Hyvinvointipäivät Ylivieskan Kärkkäisen tavaratalossa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna

Ylivieskan Kärkkäisen tavaratalossa vietetään Hyvinvointipäiviä perjantaina 5. lokakuuta ja lauantaina 6. lokakuuta.

Perjantaina kello 11-18 ja lauantaina 11-17. Vinkkejä hyvään oloon ja ravitsemukseen antaa ravintovalmentaja Ami Jatila.

Kesän ihanat muistot ja kaunis sää antoivat meille voimia ja energiaa syksyyn. Syksyn aikana omaa hyvinvointiaan ei kannata kuitenkaan unohtaa, eikä ulkoistaa. Aikatauluttaminen ja moneen asiaan keskittyminen vievät paljon energiaa. Työ, harrastukset, koulu, ja moni arjen pyörityksessä mukavakin asia kuluttaa voimavaroja.

Eikä siinä kaikki. Nykyisen tutkimustiedon valossa myös sähkömagneettinen säteily, ympäristön saasteet, ruuan sisältämät lisäaineet ja melu vaikuttavat jaksamiseemme.

Miten pysyä terveenä ja energisenä syksyllä ja talven lähestyessä? Olemme kaikki yksilöitä.Yksilöllisyys tekee asiasta hieman haasteellisemman, mutta on olemassa muutamia hyviä perusasioita. Niistä kannattaa pitää kiinni, eli hyvät yöunet, liikunta, laadukas ruoka, harrastukset sekä luonnolliset ja hyvät ravintolisät.

Vitamiinien ja rasvahappojen saannin turvaamiseksi kannattaa käyttää ensisijaisesti mahdollisimman luonnonmukaisia ruoka-aineita: kotimaisia marjoja, villivihanneksia, riistalihaa, juureksia, kasviksia, vapaana kasvanutta kalaa ja kotimaisia hedelmiä. Kaikki nämä ovat ihanaa arjen aatelia.

Aina ei ole mahdollista nauttia parasta mahdollista tai optimaalista ravintoa, eikä elää stressitöntä elämää. Silloin ovat paikallaan mahdollisimman luonnonmukaiset ravintolisät. Ne täydentävät ruokavaliota ja antavat lisäpotkua päivään.

Kannattaa suosia esimerkiksi kylmäkuivattuja marjajauheita. Hyviä vaihtoehtoja ovat myös marja-, hedelmä- ja juuresmehut. Vihertuotteista ravinnerikkaimpia ovat Clorella ja Spirulina sekä vehnä- ja ohraoras, joilla voi täydentää ruokavaliota vaikkapa smoothien joukossa.

Jos valitset monivitamiinikapselin, kannattaa valita mahdollisimman luonnollista lähtötilannetta oleva. Ne imeytyvät paremmin kuin synteettiset.

Hyvillä rasvahapoilla on erittäin tärkeä rooli terveydessämme. Niissäkin luonnollisuus on valttia. Kannattaa vaihdella öljyjen laatuja aina mahdollisuuksien mukaan. Hyviä kylmäpuristettuja öljyvalintoja ovat neitsytoliiviöljy sekä hamppu-, manteli-, camelina-, pellavasiemen-, avokado- ja tyrniöljy.

Puhtaan kalaöljyn tunnistaa puremalla kapselin rikki. Tuore maku on puhtainta.

Suomalaisten D-vitamiini vajeesta on puhuttu paljon. Viiralliset suositukset ovat aika matalat, ainoastaan 10 mikrogrammaa vuorokaudessa.

D-vitamiinivalmisteen valinnassa öljykapseli on hyvä valinta. Kannattaa katsoa, ettei tuote sisällä turhia lisä- ja makeutusaineita.

Suoliston kunto on kaikkein tärkein mittari. Suoliston kunnosta tai kunnottomuudesta johtuu, kuinka syömämme ravinto tai lisäravinteet imeytyvät.

Probioottien valinta on joskus salapoliisin työtä, sillä ruuansulatuskanavamme on haastava paikka elää. Oleellista probiootin valinnassa on, mihin käyttötilanteeseen probioottia haetaan. Hyvä probiootti ei sisällä mitään ylimääräistä, kuten gluteenia, soijaa tai sokeria.

Syksyllä voi myös kokeilla ruusujuurta, joka on niin sanottu adaptogeeni. Adaptogeeni on aine, joka lisää kehon stressinsietokykyä. Ruusujuuri nostaa myös mielialaa, antaa urheiluun buustia, virkistää väsyneen ja parantaa immuniteettia.