Liminkalainen Kylmäsen perhe on osallistunut kymmenen kertaa Limingan Uudenvuodenjuoksuun.

Koko kansaa liikuttava uudenvuoden tapahtuma järjestetään kahdennentoista kerran.

Teksti: Reetta Reinman

Kylmäsen perheen Heikki -isäntä, 49, potee selkäsairautta. Huoltojoukoissa hän jaksaa olla kuten aikaisempinakin vuosina. Äiti- Mia , 46 sekä perheen kahdeksan lasta juoksevat. Perheen lapsista kaksi teini-ikäistä poikaa ovat omia. Muut perheen lapset ovat sijoitettuja lapsia. Perheen lapsista nuorin on 7-vuotias ja vanhin 17-vuotias. Kylmäsillä on Limingassa perhekoti.

– Lapsille ja nuorille Limingan Uudenvuodenjuoksu on samalla hieno tapa oppia, miten tervehenkisesti voi ottaa uutta vuotta vastaan: liikunnan, ulkoilun ja mukavan yhdessä olon merkeissä, iloitsee Mia.

– Itselleni uudenvuodenjuoksu on hyvä tapa pysyä kunnossa koko vuoden; kun on tavoite, mitä kohti joka vuosi pyrkii, hän toteaa.

Jokaisella kymmenellä osallistumiskerralla Mia on jaksanut juosta kymmenen kilometrin matkan.

– Juoksen vuoden aikana paljon. Tosin tänä vuonna juokseminen on jäänyt vähemmälle. Sen sijaan olen käynyt paljon kuntosalilla. Miehelleni sanottiin, että lihaskuntoharjoittelu on ainoa tapa saada selkä kuntoon. Päätimme laittaa hänen selkänsä kuntoon. Aloitimme syksyllä yhdessä kuntosaliharjoittelun. Nyt Heikin selkälihakset ovat jo mukavasti voimistuneet. Hän pystyy juostakin pieniä matkoja. Toivottavasti hän pääsee ensi vuonna mukaan uudenvuodenjuoksuun, Mia pohtii.

Mia kiittää juoksutapahtuman järjestelyjä sekä leppoisan mukavaa tunnelmaa. Kiitosta saavat myös tapahtuman juontajat.

– Reitti on hyvin hiekoitettu, lähestulkoon kokonaan valaistu. Ohjauksia on riittävästi, eksymään ei pääse.

Nälkä ja jano eivät myöskään yllätä. Kanttiinista saa ostaa makkaraa, kahvia ja pullaa sekä makeisia. Rakovalkealla voi lämmitellä.

Uudenvuodenjuoksun päälähtö on uudenvuodenaattona 31.12.2019 kello 18 Limingan liikuntahallin edestä. Reitti kulkee kevyenliikenteenväyliä pitkin. Aikuisten pääsarjan lisäksi varhaisnuorille ja lapsille on omat kilpasarjat. Tapahtumassa on myös perhesarja, jonka koko perhe voi taivaltaa kävellen tai juosten. Perhesarjan matka on noin kolme kilometriä. Päälähdön kilpasarjoihin osallistuvat juoksevat 5 tai 10 kilometriä. Jokainen juoksija saa maaliin päästyään muistomitalin kaulaansa.

Uudenvuodenjuoksun järjestää talkoovoimin 104-vuotias liminkalainen urheiluseura Limingan Niittomiehet. Urheiluseuran talkoolaisten lisäksi uudenvuodenjuoksutapahtuman järjestelyissä on mukana Liminganlahden Lions Club. Ilmoittautuminen uudenvuodenjuoksuun tapahtuu Limingan Niittomiehet -yleisurheilujaoston nettisivujen lnmyu.fi kautta. Juoksutapahtumaan pääsee mukaan myös paikan päällä ilmoittautuen.

Yleensä uudenvuodenjuoksu on koonnut reilut kolmesataa juoksijaa. Juoksijoita tapahtumassa on ollut joka vuosi ympäri Suomen ja ulkomaita myöten.

Kylmäsen perheen kanssa tapahtumaan ovat osallistuneet Mian Lapualla asuva sisar perheensä kanssa, ja niin he tekevät nytkin. Uudenvuodenjuoksun jälkeen Mian ja hänen sisarensa perheet menevät Kylmäsille, ja seuraan liittyy myös naapureita.

– Laitamme hyvää ruokaa, saunomme, valamme tinaa ja ammumme vallan kauheasti raketteja, Mia kertoo illan kulusta.