Ravintokouluttaja, homeopaatti ja luennoitsija Airi Rekilä avaa entsyymien merkitystä terveydelle. Airi Rekilä käsittelee syksyn aikana KauppaSuomi-lehden artikkeleissa esimerkiksi happea, suolaa ja metsän aarteita. Myös henkisen hyvinvoinnin merkitys terveydelle on hänen aiheenaan.

Teksti: Reetta Reinman

Entsyymi on elimistön olennaisen tärkeä työrukkanen. Kun hapot ovat käsitelleet elimistössä proteiineja, rasvoja ja hiilihydraatteja, entsyymit pääsevät toimimaan.

– Ruoan mukana saamme entsyymejä ja toisaalta ruoansulatuselimistö suun sylkirauhasista lähtien tuottaa niitä. Jos ruoansulatushappojen eritys on vaillinaista, myös entsyymitoiminta muuttuu huonommaksi. Elinvoimaisuus on hyvin pitkälti kiinni entsyymitoiminnasta, Airi Rekilä kertoo. Hän luennoi monipuolisesti ravinnosta ja järjestää hyvinvointikursseja Hirvensalmella.

Entsyymitoiminnan perusta alkaa rakentua heti syntymän jälkeen.

– Äidinmaitoa saava vauva on onnekas, sillä maidosta vauva saa entsyymejä. Jos vauva saa vain äidinmaidon korvikkeita, tilanne vinoutuu. Silloin kannattaisi antaa vaikkapa kauralimaa tai -maitoa, joka olisi vähän hapatettua, tai pastöroimatonta vuohenmaitoa, koska muutoin entsyymitoiminta kärsii, Airi toteaa.

Hän vinkkaa aloittaman ruokailun pienellä määrällä jotain hapatetta, vaikkapa hapankaalia tai hapatettua porkkanaa. Ne vilisevät entsyymejä. Pari ruokalusikallistakin riittää.

Ruokailun yhteydessä Airi ei suosittele juomaa, vaan vasta ruokailun jälkeen. Ruokailun yhteydessä sylkirauhasten erittämä sylki aloittaa ruoan pilkkomisen, tätä prosessia ei ole syytä huuhdella ruokajuomalla pois.

Mikroaaltouunia Airi ei suosittele.

– Mikroaaltouuni tuhoaa ruoansulatusentsyymejä, koska se muuttaa ruoan molekyylirakennetta. Tämän huomaa usein vähitellen myös mielen tasolla, tulee lyhytjännitteisyyttä ja hektisyyttä, sisäisen rauhan puutetta.

Entsyymit tarvitsevat toimiakseen muita ravintoaineita, kuten valkuaisaineita. Entsyymit muodostuvat aminohapoista eli ne ovat valkuaisainejohdannaisia.

Entsyymit tekevät varsinaisen työn ruoansulatuksessa ja kaikessa aineenvaihdunnassa.

– Aineenvaihduntasairaudet ovat lisääntyneet Suomessa, koska olemme alkaneet käyttää runsaasti vieraiden kulttuurien tuotteita ja pitkälle jalostettuja ruoka-aineita, suomalaisten ruoka-aineiden hyödyntämistä korostava Airi toteaa.

– Pakastaminenkin tuhoaa runsaasti entsyymejä. Jos ruokaa valmistetaan paljon, on parempi, että sitä pidetään kylmässä ja lämmitetään sen verran kuin kulloinkin syödään. Pakasteet kannattaa sulattaa hyvin hitaasti. Myös pakastettu hapanleipä pitää sulattaa hitaasti. Leipä laitetaan mieluiten pellavapyyhkeen sisään ja jääkaappiin tai kylmiöön hitaasti sulamaan. Samalla tavalla kuin pakastettu ruistaikinajuuri, myös pakastettu leipä maitohappobakteereineen lähtee hitaan sulatuksen myötä elämään. Mutta jos hapanleivän leivän tai sen juuren sulattaa mikrossa, se ei lähde elämään.

Airi muistuttaa, että ruoansulatuksen lisäksi entsyymeitä tarvitaan hengityksessä, nukkumisessa, syömisessä, paastossa, työnteossa ja jopa ajattelemisessa. Entsyymien työsarka on laaja.

– Myös ajatteleminen kuluttaa paljon entsyymejä. Oppimisvaikeudet eivät välttämättä poistu omega-3-rasvahappoja syömällä, sillä aivotoiminta ei tule toimeen ilman entsyymejä.

Suoliston hyvä bakteerikanta edesauttaa suotuisaa entsyymitoimintaa. Airi muistuttaa paksusuolen puhtauden tärkeydestä sekä siitä, että suoli toimii säännöllisesti. Kaiken kaikkiaan suolistolla on erittäin suuri merkitys niin fyysiseen kuin henkiseen hyvinvointiin. Uusimpien kansainvälisten tutkimusten mukaan suolistolla on paljon suorempi ja nopeampi yhteys aivoihin kuin on ajateltukaan; suoliston häiriöt ja epätasapainossa oleva bakteerikanta vaikuttaa siksi niin monessa asiassa.

– Suolisto on meidän juuret. Jos suolistossa vallitsee tasapaino bakteerien kesken, voimme hyvin, Airi korostaa.

Entsyymejä tarvitaan myös nukkumisessa.

– Kefiiri tai luomupiimä illalla siitepölyn tai melassin kanssa antaa entsyymejä, jotka edistävät syvempää unta, hän vinkkaa.

MIKÄ?

MITÄ?

Suosi entsyymi-rikasta ravintoa:

Entsyymit nopeuttavat kemiallisia reaktioita. Ilman entsyymejä kemialliset reaktiot tapahtuisivat soluissa liian hitaasti, eikä elämä olisi mahdollista.

Entsyymit tarvitsevat sopivan lämpötilan, suolapitoisuuden ja happamuuden toimiakseen hyvin.

Suurin osa entsyymeistä toimii solujen sisällä, osa ulkopuolella.

* kauraa ja tattaria puurona, viljoina niiden ravintoaineet täydentävät toisiaan

* kotimaisia marjoja: mustikoita, puolukoita, karpaloita, mustaherukoita

* hapatettuja juureksia ja vihanneksia

* hapatettua ruisleipää

* kasvissosekeittoja

* yrttejä ja kaikkea vihreää

* kaalia ja sipulia

* maitohappobakteerijuomaa

* raikasta vettä