Teksti: Reetta Reinman

M aria Kartano alkoi käyttää vajaa vuosi sitten Biomedin nestemäistä, tiivistettyä rautavalmistetta, Rautatippoja, koska hänen ferritiini-arvonsa olivat hyvin alhaiset.

– Olin todella väsynyt kaiken aikaa, ja kärsin levottomista jaloista.

Marialla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja siihen Thyroxin lääkitys.

– Eräs lääkäri sanoi, jos on kilpirauhasen vajaatoiminta ja Thyroxin lääkitys, niin ferritiini pitäisi mitata puolen vuoden välein. Hän laittoi minulle lähetteen, ja ferritiini oli minulla tuolloin 12.

Verestä mitattava ferritiini (S-Ferrit) kuvastaa elimistön rautavarastoja. Alhainen ferritiinipitoisuus on hemoglobiinia varhaisempi merkki elimistön raudanpuutetilasta. Ferritiini ei kuuluu perusverenkuvaan toisin kuin hemoglobiini, vaan se tutkitaan aina erikseen. Ferritiinin viitearvot vaihtelevat laboratoriokohtaisesti. Jos S-Ferrit jää alle 20 mikrogrammaa litrassa (µg/l), puhutaan raudanpuutteesta ja on olemassa anemian uhka.

Ennen rautatippojen käyttämistä kasvikset olivat Marialla pääasiallinen raudan lähde. Kasvikunnan tuotteista hyviä raudanlähteitä ovat esimerkiksi kuivatut hedelmät, erityisesti luumut ja rusinat, linssit ja siemenet sekä nokkonen ja pinaatti.

Maria käytti rautatippoja yhtäjaksoisesti yli puoli vuotta. Hän otti päivittäin 15 tippaa. Reilun puolen vuoden rautatippakuurin jälkeen hän piti pienen tauon, ja sitten taas otti kuukauden, parin rautatippakuurin.

– Puolen vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen ferritiini-arvoni nousi yli 50; enkä enää kärsinyt niin usein levottomista jaloista ja olin huomattavasti pirteämpi. Tällä hetkellä hemoglobiiniarvoni on 138 ja ferritiiniarvoni 57.

Maria käyttää myös Biomedin D-vitamiinitippoja.

– Otan D-vitamiinia kaksi tippaa, saan siitä 50 mikrogrammaa D-vitamiinia. Lisäksi käytän päivittäin Biomedin Vahvaa karpalovalmistetta, satunnaisesti käytän Biomedin Vahvaa kurkumiinivalmistetta. Magnesiumia käytän niinä päivinä, jolloin urheilen paljon.

Maria pitää kunnostaan hyvää huolta.

– Käyn uimassa, kuntosalilla ja juoksulenkeillä. Pyöräilen lähes päivittäin suuntaansa 10 kilometrin työmatkani keväästä syksyyn. Kotona tulee harrastettua snookeria, joka on yksi biljardin muoto.

Formulakisojen aikana Maria istuu tiukasti television ääressä, myös muita urheilukilpailuja hän seuraa televisiosta ahkerasti. Hieronta ja fysioterapia hoitavat hänen kroppaansa.

Marian ruokavalio on gluteeniton.

– Syön päivittäin paljon kasviksia ja marjoja sekä hyviä rasvoja, kuten oliiviöljyä ja pähkinöitä.

Einesruokaa Maria ei syö.

– Teen itse smoothiet. Myös gluteenitonta leipää leivon usein, esimerkiksi kaura- ja porkkarieskoja sekä mantelileipiä.

Puutarhassaan Maria kasvattaa aineksia kasvisvoittoiseen ruokavalioonsa.

– Kasvatan esimerkiksi perunaa, porkkanaa, talvivalkosipulia, kesäkurpitsaa, kurpitsaa ja hernettä. Kasvihuoneessa kasvatan tomaattia, kurkkua ja yrttejä.

40-vuotias Maria Kartano työskentelee lääketeknikkona. Hän asuu aviomiehensä kanssa Eurassa. Heidän ilonaan on 9-vuotias Pulla-kissa.

Positiivinen elämänasenne kantaa pitkälle, kuuluu Marian motto.

MIKÄ?

Rauta

•Rauta edistää normaalia kognitiivista toimintaa

•Rauta edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa

•Rauta edistää normaalia punaisten verisolujen ja hemoglobiinin muodostumista

•Rauta edistää normaalia hapen kuljetusta kehossa

•Rauta edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

•Rauta auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

•Rauta osallistuu solujen jakautumisprosessiin