Raili Saloviin poimii luonnosta ja luomusta hyvinvointinsa antimet.

Teksti ja kuvat: Reetta Reinman

60 vuotta sitten Haukivuorella, nykyisessä Mikkelissä, syntynyt Raili Saloviin ei lapsena syönyt lihaa. Vasikat ja lehmät olivat hänen kavereitaan kesäisessä metsässä; ja vasikat päätyivät syksyn tullen paistiksi perheen ruokapöytään. Makkaraa meni alas, kun lapselle ei kerrottu, että siinä oli käytetty lihaa. Vasta koulussa, kotitaloustunneilla liha asettui lautaselle, mutta veriruokia Raili ei ole koskaan syönyt.

1980-luvulla hän keräsi yrttejä luonnosta, eikä laittanut liharuokia yksin asuessaan. Perheen myötä ruokailutavat muuttuivat, tulivat kinkut, grillimakkarat, lettukestit – ja terveysongelmia.

– Tykkäsin leipoa. Sen myötä söin liikaa sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja, lisäksi herkuttelin suklaalla ja karkeilla. Ruuhkavuosina käytin välillä eineksiäkin, leikkeleitä, paljon leipää ja kahvia. En ymmärtänyt prosessoidun ruuan vaaraa. Vihreää oli ruokavaliossani liian vähän. Aineenvaihduntani oli jumissa ja kärsin toistuvasta migreenistä.

Kun lapsi aikanaan meni päiväkotiin, sai äitikin kaikki nuhataudit, joista kehittyi tulehduksia hengitysteihin, niveletkin alkoivat oireilla hiljaista tulehdusta. Raili joutui syömään peräjälkeen lukuisia antibioottikuureja. Paha korvatulehdus 2000-luvun alussa oli viimeinen niitti lääkekierteeseen. Raili joi yrttiteetä, jota höysti inkiväärillä ja lämmitti saunan. Saunassa hän upotti jalkansa yrtti-suola- kylpyyn. Aikansa saunottuaan hän valeli kylpyhuoneen lavuaarin päällä kuumaa vettä otsalle ja poskipäille niistäen välillä. Niisti ja niisti, kunnes viimein tuli limaa, joka aivan poltti.

– Kun sain tämän kertymän pois, se ei enää pitänyt yllä tulehdusta.

Flunssakierre katkesi.

– Jos minulle tulee nykyään joskus vähän flunssainen olo, niin juon yrtti- ja inkivääriteetä, otan vahvaa C-vitamiinia, teen lämpimän jalkakylvyn ja menen aikaisin nukkumaan. Sinkkisuihke ja hunaja on myös hyvä apu. En ole ollut sairas liki kymmeneen vuoteen, eikä homealtistuskaan ole elämääni määrittävä tekijä. Home ja pölyaltistuksen jälkeen vuorokausi riittää tasapainon saavuttamiseen omilla konsteilla.

Kun Raili 1990-luvun alkupuolella alkoi reivata ruokavaliotaan, hän käytti aluksi ruoanlaitossa maidon sijaan laktoosittoman kerman ja veden seosta. Nykyään hän käyttää ainoastaan luomukermaa ja sitäkin yleensä esim. sosekeittojen makua pehmentämään. Railin keittiössä kokataan kasvisruokaa, kalaa pari kertaa viikossa ja lihaa harvoin, lihana on poroa tai tilateurastamon naudanlihaa.

Vuonna 2013 Raili puhdisti kehoaan kolmen kuukauden puhdistuskuurilla. Hän söi pelkästään kasviksia ja marjoja ja joi yrttiteetä veden lisäksi. Kahvin hän jätti kokonaan kuurin ajaksi. Verisuonten puhdistamiseksi hän nautti arginiini-sitruliini -valmistetta. Samalla hän harjoitteli merilevärouheen käyttöä.

Merilevä kotiutui Railin ruokavalioon ja poisti makeanhimon. Kärkkäiseltä hän on ostanut pakastettua makeanveden merilevää, sittemmin kuivattua ja puristemuotoista merilevää. Tällä hetkellä valikoimaan on tullut lisäksi vihreä ”pika-ateria”: viherjauhe sekoitettuna mantelimaitoon tai vesi-omenamehu seokseen. Sillä hän varmistaa, ettei ravintoaineista tule vajausta.

Pääsääntöisesti hän ottaa vitamiinit, hivenaineet ja hyvät rasvat ruoasta. D-vitamiinilisää hän ottaa päivittäin, nykyisin 50 mikrogrammaa.

– Myös Q10 pitää ottaa valmisteena, sitä ei oikein saa riittävästi muutoin.

Päivä alkaa hyvillä rasvoilla. Kahdessa ruokalusikallisessa on aina luomuoliiviöljyä sekä vaihdellen avokado-, macadamia-, seesami- tai kookosöljyä (kapryylihappoa). Lisäksi hän ottaa joka aamu teelusikallisen mtc-kookosöljyä ja hamppu-uutetta sisältävää öljyä.

Ruoanlaitossa ja leivonnassa Raili käyttää luomuvoita. Paistamisessa myös macadamia-öljyä tai seesamöljyä voin vaihtoehtona. Leipomisessa hän käyttää jauhoina vaihdellen tattari-, manteli- ja kaurajauhoa, sitkoa antamassa tapioakatärkkelystä. Sokerina ei koskaan ole valkoista puhdistettua, vaan tummaa intiaanisokeria. Ilman jauhoakin voi leipoa. Suolaisen piirakan pohjan voi tehdä keitetystä, soseutetusta kukkakaalista ja kananmunista sekä oliiviöljytilkasta.

Perussmoohtieen pyörähtää marjoja, avokadoa, itse tehtyä sokeritonta omenasosetta, sellerinvartta sekä vettä ja liotettuja pähkinöitä.

– En osta pähkinä- enkä mantelimaitoa. Jos haluan niitä, blendaan liotetuista pähkinöistä ja manteleista itse maidon.

Herkutteluhetkiin Raili saattaa tehdä mangohyytelön, johon tulee tuoretta mangoa tehosekoittimessa soseutettuna sekä vaahdotettua luomukermaa ja sidosaineeksi liotettuja chian siemeniä. Kauniin keltaisen hyytelön koristeina toimivat syvän tummat karhunvatukat ja vahvan oranssit tyrnit.

Tuorepuuro on hyvä eväsruoka. Siihen sekoitetaan chian- ja pellavansiemeniä, kauraa, manteleita, puolukkaa sekä omenaa ja hunajaa. Raili ei syö työpaikan lounasruokalassa.

– Koska ainesluettelo ruuissa on kuin eineksissä – tieto, joka ruokalistaa tarkemmin tutkiessa todella yllätti.

11-vuotiaalle, jackrussellinterrieri Pelalle Raili keittää puuron, jossa on kauraa, tattaria, kvinoaa sekä pellavan- ja hampunsiemeniä. Siihen voi sekoittaa vihanneksia ja jauhelihaa. Pela tykkää porkkanasta, lantusta sekä parsa- ja kukkakaalista. Karviaismarjat ja mustikatkin maistuvat.

– Kasvissyöjä Pela ei toki ole. Lihaa se saa pääsääntöisesti raakalihapullista ja kalasta menee aina ”koiravero”. Vehnää sisältävää koiranruokaa en ole koskaan antanut Pelalle. Koirillekin teollinen ruoka ja herkut ovat haitaksi.

Paitsi ahkera marjastaja Raili on myös innokas sienestäjä. Luonnon ja puutarhan kasvejakin on kerättynä ja kuivattuna talven varalle: nokkosta, vadelmaa, pakuria, lehtikaalia ja persiljaa. Syyskesän reissuilta tuomisina Mikkelistä on tuoretta, kuivattua ja pakastettua lähiruokaa.

Käsillä tekeminen oli jo lapsena Railille tärkeää. Aika kului piirtämisen, kirjoittamisen ja monenlaisten käsitöiden parissa. Työkseen hän piirtää rakennesuunnitelmia kolme päivää viikossa ja toimii henkilökohtaisena avustajana pari viikonloppua kuukaudessa.

Töiden ohessa Raili on koko ikänsä tehnyt ja opiskellut taidetta. Nummelassa hänellä on työhuone, jossa hän tekee koruja, kehystöitä sekä taidetta ja käsintehtyjä tervehdyskortteja myös tilauksesta.

Kymmenen vuotta sitten Raili ryhtyi tietoisesti tekemään töitä terveytensä eteen.

– Liikkunut olen aina, mutta ravinto on ollut se, mitä on pitänyt opiskella. Aluksi oli pakko käyttää apuna lisäravinteita.

Uni on viimeisin alue, joka hänellä on ollut tarkastelussa, siitä tinkiminen on taakse jäänyttä. Panostus terveyteen on kannattanut. Raili toteaa olevansa paremmassa kunnossa kuin 20 vuotta sitten.

Puhdas ruoka on tuonut myös kemikaalittoman kylpyhuoneen. Railin kotona huoneilmassa on miellyttävä tuoksu ja kosteus.

– Laitan diffuuseriin puolisen litraa vettä ja sinne pari tippaa eteeristä öljyä.

Pyykin raikastaa itse tehty pyykkietikka: litra vettä, desi etikkaa ja muutama tippa eteeristä öljyä, esimerkiksi laventelia hän käyttää petivaatepyykkiin. Miedossa laventelin tuoksussa on hyvä nukkua.