten kanssa omilla valinnoillaan. Aina ei tarvitse ampua ollenkaan tai sitten ottaa valitusti. Hyviä yksilöitä tarvitaan, jotta alueella pysyvästi elävien eläinten kannat pysyvät sopivina. Tätä tutkitaan riistakolmiolaskennalla.

Riistaruoka on aikoinaan kokiksi opiskelleen Antin ja hänen avopuolisonsa Heidin herkkua. Leivinuunin uumenissa valmistuu niin jänis- kuin lintupatakin. Ensi vuoden haaveena on talo peltojen keskeltä ja oma kasvimaa. Kokkausta Antti ei kuitenkaan tee työkseen, vaan on tukkumyyjänä Aseliike Markus Remes Oy:ssä.

Harrastus ei todellakaan ole muuttunut työlääksi työksi, vaan mies kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan työskennellä rakastamansa asian parissa. Hän on jatkuvasti perillä alan tarjonnasta ja uutuuksista jakaen asiantuntemustaan myös asiakkailleen. Hyvää metsämiestä eivät kuitenkaan tee pelkät huippuvarusteet. Siinä ratkaisevat opitut erätaidot, asenne ja sydän. Ne ovat Antti Moilasella juuri oikealla kohdalla.

”– Näillä rannoilla Antti ei pelkästään metsästä, vaan nauttii luonnon kauneudesta ja rauhasta. ”
”– Kipinä harrastuksesta syttyi pikkupoikana isän ja sukulaismiesten kulkiessa jahdissa.”