Teksti ja kuvat: Risto Isohanni

A-Tomaatti avasi nyt alkuvuonna uuden autopesulan Lahden Kärkkäisen pihalla.

– Halusimme vastata alan kilpailuun rakentamalla vanhan autopesulan viereen uuden, entistä modernimman autopesulan, joten pystymme jatkossa palvelemaan asiakkaitamme vieläkin tehokkaammin, kertoo A-Tomaatin yrittäjä Marko Rekonen.

– Meillä on Lahden vilkkain kauppa-alue ympärillämme, esimerkiksi Lahden Kärkkäisen pihalla käy vuoden aikana noin 6 miljoonaa autoa, ja tänne Lahden Renkomäkeen tulee jatkuvasti uusia isoja toimijoita, joten sen suhteen tulevaisuus näyttää todella hyvältä, hehkuttaa Marko.

Kerrohan Marko A-Tomaatin taustoista, missä kaikkialla palvelette autokansaa?

– Olemme päijäthämäläinen, auton pesupalveluita tarjoava yritys. A-Tomaatti on siis nimensä mukaisesti automaattinen autopesula.

Meidän spesiaalialaamme ja -osaamistamme on tehdä autoista puhtaita ja kiiltäviä automaattisesti. Pesuloitamme löytyy Lahdesta, Orimattilasta ja Heinolasta.

Mitkä olivat ne kaupalliset tekijät, jotka saivat teidät laajentamaan Lahden Kärkkäisen pihalla olevaa autopesulaanne?

– Lahdessa autonpesualalla kilpailu on äärimmäisen kovaa. Isojen kauppojen, bensayhtiöiden ja muualta tulevien ketjujen keskellä pienen yrityksen pitää erottautua edukseen. Pesun laatu pitää olla parasta a-ryhmää. Lahteen halusimme tuoda lisäkapasiteettia, jotta kauniina pesupäivänäkään ei tarvitse jonotella saadakseen auton puhtaaksi ja loistavan kiiltäväksi.

Uudessa pesulassanne on entistä tehokkaammat pesukoneet, minkälaisista pesuominaisuuksista on kysymys?

– Lahden uusi kone on kokonaisuutena huippuluokan pesukone. Ja mikä hienointa: Se on täysin suomalainen. Meille suomalaisuus, paikallisuus ja luontoarvot ovat tärkeitä valintojamme ohjaavia tekijöitä. Haluamme osaltamme tukea suomalaista tietotaitoa ja osaamista. Pesuaineiden kotimaisuuden lisäksi käytämme vain Joutsenlippu-merkittyjä, vähemmän luontoa kuormittavia tuotteita, jotka vieläpä toimivat paremmin kuin vanhanliiton liuottimet.

Kaikissa meidän autopesukoneissa on Shinex-vahausvarustus. Shinex pesuohjelmalla saa todella tehokkaan pesun ja pintaan lähes käsinvahausta vastaavan vahan. Shinex-vaha levitetään laimentamattomana pesuohjelman lopussa paineilmasuuttimilla hyvin ohuena sumuna ja pyöräytetään kosteilla harjoilla auton pintaan – tämäkin on suomalaista tietotaitoa.

Milloin teidän uusi autopesula aukeaa vanhan viereen? Onko silloin autokansalle tarjolla hyviä avajaistarjouksia?

– Uusi kone pesee nyt jo autoja puhtaaksi. Epäviralliset avajaiset pidetään Kärkkäisen huhtikuisilla Sikapäivillä, jolloin meillä A-Tomaatissa on sikamaisen hyvä avajaistarjous.