Jenni Järvisen asiakaskunta alkaa kaksiviikkoisista vauvoista. Sekä hoitojen ja että hoidettavien ikähaarukka on laaja.

Vanhimpia suomalaisia perinnehoitoja edustaa kuppaus.

Teksti: Reetta Reinman Kuvat: Pauli Korvensyrjä ja Reetta Reinman

Vauvat ottavat niin ihanan rentoutuneesti vastaan hierontaa, iloitsee Lähde Hyvään Oloon hoitolan Sky-kosmetologi ja luontaishoitaja Jenni Järvinen. Hän käsittelee hieronnassa koko vauvan päästä varpaisiin.

– Erityisen tarkasti käsittelen vauvan jalkapohjat, kädet ja korvannipukat, joissa on runsaasti kehon eri osien heijastepisteitä. Niitä käsittelemällä saadaan merkittävä hoitovaikutus koko kehoon, hän korostaa.

Jenni on opiskellut vyöhyketerapeuttisen vauvahieronnan Elon askeleet -kurssilla.

Vauvahieronta sopii hänen mukaansa kaikille vauvoille kahden viikon iästä eteenpäin.

– Hieronta tarjoaa vauvoille nautinnollisen hetken, ja lisäksi se on rentouttavan vaikutuksesta vuoksi erinomaista ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa, jota voi jatkaa vauvasta vaariin saakka!

– Vyöhyketerapeuttinen vauvahieronta tuo vauvoille helpotusta myös monissa vaivoissa. Esimerkiksi koliikista, ummetuksesta, pullauttelusta, uniongelmista tai lihasjäykkyyksistä kärsiville vauvoille olen saanut apua vauvahieronnalla.

Jennin mukaan yksikin hoitokerta auttaa, mutta kahden, kolmen kerran sarjahoidolla saa varmiten tuloksia.

Hieronnassa Jenni käyttää apuna luomulaatuista kookosöljyä. 45 minuutin vauvahierontakerta maksaa Jenni Järvisen Lähde Hyvään Oloon hoitolassa 30 euroa. Lähde Hyvään Oloon on Forssan keskustassa viehättävässä hirsitalossa, joka on rakennettu vuonna 1890 alunperin hotelliksi.

Vauvahieronta on ollut Jennin hoitovalikoimissa vuoden verran. Kuppausta hän on tehnyt lähes koko kymmenen vuoden ajan, jonka hän on pyörittänyt Lähde Hyvään Oloon -luontais- ja kauneushoitolaansa.

Hoitola täyttää tammikuussa 2021 kymmenen vuotta.

Kuppausta Jenni ei kuitenkaan tee Forssan keskustassa olevassa hoitolassaan, vaan lähellä olevassa erillisessä hoitosaunassa.

– Kuppauksia teen syyskuusta toukokuuhun. Kesäaikaan en tee, koska silloin haavat yleensä paranevat hitaammin ja saattavat olla alttiimpia tulehtumaan. Kuivakuppausta voi tehdä kesälläkin.

– Pidän erittäin tarkkaa huolta hygieniasta ja steriloin jokaisen asiakkaan jälkeen sekä kuppauksessa käytettävät välineet että tilat, joten kuppaukseen on turvallista tulla, Jenni lupaa.

Kupparin pätevyyden Jenni on suorittanut Frantsilan luomuyrttitilan järjestämässä koulutuksessa Hämeenkyrössä.

– Kuppaus on mielestäni siinäkin mielessä erinomainen hoito, että kun me ihmiset yleensä aina laitamme jotain itseemme joko iholle tai suusta sisään, eli kuormitamme itseämme monin tavoin, niin kuppauksessa keho saa kerrankin päästää jotain – eli verta – pois päin itsestään.

Ennen kuin Jenni tekee pikkuruiset haavat steriilillä kuppauskirveellä, asiakas on nautiskellut itselleen sopivan ajan saunan lämmössä. Sitten Jenni laittaa asiakkaan keholle painon mukaan sopivan määrän kuppaussarvia. Hänen käyttämänsä kuppaussarvet ovat muoviset.

Kuppaussarvet ovat asiakkaan keholla puolisen tuntia. Sen aikana verta poistuu 2-5 desiä – asiakkaan koon mukaan. Kuppaushaavakohdat Jenni desinfioi huolellisesti.

Kerrallaan kuppaus vie aikaa puolisentoista tuntia, ja maksaa Jennin hoitolassa noin 65 euroa.

– Kuppaus soveltuu esimerkiksi turvotusten laskemiseen ja nestekierron vauhdittamiseen. Moni on saanut lievitystä kipuihin, koska kuppauksessa saadaan kiputiloissa nousevaa kudospainetta laskemaan. Myös lihaskireydet helpottuvat monella kuppauksen myötä, samoin reuman oireet sekä psoriasis kuin myös muut iho-ongelmat. Mikäli kärsii liian korkeasta hemoglobiinista, niin siihenkin kuppaus auttaa. Itse tykkään olla kupattavana erityisesti siksi, että siitä saa niin mukavan kevyen olon, toteaa Jenni.

Ennen kuppauksen aloittamista hän haastattelee asiakkaansa huolellisesti.

– Esteitä kuppaukselle ovat esimerkiksi akuutit sairaudet ja tulehdukset, diabetes sekä verenohennuslääkkeiden käyttö, Jenni sanoo.

Lapsille hän ei tee kuppausta.

.– Erityisen tarkasti käsittelen vauvan jalkapohjat, kädet ja korvannipukat, joissa on runsaasti kehon eri osien heijastepisteitä..
.– Me ihmiset yleensä aina laitamme jotain itseemme, kuppauksessa keho saa päästää jotain pois itsestään..
Jennin vinkki:

– Hiero suihkussa tai saunan lämmössä puhdistamatonta merisuolaa kostealle iholle kauttaaltaan koko vartalolle jalkapohjia ja kainaloita myöten. Anna hetken vaikuttaa ja huuhtele pois. Vartalon suolakuorinnan voi tehdä vaikkapa kerran viikossa.