Hiki sekoittui vereen, joka valui tahmeana vanana Riinan poskea pitkin. Konekiväärin papatus kaikui korvissa, ja Riina painautui tiukemmin poteron reunaa vasten. Oli kylmä ja kuuma yhtä aikaa, ajatukset poukkoilivat. Ilmassa leijaili ruudin kitkerä haju, joka yhtyi ihmisen eritteisiin – kuoleman lemu. Näillä sanoilla alkaa esikoiskirjailija, reservin upseeri Helena Immosen erikoisromaani Operaatio Punainen kettu (CrimeTime, 2020). Kirja on Kärkkäisen valikoimissa.

Tämän syksyn hitiksi noussut ja trillerimäisesti etenevä jännitysteos ei jätä ketään kylmäksi. Mutta mistä kaikki sai alkunsa?

– Työni puolesta olen lueskellut turvallisuuspoliittisia analyyseja ja skenaarioita. Samalla mietin, miten nykyaikainen konflikti vaikuttaisi tavallisen suomalaisen elämään. Kirjassani Suomi ja suomalaiset joutuvat erilaisten iskujen ja lopulta Venäjän avoimen sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi, Helena Immonen vastaa.

– Pohdin myös sitä, miltä tuntuisi elämä esimerkiksi ilman sähköä – jos kaikki mobiiliverkot kaatuvat, samalla kun elinympäristössämme tapahtuu erilaisia sabotointeja. Entä mitä tapahtuu, kun yhteiskunnalta viedään kaikki se, mitä me pidämme itsestään selvyytenä, lisäksi kun maahamme tunkeutuu vihollinen?

Immosen romaani nappaa jo alkumetreiltä mennessään, teksti etenee sujuvasti tapahtumasta toiseen. Se ei liikoja rönsyile. Juonenkäänteet ovat oivallisia. Näkee, että tämä henkilö on kirjoittanut ennenkin, vaikka puhutaankin esikoisromaanista.

– Jo kuusivuotiaasta haaveilin, että kirjoitan vielä kirjan. Nyt tästä haaveesta on tullut totta.

Vuosien varrella hänen kirjoituspöytänsä laatikkoon on ilmestynyt nippu toisensa jälkeen käsikirjoituksia, joista .sotaskenaario-käsikirjoituksessa. kaikki palaset napsahtivat kohdalleen.

– Jo aivan käsikirjoituksen alkuvaiheesta kulki mukana vahva tunne siitä, että tämä aihe kantaa ja tästä muodostuu ensimmäinen kokonainen kirja – sitä tämän kummemmin analysoimatta. Se vain oli sellainen intuitio, Immonen summaa.

Tämä piti täsmälleen paikkansa, sillä Immosen romaani on saavuttanut huikean suosion. Kirjasta on otettu jo toinen painos.

Kirjailijan uralle aikovia Immonen rohkaisee ensinnäkin lukemaan monipuolisesti – niin tietokirjoja kuin romaaneja ja muitakin kirjallisuuden lajeja ja samalla kirjoittamaan erityyppisiä tekstejä.

– Ne voivat olla aluksi lyhyempiä, kuten esseitä tai novelleja. Aluksi ei tarvitse, eikä kannatakaan tähdätä romaanipituuteen. Kirjoittamisen oppii vain kirjoittamalla. Mielestäni kaikkein ratkaisevinta on kuitenkin kyky ottaa vastaan palautetta. Jos tavoittelee kustannussopimusta, kirjailijan tulee olla valmis saamansa palautteen pohjalta muokkaamaan omia tekstejään.

Toisaalta Immosen mukaan on inhimillistä, että kirjoittaja on aluksi kiintynyt kirjoittamaansa niin, että hänen on vaikea päästä siitä irti ja ryhtyä tekemään muutoksia.

Kirjoittajan tulee hallita aiheensa ja että aiheeseen on saatavilla taustatietoa. Immonen itse on suorittanut naisten vapaaehtoisen asepalveluksen.

– Aloitin palveluksen Kainuun prikaatissa. Sitten hakeuduin sissiradistikoulutukseen ja pääsin. Kävin myös aliupseerikurssin. Tämä varusmiespalvelus oli ensimmäinen asia, joka avasi minulle maanpuolustuksen ja turvallisuuspolitiikan maailman – siellähän sitä konkreettisesti opeteltiin ja harjoiteltiin.

Hän toteaakin, että kaikki armeija-aikoihin ja hänen työhönsä liittyvä oppi ja kokemus ovat mahdollistaneet Operaatio Punaisen ketun kirjoittamisen. Kirjassa käsitellään maanpuolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa monella eri tasolla: strategisella, operatiivisella ja taktisella ruohonjuuritasolla.

– Vaikkapa jääkärien taistelua tai asutuskeskustaistelua ja paljon muuta. Enhän minä ilman tätä taustaani olisi pystynyt ja osannut tätä kirjoittaa. Lisäksi toimittajataustastani on ollut valtavasti hyötyä, sillä tottahan toki olen joutunut tekemään paljon tiedonhankintaa ja tutkimusta, ja olen haastatellut asiantuntijoita, joilta olen myös voinut tarkistaa yksityiskohtia.