Syksy on sisustamisen aikaa. Tuo vanha mainoslause alan mainoksissa toistuu vuodesta toiseen. Kun kesä on ohi, ja jouluun on vielä aikaa, niin tottahan se onkin, että siinä välissä on luontevaa katsella vähän ympärilleen ja miettiä, voisiko oman kodin viihtyvyyttä jotenkin parantaa.

Lokakuun alusta syksyisiin sisustuspulmiin apua on tarjonnut Lahden Kärkkäisen ”ostoskadulla” jo 50 vuotta alaa palvellut Värisilmä liike, Orimattilan Tapetti ja Väri Oy.

– Meillä käy asiakkaita Orimattilan lisäksi Lahdesta ja ympäristökunnista. Siksi halusimme tuoda osaamistamme vähän lähemmäs, ja teimme Kärkkäiselle ”pienoismyymälän”, kertoo pitkän linjan kauppias Aimo Lappalainen .

Värisilmän Kärkkäisen piste on ns. POP up -myymälä. Ovet ovat aina auki, ja asiakkaat voivat tutustua esim. tapetteihin, lattioihin, laattoihin tai ulkoporealtaisiin myös yksinään, tavaratalon aukioloaikoina.

Henkilökuntaa on paikalla muutaman päivän jaksoissa parin viikon välein Kauppa Suomi -lehden ilmestymisaikoina sekä sopimuksen mukaan milloin vain.

– Olemme aina olleet palveleva erikoisliike. Vahvuutemme on: Hyvät neuvot kaupan päälle.

Kiire , lukuisat uudet harrastukset sekä monet muut asiat ovat vieneet remonteista pois paljon tee se itse -tekijöitä. Kun työn hinta muodostaa remontissa ylivoimaisesti suurimman kustannuksen, jääkin moni remontti tekemättä.

– Todellisuudessa materiaalit ovat kehittyneet koko ajan helpommin asennettaviksi. Ohjeita on saatavilla paremmin kuin koskaan. Siinä olisi kaksi perusteltua syytä remontoida itse, ja säästää sievoinen summa rahaa, Lappalainen toteaa.

– Esimerkiksi noin 20 000 euron itse tehdyn remontin materiaalikustannukset saattavat olla siinä 3000-4000 euroa, tätä kuluttaja ei monesti tule ajatelleeksi. Tietenkään kaikkea ei tarvitse tehdä itse, mutta hyvillä neuvoilla ja reippalla asenteella selviää suurimmasta osasta. Moni onkin ensimmäisen onnistumisen jälkeen ruvennut suunnittelemaan jo uutta kohdetta toteuttaakseen kättensä taitoja.