Teksti: Ari Stenius

Kalervo Kummolan kaudeksi 1975-76 kätilöimä jääkiekon SM-liiga on ollut ja kasvanut malliksi suomalaisille palloilusarjoille. Kansainvälisten ja kansallisten sääntöjenkin keskellä Liiga on kyennyt lisäämään elinvoimaansa. Jääkiekosta on tullut koko kansan lempilapsi, jonka kasvupaikka on ollut Liiga.

Liigalla on ollut kasvukipunsa, mutta se on säilyttänyt elinvoimansa lisäksi mielenkiintonsa.

Mutta kukaan ei voinut aavistaa, mitä vuosi 2020 toi tullessaan. Kiekkokausi 2019-20 loppui kesken maaliskuussa. Puolen vuoden päästä alkanut kuluva kausi lähti liikkeelle monin kysymyksin ja viiveellä lokakuussa. Kiinalaislähtöinen pandemia ei kuitenkaan ollut mennyt mihinkään. Nyt vahvajalkainen Liiga horjahtelee vakavasti.

Runkosarjan 450 ottelua on ollut 15 liigajoukkueen elinehto. Lipunostajat, otteluiden yhteistyökumppanitilaisuudet ja kioski- ja ravintolamyynti sekä oheistuotteiden menekki ovat täyttäneet tulobudjetin. Vahvana tukena on ollut Liigan kateutta herättänyt televisiosopimus, josta on riittänyt jokaiselle seuralle tasaosuus. Nyt tuloista on jäljellä liki ainoastaan televisio-osuus.

Liigaseurojen pomot ovat kyenneet erinomaiseen yhteistyöhön ja -henkeen. Sitä tarvitaan, sillä rajoitukset iskevät eri tavoilla eri seuroihin. Ilman ottelutuottoja ei pelejä voi pelaa, mutta televisiosopimus .pakottaa. jäälle – show must go on.

Ajatellaan, että jokainen seura saisi televisiorahaa miljoona euroa kaudessa. Iso summa kaikille, mutta merkitys vaihtelee. Kiekkoon keskittyvälle pienseuralle TV-raha on kolmannes tulobudjetista, monialan suurseuraksi kasvaneille ehkä kymmenen prosenttia, vähemmänkin! Kaikki ovat kuitenkin samassa keitossa. Näkyvyyttä tulee, eikä kukaan voi pelata yksin. Selvää on, että ostajalla on vaateensa, eikä alle kymmenen seuran pelaaminen toisi riittävää vastinetta. Pelaamattomuus tai edes telkkarirahojen palautus ei avaa solmuja. Siis pelataan.

Isot seurat kärsivät euromääräisesti eniten nykytilanteesta. Isot tulot ovat jäissä, mutta menot virtaavat hulppeasti. Leikkauksetkaan eivät pelasta suuria: tappiota tulee miljoonia – pienet pääsevät parilla sadalla tuhannella. Kaikille käy kuitenkin kipeää. Vaikutukset ovat isot ja kolhut koettelevat koko lajikenttää, myös junioreita. Liigaseurojen junnuorganisaatiot eivät pääse otteluaikaisiin rahantekotalkoisiin ilman yleisöä. Makkarakojua ei tarvita sen enempää kuin pelinjälkeistä hallisiivousta.

Mikäli liigapeleihin ei pääsee nyt keväällä edes menneen syksyn rajoitettua yleisömäärää, on tuho lähellä – ja muutama seura nurin. Puhumattakaan pelin läheltä leipänsä saaneista, joilta loppuu työ. Heitä on satoja.

.– Prioriteetit ovat selvät. Hinta, laatu ja kestävyys..