Kopakkaloiden 70-luvun omakotitalo sai uuden saumapeltikaton. Samalla autotallin tasakattoa korotettiin.

Teksti ja kuvat: Anne Kalliola

Sievissä Keski-Pohjanmaalla on rauhallinen omakotitaloalue, josta löytyy Esko ja Margit Kopakkalan 1970-luvun lopulla valmistunut, noin sataneliöinen punatiilinen talo.

Putkimiehenä perheensä elättänyt, nykyisin jo eläköitynyt Esko Kopakkala oli rakentamassa taloa omin käsin kirvesmiehen ja muun rakennusporukan kanssa. Rakennusurakan aikaan perheessä oli kaksi pientä poikaa. Talon valmistuttua veljessarjaan syntyi vielä yksi koltiainen. Nyt pojat ovat jo omilla teillään.

Alun perin Kopakkaloiden taloon valittiin musta huopakatto. Se palvelikin omistajiaan uskollisesti pitkälti yli 30 vuotta. Sitten alkoivat ongelmat.

– Vanha katto rupesi yksinkertaisesti lahoamaan. Lopulta vettä vuosi käytävälle asti, Esko Kopakkala muistelee.

Kaupat kattoremontista syntyivät Vaskiseppien kanssa, ja pian Kopakkaloiden vanha, laho huopakatto oli vaihdettu kestäväksi, vaaleanruskeaksi tuplasaumakatoksi. Koko remontti kesti vain reilun viikon verran, vaikka samalla autotallin tasakattoa korotettiin, jotta siihenkin voitiin asentaa tuplasaumattu peltikatto.

– Teimme autotallin kattoon noin puolen metrin korotuksen, jolloin se saatiin talon räystään tasolle. Samalle teimme tuuletusraot seinälinjan kohdalle ja paneloinnitkin uusiksi, Vaskiseppien peltiseppä Pekka Kreivi kertoo.

Kopakkaloiden koti ei suinkaan ole ainoa tasakattoinen Vaskiseppien remonttikohde: sepät ovat tehneet vuosien mittaan useita konesaumakattoja vanhoihin tasakattotaloihin ja samalla muuttaneet tasakatot korotetuiksi katoiksi.

– Katon korottaminen parantaa katon kestävyyttä. Kun vesi ei jää seisomaan katolle, katto on paljon pitkäikäisempi. Korotetulle katolle myös helpompi saada tuuletus toimimaan kuin tasakatolle, Kreivi toteaa

Kopakkalat ovat olleet tyytyväisiä uuteen kattoonsa. Vaikka huopakatto korvattiin peltisellä, sateen ropinaa ei ole tarvinnut kuunnella.

– Hiljainen tämä on, talon isäntä Esko Kopakkala tuumaa.

”– Vanha katto rupesi yksinkertaisesti lahoamaan. Lopulta vettä vuosi käytävälle asti.”