Lapset nukkuvat. Äidin korvissa soivat tasaiset tyytyväiset hengitysten äänet.

Nukke kurkistaa peppu pystyssä tuhisevan rinsessan kainalosta, pieni mies on vallannut X-tyylillään lähes puolet parisängystä. Päätän hiipiä hiljaa pois kahden kalleimpani välistä. On minun hetkeni.

Me kolme olemme selvinneet taas yhdestä raksapäivästä, yksi vielä sitkeästi ahertaa halogeenin valossa keskeneräisessä talontapaisessaan.

Pyykinpesukone huuhtelee raksaillan kuraamia vaatteita, pienet saappaat kuivuvat tapansa mukaan saunan lattialla. Eteisessä purkamaton eväskassi roskineen saa jäädä yön yli roikkumaan ovenkahvaan, kurajäljet kuivukoot lattiaan ulko-oven eteen. Huomenna on vapaapäivä ja minulla on aikaa siivota. Lämmitän kupin teetä ja istun pyjamassani keittiön pöydän ääreen.

Jos mies ei olisi raksalla, katsoisin Leijonien jääkiekkopeliä, joka parhaillaan myllää lähes jokaisessa suomalaisessa taloudessa. Hamuan käsiini puhelimen ja uppoudun selailemaan pinterestistä keittiöitä, kylpyhuoneita ja vessoja. Unohdan ympäröivän maailman, leijonien kiekkotaistelun ja eteisessä kuivuvat kurajäljet. On vain minun maailmani, täynnä unelmia, mielikuvia ja suunnitelmia.

Ilta vaihtuu yöksi. Teekuppi tyhjenee, täyttyy ja tyhjenee uudelleen, sen viereen ilmestyy kasa omenankuoria. Pyjamapaita hakee ympärilleen viltin. Kynä piirtää viininpunaiseen muistikirjaan valaisimia, allaskalustetta sekä tasoa.

Mieleeni on syttynyt kuva ihanasta vessasta. Mittasuhteet ovat ympäripyöreitä, mutta visio laatoituksesta on tarkka. Kirkkaassa mielikuvassa hohtavat kiiltävät valkoiset laatat sekä marmori.

Rakastan marmoria, näitä oivaltamisen hetkiä ja vihdoin kirkastuneita suunnitelmia. Ai, tästä tulee i-h-a-n-a! Olen niin tyytyväinen aikaansaannokseeni, että kömmin suu hymyssä sydänkäpyjeni viereen nukkumaan.

Raksaelämä on haasteellista. Jokainen päivä on täynnä tunteita, väsymystä ja unelmia. Minun näkökulmastani raksa-arki on yhden (välillä melko väsyneenkin) naisen selviytymistä päivästä toiseen. Aina ei tunnu siltä, että projekti on yhteinen taistelu yhteisen unelman puolesta, niin paljon olemme miehen kanssa erillämme.

Teen kaikkeni, jotta lapsemme saisivat elää tavallista arkea oman äidin tai iskän kanssa. Teen parhaani, että koti olisi siisti, kotityöt tehty ja ruokaa kaapissa.

Teen siis kaikkea sellaista, joka ei millään tavalla näy raksalla. Vaikka lapset hymyilisivät onnellisina päivästä toiseen ja olohuoneen lipaston päällinen ei koskaan pölyttyisi, en konkreettisesti tee asioita rakennuksen valmistumiseksi.

Siksi rakastankin sitä tunnetta, kun saan aikaiseksi jotain, mikä todella edistää raksaa ja muuttuu näkyväksi. Joskus kun harjaan hampaitani punaiseen muistikirjaan piirtämässäni vessassa, olen onnellinen.

Minun raksa-arjen ajatuksia sekä Jennyn ja Sarlotan juttuja voit lukea lisää blogissamme osoitteessa ponnarilla.blogspot.fi.

Janika