Reijo Kivijärvi elää arvojensa mukaisesti

Taidemaalari Reijo Kivijärvi ja luonto kuuluvat yhteen: hän liikkuu, metsästää, marjastaa, maalaa, saa ideoita ja lataa akkujaan. Arvossa ovat myös perinteiset, suomalaiset hirsi­rakennukset, joita hän rakentaa ja kunnostaa omin käsin.

Siellä, missä Etelä-Pohjanmaan lakeudet vaihtuvat jo Keski-Suomen tyyppiseen maisemaan, asuu mies, jolla on onni elää omannäköistään elämää.

Yleisö on elinehto, sillä itseoppinut taiteilija Reijo Kivijärvi, 59, Soinista myös elää maalaamillaan tauluilla. Yleisöä on riittänyt, niin että ammattitaiteilijan uraa on jatkunut jo 33 vuotta.

Tarmokkaana pohjalaismiehenä hän myös myy innolla taulujaan itse.

Viime kesä piti taiteilijan kiireisenä, sillä samaan aikaan järjestettiin useita näyttelyitä. Suurin ponnistus oli oma retrospektiivinäyttely Työväenmuseo Werstaassa Tampereella. Siellä oli esillä kaiken kaikkiaan 91 maalausta viideltä vuosikymmeneltä.

Koska Kivijärvi on omaperäinen naivistitaiteilija, hänen kesiinsä ovat jo pitkään kuuluneet Iittalan näyttelyt. Tänä kesänä 1950–60-luvun maalaismaiseman ja nykysuomalaisen kirkonkylän näkymän rinnastanut teos poiki mielenkiintoisen yhteydenoton ammattikorkeakoulun opettajalta Turusta: hän pyysi lupaa näyttää kuvia esimerkkeinä yhteiskunnallisesta muutoksesta.

Alunperin omille maalaisjuurilleen Turusta muuttanut ja työmiehen saappaat jalastaan potkaissut Reijo Kivijärvi muutti Soiniin asumaan pieneen mummonmökkiin. Maaseudun perinteiset rakennukset kiehtoivat häntä. Vanhan ajan hirsirakennukset sopivat hänestä parhaiten suomalaiseen maisemaan.

– Ne ovat hioutuneet vuosisatojen saatossa juuri tänne havumetsien kansalle sopiviksi. Oma rakentamiseni alkoi hirsikehikosta, josta tuli savusauna. Opettelin ja rakensin omaksi ilokseni ja maalaamistyöni vastapainona. Rakentamisesta tuli tauti, nyt hökkelit mukaan lukien jopa 40 rakennusta omistava Kivijärvi pamauttaa ja jatkaa.

– Parempi on sanoa, että niitä on noin kaksi hehtaaria!

Savusaunan jälkeen syntyi lampola, kun lapset olivat pieniä ja heille tahdottiin pari lemmikkiä. Talveksi lampaille piti rakentaa mökki, jolloin Kivijärvelle avautui uusia käsityötaitoja.

– Piti opetella veistämään hirsiä. Kun kehikko oli valmis, halusin lapsuuttani muistellen siihen olkikaton. Pitkiä rukiinolkia ei saa rautakaupasta, vaan ne täytyi leikata sirpillä, sitoa lyhteiksi, koota kuhilaiksi ja puida riihessä varstalla. Kaikkien töiden oppiminen innosti opettelemaan lisää.

Kivijärvi rakensi myös sepän pajan. Siellä syntyi ensimmäinen omatekoinen piilukirves, jota tarvitaan hirrenveistossa.

Lampaiden myötä piti opetella myös keritseminen ja teurastaminen.

Perinnerakennuksiin oli hankala saada kattopäreitä. Kivijärvi löysi jostain vanhan pärehöylän, jonka hän kunnosti toimintakuntoiseksi. Voimakoneeksi hän hankki vanhan maamoottorin.

– Kun kerran kylähullu olen, siitäkin tuli tauti ja maamoottoreita täytyi pelastaa kiviraunioilta ja kuusien alta lisää ja kunnostella niitä käyttökuntoon. Piti myös hankkia lisää vekottimia, mitä moottoreilla pyöritetään, kuten kenttäsirkkeli, jauhomylly ja puimakone.

Aluksi ammattitaito ei Kivijärven omien sanojen mukaan ollut päreenhöyläykseen kummoinen, mutta palava halu opetella tuotti hedelmää. Nyt miehen päreillä on kysyntää Museovirastoa myöten.

Sen, mikä ja milloin kaadettu puu on soveltuvaa pärepuuksi, miten päreet pitää käsitellä ja naulata katolle, Kivijärvi on opetellut ajan kanssa.

– Aluksi kyselin vanhoilta ukoilta ja perehdyin kirjallisuuteenkin, mutta suurin osa opista on tullut kantapään kautta, Kivijärvi kertoo.

Kivijärvi on saanut ostaa lisää tonttimaata, sillä monet rakennukset eivät olisi enää mahtuneet mummonmökin pihaan.

Tontilla on useita aittoja, kaksi savusaunaa, lampola, sepän paja sekä useita puulatoja ja katoksia.

Suurin rakennus on kahdeksan kilometrin päästä siirretty riihi, joka on purettu hirsi kerrallaan. Siihen on lisätty varaosia toisesta hirsikehikosta ja se kasattu käsin sammalta tilkkeenä käyttäen.

Pärekattojen uusimista ja muuta perinnetyötä riittää kesäaikaan niin, että Kivijärvi kertoo maalaavansa silloin vain pienen tovin aamuisin, kun jo ennen puoltapäivää pitää lähteä ulkotöihin.

Myöhemmin kesällä Kivijärveä pitävät kiireisenä Wanahan ajan päivät. Ne järjestettiin viime kesänä heinäkuun kolmantena viikonloppuna jo 18. kertaa.

Kivijärvi on tapahtuman isä ja primus motor.

– Päivät ovat syntyneet tämän elämäntapani ympärille. Kun aikanani ostin vanhan pärehöylän ja kunnostin maamoottorin sitä pyörittämään, laitoin huvikseni paikallislehteen ilmoituksen höyläysnäytöksestä. Paikalle saapui muutamia kymmeniä uteliaita. Siitä sai alkunsa yksi Suomen kesän suosituimmista kesätapahtumista.

Viime kesänä jopa 4–5 000 vieraan keränneen tapahtuman järjestely on sellainen urakka, että se otti jo voimille. Jatkossa Kivijärvi aikookin järjestää oman innostuksensa varaan syntyneellä alueellaan perinnetyökursseja.

– Olen rakentanut tätä Impivaaraani jo neljännesvuosisadan, ja haluaisin löytää samanhenkisiä ihmisiä, jotka ajattelevat samoin ja kunnioittavat vanhoja perinteitä. Sen, minkä olen matkan varrella opetellut, haluan opettaa myös muille.

Tapahtuman myötä Kivijärvi on tutustunut lukuisiin perinnetöiden ja -rakentamisen ”kylähulluihin” eri puolilta Suomea.

– Toisiamme autamme. Eri töiden osaajia tulee Soiniin, ja itse käyn usein muissa tapahtumissa auttelemassa.

Tuttuja tapahtumia ovat ainakin Oulaisten veteraanikonepäivät, Nakkilan tappuritapahtuma, Puhoksen konepäivät sekä jo edesmennneet Porvoon höyryjuhlat ja Rämsöön kowan teknolokian päivät.

Yleensäkin Reijo Kivijärvi pitää ihmisten välisestä yhteisöllisyydestä, joka vallitsi vielä 1960-luvulla kaikkialla.

– Sitten tuli tv ja loppui kyläileminen; ihmiset passivoituivat, joistain on tullut jopa tv-sarjojen orjia, joita ei saa häiritä tiettyihin aikoihin.

Henkisen työn , taidemaalauksen, vastapainona Kivijärvellä on luonto ja liikkuminen sekä eränkäynti.

– Tarkkailen luontoa, seuraan valoja ja värejä maalauksiani varten.

Kivijärveä pidetään varsinkin talven ja lumen värien ja valojen taitavana ikuistajana.

Kun alkaa metsäkanalintujen pyynti, Kivijärvi viettää suomenpystykorvansa kanssa parikin kuukautta Sodankylän mökillään, Lapissa. Ruotsissa pyynti jatkuu vielä koko tammikuun, joten silloin pitää lähteä latvalinnun pyyntiin sinne.

– Kunto kohoaa, kun viikon hiihtelee metrisiä umpihankia toisinaan jopa neljänkymmenen asteen pakkasessa. Varusteiden täytyy olla sen mukaiset. Luotan ainoastaan kolmimetrisiin puusuksiin. Mieleisiä sauvoja en ole kaupasta löytänyt, joten olen itse tehnyt kuusennäreestä pitkät, että puolestavälistä saa tasamaalla pitää kiinni. Sommat ovat katajaa.

Metsästykseen Kivijärvi oppi jo lapsena:

– Se on verenperintöä. Pidän sitä luonnonvarojen hyväksikäyttönä. Suolistan heti linnut, ja osan valmistan ruuaksi jo retkellä. Se on parasta ja puhtainta luomuruokaa.

Muuallakin kuin syksyn ja talven lintumetsäretkillä Kivijärvi käy luonnossa.

– Kun kevätaurinko alkaa lämmittää, veri vetää ulos puronvarsia hiihtelemään. Mieluisinta on silloinkin hiihdellä Lapissa, aiheita keräämässä ja maalaamassa. Välineet kulkevat ahkiossa, mutta sää vaihtuu tunturissa nopeasti, ja olennainen on vangittava kankaalle nopeasti.

– Henkinen työ kysyy hyvää kuntoa. Aistien pitää olla valppaina ja takana hyvin nukuttu yö, sillä muuten hyvänkin aiheen saa pilalle.

Luonto on mukana Kivijärven työskentelyssä myös siten, että hän käyttää pellavakankaiden pohjustamiseen paljolti perinteisiä luonnonmateriaaleja ja -värejä. Kankaan taiteilija valitsee aihepiirin ja tyylin mukaan. Joskus käytössä on myös puulevy, johon saa tarkkoja yksityiskohtia.

– Pohjustan vanhalla menetelmällä eli liotan jäniksen jänteistä keitettyä jänisliimaa yhden vuorokauden, lämmitän varovaisesti ja levitän liimaa sekä joskus luonnon keltaokrasta tehtyä väripigmenttiä viimeiseksi kerrokseksi, kipsijauhoa ja pellavaöljystä eli vernissasta ohuita kerroksia. Valovoimaa säädetään vernissan määrällä.

Jos ei luonnossa tai matkoilla, navetta-ateljeessa syntyvien taulujen aiheista Kivijärvelle ovat läheisiä lumen lisäksi vesi ja pilvet:

– Pilvistäni minut jopa tunnistetaan. Ne ovat 15 vuoden kuluessa muotoutuneet omikseni.

Naivistiset maalaukset, mutta myös maisemat kertovat puhuttelevaa kieltään Kivijärven elämänarvoista.

– Ennen maaseudulla oli vielä väkeä ja toinen toistaan autettiin. Kun luontaistaloudesta siirryttiin markkinatalouteen, se vei ihmiset kaupunkeihin ja Ruotsiin. On pakko tulla muutosta, sanoo Kivijärvi, joka painaa kaasua ketjuhuoltoasemien, -ravintoloiden ja ostosparatiisien kohdalla.

”Kunto kohoaa, kun viikon hiihtelee metrisiä umpihankia toisinaan jopa neljänkymmenen asteen pakkasessa.”
”Vanhan ajan hirsirakennukset sopivat parhaiten maisemaan ja tyyliin Pohjolassa.”
”On pakko tulla muutosta, saada elää luonnonmukaisempaa ja ihmisläheisempää elämää.”