Teksti: Reetta Reinman Kuva: Marjo Tornberg

Ylivieskan Kärkkäisen tavaratalon palvelutarjonta monipuolistui marraskuun lopulla, kun Raahen Kännykkäkauppa avasi palvelupisteen Kärkkäisen kodintekniikkaosastolla.

Raahen Kännykkäkaupan työntekijät myyvät Kärkkäisen valikoimissa olevia puhelimia, muita mobiililaitteita ja niihin tarvikkeita. Raahen Kännykkäkauppa tuo palvelupisteeseen omina tuotevalikoiminaan operaattorituotteet.

– Puhelin-, netti- ja televisioliittymät sekä esimerkiksi kanavapaketit asiakas saa saman tien toimintavalmiina Kärkkäisen palvelupisteestämme mukaansa, kertoo Raahen Kännykkäkaupan yrittäjä ja toinen omistajista, Hannu Haapakangas .

Hän omistaa Ville Ollankedon kanssa yrityksen puoliksi.

Vuonna 2015 perustetulla Raahen Kännykkäkaupalla on myymälät Raahen lisäksi Kalajoella ja Kempeleessä.

Omistajien lisäksi yrityksessä on kuusi työntekijää. Palvelupisteessä Ylivieskan Kärkkäisellä on alussa ollut yksi työntekijä, ja toista ollaan rekrytoimassa. Ylivieskan Kärkkäisellä työskentelevät Raahen Kännykkäkaupan työntekijät tunnistaa Kärkkäisen työpaidoista, joissa on lisäksi Raahen Kännykkäkaupan logo.

– Palvelupisteessä toimivat ovat Raahen Kännykkäkaupan, eivät Kärkkäisen palkkalistoilla. Kärkkäinen antaa meille tilan sekä mahdollisuuden esitellä ja myydä valikoimissaan olevia puhelimia, muita mobiililaitteita ja niiden tarvikkeita – toki Kärkkäisen kassalla asiakas ne maksaa. Lisäksi on mahdollisuus maksaa mobiilituote Svea-rahoituksen kautta. Me puolestaan tuomme erikoisosaamisemme operaattoriasioissa. Eli molemmat hyötyvät, ja ennen kaikkea asiakas hyötyy parempana ja monipuolisempana palveluna, kun nyt Kärkkäiseltä saa puhelimen lisäksi samalla reissulla myös liittymäasiat kuntoon, kiteyttää Haapakangas.

Ylivieskan Kärkkäisen kodintekniikkaosastolla Raahen Kännykkäkaupan palvelupiste on avoinna maanantaista lauantaihin kello 10-18 ja sunnuntaisin kello 12-18.