Vakituisessa käytössä olevan asunnon tulisijat on nuohottava vuoden välein, vapaa-ajan asunnossa riittää kolmen vuoden aikaväli.

Suomessa on noin 800 nuohoojaa.

Teksti ja kuvat: Minna Stenius

Hän kipuaa varusteineen korkeuksiin, askel askeleelta luottaen siihen, että tikkaat ovat seinässä hyvin kiinni, ylhäältäkin. Taivas rajanaan hän saavuttaa katon harjalla olevan piipun pudottaen sinne lastenkirjoistakin tutun palloharjansa. Samalla ehtii hieman vilkaista maisemia perspektiivistä, joka on tälle ammattikunnalle tutumpi kuin tasaisen tien tallaajalle.

Niin luonto kuin rakennusten sijainnitkin hahmottuvat korkeuksista paremmin.

Toisin oli ennen. Paljon ennen. Lisa Tetznerin totuuspohjainen kirja Musta veljeskunta kertoo pienistä sveitsiläisistä orjista, kahdeksan – viidentoista vuoden ikäisistä pojista, joita vuoristotalonpojat myivät 1800-luvulla nuohoojapojiksi Milanoon.

Nämä pojat kiipesivät piippuihin uunien kautta. Uunit saattoivat olla samana päivänä lämmitettyjä, jolloin käsiä suojattiin märillä kangasräteillä. Pojat kipusivat ylös käsivoimin samalla harjaten noen ja pien irti mustista kivistä.

Kirjassa kuvataan elävästi lapsen tuska, kun käsiä polttaa kuumuus, ja silmissä sekä suussa kirvelee alaspäin tippuva nokipöly. Joskus touhu vei tajunnan kokonaan, ja lapsi mätkähti alas uuniin. Yönsä he ”lepäsivät” ulkosalla häkeissä, joissa tuskin mahtui makaamaan – etteivät olisi karanneet.

Suomen oloista ei vastaavia kertomuksia onneksi ole. Vanhojen Tampere-aiheisten postikorttien keräilijä ja paikallishistorian harrastaja Holipompeli kertoo otsikkonsa Nokikolareita ja nokivalkeita vanhan Tampereen savupiipuissa alla:

”Tampere oli saanut vuonna 1826 vahvistetun palojärjestyksen, joka velvoitti maistraatin palkkaamaan nuohoojan. Nuohouksen olivat aiemmin hoitaneet talonomistajat sekä kiertävät nuohoojat. Lämmitysuunien ja takkojen savuhormit piti nuohota talvisin joka toinen kuukausi ja liesien hormit kerran kuussa ympäri vuoden.”

Tänä päivänä vastuu nuohouksen järjestämisestä on kiinteistön omistajalla ja haltijalla itsellään. Vakituisessa käytössä olevan asunnon tulisijat on nuohottava vuoden välein, vapaa-ajan asunnossa riittää kolmen vuoden aikaväli.

Nuohouspalvelujen järjestämistä koskevat pelastuslain muutokset tulivat voimaan 1.1.2019. Pelastuslaitoksilta on poistunut kokonaan velvoite huolehtia nuohouspalvelujen järjestämisestä siirtymäkauden päätyttyä 30.6.2019. Nuohouspalvelut ovat nykyään täysin vapaat kilpailulle.

Kenet sinä kutsut paikalle? Suomessa on noin 800 nuohoojaa. Kilpailun vapauduttua voit itse vaikuttaa teettämäsi työn siisteyteen ja tarkkuuteen. On myös mukava asioida miellyttävän henkilön kanssa, tuleehan hän kotiisi keskelle arkea tai touhuamaan yksinään.

Myös työn hinnalla on merkitystä, sitä voi suoraan tiedustella täsmällisesti omaan kohteeseensa tai sitten tutkia ammattilaisten nettisivuja.

Vaikka materiaalit ja paloturvallisuus ovat parantuneet 1800-luvulta, syttyy tulipaloja edelleen. Tarvitaan vain kipinä ja syttymiselle otolliset olosuhteet. Minä kutsuin kotiini Kipinän, Pasi Kipinän . Kiinteistönvälittäjänaapurini suositteli häntä minulle lämpimästi, enkä pettynyt.

Asiakkaan kohtaamisessa kättely on tärkeää. Puristuksesta ja katsekontaktista syntyy ensivaikutelma. Hyvä vaikutelma vahvistui seuratessani miestä niin ulkosaunaan kuin pirttiin leivinuunin ääreenkin.

Katoille hän kiipesi yksin, kreivin aikaan suorastaan, sillä kohta sataa lumet, eikä vanhojen rakennusteni katoilla ole kulkusiltoja. Tällaiset seikat tulisi huomioida siinä, milloin kohde nuohotaan, sillä nuohoojan työ on ympärivuotista, eivätkä lumet ole ammattilaisen toiminnan esteenä.

– Varovaisuudesta huolimatta, vuodenaikaan katsomatta jokainen nuohooja tippuu noin kerran kymmenessä vuodessa, muistelee Pasi Kipinä kuulleensa.

Nuohoojan asu on käytännön syistä musta. Pasi Kipinän vyötäröllä komeilee nuohoojan ammattivyö.

Messingin värinen solki korostuu tummasta olemuksesta kokonsa ja näyttävyytensä vuoksi. Hymyillessä välkkyvät valkoiset hampaat. Kahville istuttaessa mustan pipon alta paljastuvat vaaleat hiukset. Kahvikuppiin tarttuvat sormetkin ovat ottaneet tummaa väriä, mutta puhdistuvat saippualla.

– Pieniä halkeamia tulee sormenpäihin, näyttää Kipinä käsiään.

Hänen ajastaan suurin osa ei mene suinkaan katolla, vaan lattian rajassa hormeja puhdistaen. Osa nuohoojista erikoistuu ilmastointihormien puhdistamiseen, jolloin työ ei olekaan nokista.

Kipinä nauttii ammatista, jota hän kuvaa vanhaksi käsityöläisammatiksi. Suomen sukututkimusseuran mukaan vuonna 1869 Pietarin miljoonakaupungissa oli 176 suomalaista nuohoojaa, yli 60 % kaikista nuohoojista. Näistä ammattilaisista moni oli kotoisin itäisestä Parikkalasta. Olipa suomalaisia töissä jopa tsaarin hovissa.

Pasi Kipinälle mielenkiintoisimpia työkohteita ovat vanhat rakennukset ja kirkot. Kipinän yrityksen huollettavana onkin ollut monia restaurointikohteita. Nuohouksen lisäksi yritys myös muun muassa massaa hormeja ja asentaa sisäpiippuja, piipunhattuja ja vedonparantajia.

Vanhaan käsityöläisammattiin ”nuohoojamestarin” rinnastaa myös koulutus.

Pasi Kipinä oli itsekin aluksi oppipoikana, sitten kisällinä ja lopulta valmistui nuohoojaksi, luokkansa priimuksena.

– Lienen tarkka luonteeltani, hän kuvailee itseään.

Tätä kuvastaa myös entinen ammatti sairaalatekniikan insinöörinä.

– Nyt saan olla myös ulkotöissä, kiittää Kipinä uranvaihtoaan.

– Liian harvoja kiinnostaa nuohoojan ammatti, hän harmittelee ja peräänkuuluttaa itselleen omatoimista ja reipasasenteista oppipoikaa, miestä tai naista.

”– Osa nuohoojista erikoistuu ilmastointihormien puhdistamiseen, jolloin työ ei olekaan nokista. ”