Matti Virtasen Ilmastopaniikki – Hoito-opas on kriittinen kannanotto ilmastonmuutoskeskusteluun

Historia, maantiede ja geologia – nämä ovat alat, jotka Matti Virtanen nostaa esiin kirjassaan ja jotka unohtuvat helposti ilmastonmuutoskeskuksessa. Kapea-alainen ja tunteikas lähestymistapa aiheuttaa sen, että luonnon valtavat voimat ja vaikutus unohdetaan ja ihminen siirtyy kaiken keskiöön.

Teksti ja kuvat: Tarja Lappalainen

”En halua, etta↔ olette toiveikkaita. Haluan, etta↔ panikoitte. Haluan, etta↔ pelka↔a↔tte samalla tavalla kuin mina↔ pelka↔a↔n joka pa↔iva↔. Ja haluan, etta↔ te toimitte, ika↔a↔n kuin talonne olisi tulessa, koska tulessahan se on.”

Na↔in totesi 16-vuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg tammikuussa 2019 Maailman talousfoorumin kokouksessa Sveitsissä. Ja näillä sanoilla alkaa Matti Virtasen uutuuskirja Ilmastopaniikki – Hoito-opas (Docendo, 2019).

Onko tilanne tosiaan näin lohduton, kuten Greta Thunberg, jonka Times-lehti on valinnut 25 vaikutusvaltaisimman nuoren joukkoon, toteaa. Luettuani Ilmastopaniikin, voin todeta, että tämän kaltaiseen paniikkiin ei ole aihetta. Ihmisten tulisi rauhoittua ja miettiä enemmän kestäviä ratkaisuja, panostaa tieteelliseen tutkimukseen ja monipuoliseen kriittiseen keskusteluun.

Ehkä Thunbergin kannattaisi myös tarttua teokseen, sillä Virtasen kirja taputtelee kriittisesti ilmaston muutoskeskustelun järkeviin mittasuhteisiin ja tiputtelee pahimpia tuomiopäivän profeettoja orsiltaan. Tämä on tärkeää, sillä toisinaan tuntuu siltä, että ilmastokeskustelusta on tullut suoranainen farssi, jossa tunteille ja suppeille kannanotoille annetaan liikaa tilaa ja asiat irrotetaan helposti syy-yhteyksistään.

Historia, maantiede ja geologia – nämä ovat alat, jotka Matti Virtanen nostaa esiin kirjassa ja jotka unohtuvat helposti keskuksessa. Kapea-alainen, liian suppea ja tunteikas lähestymistapa aiheuttaa sen, että luonnon valtavat voimat ja vaikutus unohdetaan ja ihminen siirtyy kaiken keskiöön.

Virtasen mukaan tämän hetkistä yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa johtaakin liikaa juuri tämä ihmiskeskeisyys, mutta myös historiattomuus ja politiikka. Aiheesta on tullut liikaa mielipiteisiin ja toisen käden tietoon nojaava, ja se kelluu irrallaan tieteellisestä kontekstista ja ensikäden tutkimuksista.

Tunteet ovat siis pinnassa, eikä Virtasen mukaan monipuolista keskustelua käydä. Mediakin painii jatkuvan kiireen kanssa, eikä ehdi käsitellä asioita monipuolisesti. Kauhistuttavat ja pelkoa herättävät otsikot ovat myös myyviä. Mediatalot eivät myöskään halua leimautua suuren yleisön silmissä ilmastonmuutoksen kieltäjiksi, vaikka varsinaisesti siitä ei olisikaan kyse.

Toisaalta ihmiset ylipäätään eivät uskalla enää nostaa esiin kriittisiä tai monipuolisia näkökulmia sen pelossa, että heille lyödään leima otsaan ja luokitellaan koko muutoksen kieltäjiksi. Virtastakin on journalistina pyydetty vaikenemaan kriittisistä seikoista, mutta vanhan kehäketun suuta on turha yrittää tukkia.

Hän käy omaa henkilökohtaista ristiretkeään yhteiskunnallista ilmastonmuutoskeskustelua vastaan. Ja hyvä näin, sillä nykyinen keskustelu kaipaakin pöllytystä ja raikastamista, ja Virtasen kirja on loistava ja tarpeellinen keskustelunavaus tähän – on lukija sitten itse mitä tahansa mieltä. Teos rohkaisee kriittisyyteen, kyseenalaistamiseen ja laaja-näköisyyteen.

Kirja muodostuu Virtasen omien kannanottojen ja mielipiteiden lisäksi useista eri tutkijahaastatteluista, ja ne koskevat ilmastonmuutosilmiötä ja -keskustelua viimeisten vuosikymmenien ajalta. Kirjasta voisikin todeta, että se on journalistiseen tyyliin kirjoitettu ”tilkkutäkki” hyvässä mielessä sanottuna. Siinä syväluotaava tieteellinen tieto vuorottelee erilaisten mielipiteiden ja tarinoiden kanssa. Aiheen pallottelu eri näkökulmista lisää kirjan kiinnostavuutta ja antaa lukijan myös syventyä niihin aiheisiin, mitkä häntä erityisesti kiinnostavat.

Virtasen kirjasta nousee esiin myös politiikan ja rahan valta ilmastonmuutoskeskustelussa. Pahimmillaan ilmastomuutoksen pelottamana tehdään liian äkkinäisiä taloudellisia satsauksia ajatuksella ”kunhan nyt vain tehdään JOTAIN”. Osa ilmaston hyväksi tehtävistä muutoksista on varmasti hyviä, mutta osa harkitsemattomia, ja niistä hyötyvät lähinnä kaikenlaiset keplottelijat.

Hyvä esimerkki harkitsemattomasta ilmastotoimesta Virtasen mukaan on ollut biopolttoaine, jonka räjähtänyt kysyntä aiheutti laajojen perinteisten metsäalueiden kaatamista Indonesiassa ja Malesiassa öljypalmuviljelmien alta. Tämä oli katastrofaalista orangeille, joita ei asu missään muualla maailmassa ja ovat erittäin uhanalaisia. Mutta koska kysyntä oli kovaa ja palmuöljyn pörssiarvo kasvussa, ei sillä ollut enää väliä. Harkitsematon ”ilmastoteko” muuttuikin luonnonkatastrofiksi.

Laajemmassakin mittakaavassa biopolttoaineiden kysynnän kasvu tuhoaa sademetsien mukana luonnon monimuotoisuutta, alkuperäiskansojen toimeentulomahdollisuuksia sekä elämäntapaa ja pahimmillaan vain pahentaa ilmastopäästöjä, koska puihin ja maahan sitoutunut hiili vapautuu ilmastoon.

Virtasen mukaan päätöksenteossa tarvitaankin laaja-alaiseen tietoon ja harkintaan perustuvaa ja pitkälle aikajatkumolle tähtäävää suunnittelua. Ajattelemattomasta ilmastosuunnittelusta Virtanen nostaa esimerkkinä Iso-Britannian, jossa monella köyhällä ei ole varaa edes asuntonsa lämmittämiseen erilaisten verojen ja kiristysten vuoksi. Energiapolitiikka saattaa merkitä vähävaraisille jokapäiväistä selviytymistaistelua – rikkailla ei tätä rasitetta ole.

On tietysti hyvä huomioida ja muistaa maapallon sietokyvyn realiteetit, mutta myös äkkinäisten muutosten vaikutukset ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ydinvoimaa Virtanen pitää varteenotettavana vaihtoehtona, koska se huomioi sekä ilmakehän että vähävaraiset ihmiset.

Kukaan ei yleisesti ottaen kiellä ilmaston muutosta. Ilmasto muuttuu todistetusti – merivesi lämpenee ja laajenee ja jäätiköt sulavat, mikä aiheuttaa vedenpinnan hidasta nousua. Viitatessaan muutoksen kokonaisuutena Virtanen kirjoittaa sanat erikseen eli ilmaston muutos. Puhuessaan taas politisoituneesta kalabaliikista hän käyttää yhteen kirjoitettua muotoa ilmastonmuutos.

Vaikka Virtanen itse ei painota ihmisen osuutta ilmaston lämpenemisessä, neuvoo hän silti noudattamaan varovaisuusperiaatetta, mikä tarkoittaa sitä, että vaikka ihmisen vaikutus ei olisi kovinkaan suuri, tulisi se minimoida. Hiilidioksidi kyllä vaikuttaa ilmaston muutokseen, mutta muutokset sen vähentämiseksi pitäisi tehdä varovaisesti ilman hätiköintiä. Virtanen ei siis vastusta kulutuksen vähentämistä, päinvastoin, mutta hänen mukaansa liian nopeilla ympäristöpoliittisilla ja ekologisilla muutoksilla voi olla arvaamattomia vaikutuksia.

Virtasen historiasta nostamat esimerkit suurista luonnonmullistuksista ja ilmaston muutoksesta asettavat meidän aikamme tapahtumat järkevämpään mittakaavaan. Tämä jatkumo, vuosisatojen ja tuhansien aikana tapahtuneet ilmastonmuutokset jäävät usein ympäristöaktivistien jalkoihin.

Jos katsomme viisi vuotta taaksepäin, voimme todeta, että ilmasto on lämpenemässä – kyllä. Jos otamme aikajaksoksi sata vuotta, voimmekin saada aivan erilaisen tuloksen. Entäpä sitten, kun tarkastelemme ilmastonmuutoksia tuhansien vuosien ajalta? Minusta tämä on yksi kirjan tärkeistä ja oleellista seikoista: meidän tulee asettaa ilmastonmuutos sen historialliselle aikajanalle, eikä tarkastella ilmiötä ainoastaan muutamia kymmeniä vuosia taakse päin ja niiden kirvoittamana maalata pelottavia uhkakuvia ihmisten silmien eteen.

Virtanen nostaa esiin maanpallon historiasta lukuisia esimerkkejä luonnonmullistuksista ja ilmaston muutoksista, jotka saattoivat olla nopeitakin, eivätkä nämä olleet ihmisten aiheuttamia. 1300-luvulla maapallon ilmasto alkoi viilentyä, ja 1400-luvulla Grönlannissa viimeiset skandinaavien jälkeläiset kuolivat oletetusti nälkään ilmaston muutoksen seurauksena. Euroopan viilentyminen pahensi yleisesti ottaen myrskyjä, eikä suurilta menetyksiltä vältytty – neljässä suuressa myrskyssä tuhoutui valtavia viljelyalueita ja yli 100 000 ihmisen sanotaan kuolleen. Myrskyt repivät rannikkoa rikki ja sisäjärvistä muodostui merenlahtia.

”– Pahimmillaan ilmastomuutoksen pelottamana tehdään liian äkkinäisiä taloudellisia satsauksia ajatuksella kunhan nyt vain tehdään JOTAIN.”