Puhelin piippaa whatsapin merkkiääntä. Uusi viesti on saapunut. En ehdi nyt lukea, on kiiruhdettava viemään lapset päiväkotiin ja kurvattava työpaikalle. Töissä oravanpyörä lähtee pyörimään, unohdan puhelimen.

Kaupan kassalla räpellän puhelinta esiin, uuden pankkikortin tunnusluku ei vielä ole jäänyt aivojen ”aina muistettavien numeroiden listalle”. Etsiessäni tunnuslukua, muistan aamuisen viestin, joka on hukkunut jo muiden viestien sekaan. Saan ostokset maksettua ja sullottua kauppakassit auton takapenkille. Näperrän puhelimen auki lukeakseni ystävän aamukiiressään naputteleman sähkeen ”Nähdääks tänään?”. ”En tiiä”, mutisen ja melkein peruutan jonkun toisen arkirulettiaan pyörittävän etupuskuriin. Lähes ahdistun. ”Ei kai mulla nyt ole arki-iltana aikaa!!

Ruoka on syöty ja lapset pyytävät legoleikkiin mukaan. Alakerran aulassa viikonloppuna Ikeasta haalittu omaisuus lepää vielä kokoamattomana pahveissaan. Portaiden lasikaiteissa on sormenjälkiä ja pyykkikori pullottaa likavaatteista. Yritän vastata samaan aikaan omiini, puolison sekä sydänkäpysteni vaatimuksiin. Puhelin soi. Se viesti! Melkein ahdistuneena vastaan puheluun ja jopa vasten tahtoani lupaudun juoksulenkille.

Juoksen pimeässä marraskuun illassa ja hengitys höyryää. Ystäväni hiukset heiluvat olkapäältä toiselle ponnarissaan. Lenkin lomassa pulputamme ja puhumme niin, että emme edes huomaa ajan kulumista. Olen unohtanut jo alkumetreillä kotityöt ja epämukavat ajatukset. On ihana kuunnella toisenlaista arkea ja minulle merkityksellisen ihmisen ajatuksia. Pimeä marraskuinen ilta on yhtäkkiä täynnä valoa ja naurua, lenkkarit lentävät! Kotiin löytävät kevyet ja tyytyväiset askeleet, paita on kastunut hiestä.

Seison suihkussa onnellisena. Viereisessä vesisateessa höpöttää pieni tyttäreni, äidin suihkukaveri. Elämä on makeeta ja tuntuu just nyt hyvältä! Kiitos kaikki te, jotka jaksatte tulla ja olla! Aion itsekin terästäytyä ja mennä hänen luo, joka ei välttis jaksa itse lähteä!

Lisää pieniä arjen juttuja blogissamme, ponnarilla.blogspot.fi

Janika

”Pimeä marraskuinen ilta on yhtäkkiä täynnä valoa ja naurua, lenkkarit lentävät!”