On grillattu pulla.

Teksti Minna Stenius Kuvat Janne Pekkala

Aurinko paistaa täydeltä terältä. Hyvä grillaussää. Sataa vettä ja ukkostaa. Hyvä grillaussää. Lumi hiutaleina leijailee, pakkanen puree nenää. Hyvä grillaussää.

– Aina on hyvä keli grillata, toteaa grillauksen ammattilainen, jo 30 vuotta erilaisten grillien takana pihtejä käytellyt Janne Pekkala.

– Grillaaminen ei ole säästä riippuvaista toimintaa, kyse on fiiliksestä, jatkaa Janne.

Ravintolakeittiössä ruoanlaittoon liittyy paljon muutakin kuin kypsentäminen. Grillin ääressä oltaessa kaikki on valmisteltu ja on mahdollisuus valmistaa ruokaa rauhassa, kenties jopa luonnon helmassa, kuvailee retkeilyohjelmia tähdittänyt Pekkala.

– Touhu voi tapahtua yksin tai jopa Valtteri Torikan ja Arja Korisevan kanssa. Heidän kanssaan grillasin jälkkäriä, jota sydämestäni suosittelen kokeilemaan, vinkkaa Janne.

Mikä tuo vinkki sitten on? Se on grillattu pulla. Janne valmistaa taikinan muovipussissa, jossa ainekset voi kuljettaa luontoon. Jauhoja, sokeria, suolaa, hiivaa sekä vettä. Eräänlainen versio tikkupullasta.

– On hyvää! lipaisee kokki suupieliään. Myöskin piimään tehtyä leipää hän suosittelee paistamaan grillin lämmössä.

– On mahetsua saada lämmintä leipää tuoreena suoraan grillistä. Sitä voi syödä odotellessa ja ruoan kanssa. Koskaan ei kannata grillata nälkäisenä, opettaa Janne.

– Aina pitää olla hieman grillausruokaa, jotta jaksaa grillata rauhassa, eikä polta ruokia tai kypsennä niitä liian vähän aikaa, kuuluu kokin perustelu.

– Muistakaa juoda vettä ja suoloja, on Jannen ohje hellesäällä grillaajille.

Mitä sitten kannattaa grillata?

– Grillaaminen on monipuolinen tapa tehdä ruokaa. Kaikkea kannattaa kokeilla, rohkaisee Pekkala.

– Erilaisia lihoja, jopa vähärasvaisia, kasviksia, juureksia ja tietenkin kalaa. Kalaa ei tarvitse edes suomustaa, kun grillaa kalan puolikkaana nahkapuoli alaspäin. Siitä on helppo irrottaa herkkupalat, neuvoo kalamies.

Kalan maku ei tartu muihin ruokiin, kun ritilät ja parilat kuumennetaan kunnolla kalan jälkeen. Maustekastikkeita Janne rohkaisee tekemään itse tai sitten sekoittelemaan valmiista suosikeista, joita kauppojen hyllyt ovat pullollaan. Yksi hänen lemppareistaan on kokispohjainen soosi.

– Grillattavia ei kannata kuitenkaan hukuttaa öljyihin, vaan niillä sekä marinoidaan että myös sivellään tuotteiden pintaa. Yrteillä saa grillituotteisiin mukavia ja vaihtelevia makuja. Myös lakritsan makuista yrttiä on tullut vasta kokeiltua kalan grillauksessa, yrttejä kun löytyy jopa rikkaruohoista, kunhan tunnistaa, mitä syö, neuvoo Janne.

– Vaikka grillaaminen on mukava sosiaalinenkin tapahtuma, kannattaa yhden johtaa orkesteria. Grillaaja jakaa ohjeet, kuka pilkkoo ja sekoittaa mitäkin. Muuten ei hyvä seuraa, varoittaa Pekkala.

– Minulla on pari eri kokoista kaasugrilliä. Sellaisia hybridigrillejäkin on, monitoimisia, selittää grillimestari.

– Pallogrilli on grillien kingi. Monesti ihmiset ovat jo syöneet, kun hiillos on parhaimmillaan, naurahtaa Janne.

– Silti valitsen kaasun. Kaikilla grilleillä on mukava työskennellä, kunhan muistaa vinkeistä tärkeimmän.

Grilli pitää putsata heti käytön jälkeen. Grilli kuumennetaan ja annetaan palaa puhtaaksi, silloin karstat irtoavat helposti harjaamalla. Aluspellit putsataan silloin tällöin. Perusteellisempaan puhdistukseen varataan ämpärillinen vettä, märkä, puuvillainen t-paita ja pitkät grillipihdit.

Grilli kuumennetaan niin kuumaksi kuin lähtee, sitten paistopinnalle laitetaan litimärkä upotettu t-paita, jonka antama kosteus kiehuttaa kaikki paikat puhtaiksi. Tämän jälkeen grilli rasvataan.

– Seuraavalla grillauskerralla voi aloittaa hyvillä mielin puhtaalla grillillä, eikä hinkkaamalla lihanpaloja ja rasvanoppia kylmästä grilliritilästä, neuvoo Janne Pekkala.

Hänen mielestään ihmiset pitävät grillien putsaamista aivan liian vaikeana hommana, mitä se ei siis suinkaan ole, kun muistaa ykkösvinkin:

– Nauttikaa puhtaasta suomalaisesta ruuasta ja kesästä, sekä hyvästä seurasta – jopa omasta!