Pauliina Yliniitty

Kalligrafi Pauliina Yliniityn työskentelytilat muistuttavat arkkitehtitoimistoa.

Teksti ja kuvat: Minna Stenius

Havupuiden katveessa on musta, kaksikerroksinen omakotitalo. Etuoven puoleisella kuistilla on reheviä värinokkosia jyhkeissä saviruukuissa. Sisällä talossa katseelle riittää kierrettävää ja tuijotettavaa. Pieniä kristallikruunuja oven päällä, kultaa ja hopeaa, valkoista ja mustaa, talonpoikaista puuta ja kalligrafiaa. Uusi ja vanha kohtaavat niin sisustuksessa kuin tekstuureissakin.

Kalligrafi itse, Pauliina Yliniitty , on lempeäsilmäinen ja ystävällinen, jopa herttainen. Hän osaa kohdata ihmisen jo toisen ammattinsakin puolesta. Yliniitty on psykologinen sairaanhoitaja. Huolimatta taideopinnoistaan Limingan taidekoulussa hän päätti kouluttautua unelma-ammattiinsa ja työskentelikin siinä 25 vuotta.

Harrastuksena alkanut kalligrafia koukutti Pauliinan niin, että hän opiskeli kuusi vuotta kalligrafiksi. Aluksi hän teki tätä työtä osapäiväisen sairaanhoitajatyön ohella, mutta irtisanoutui lopulta sairaanhoitajan työstään ja on nyt itsenäinen yrittäjä.

Sana kalligrafia juontuu muinaiskreikan sanasta tarkoittaen kaunokirjoitusta tai korutekstausta. Suomessa länsimaisella kalligrafialla on lyhyt ja vaatimatonkin historia, koska meillä ei ole samanlaista luostarikulttuuria kuin monissa Euroopan nykyisissä valtioissa, kuten Italiassa, Englannissa tai Saksassa. Ennen kirjapainotaitoa tekstejä, lähinnä Raamatun tekstejä, kirjoitettiin ja kopioitiin luostareissa käsin. Tekstityylit kehittyivät eri aikakausina sekä eri maissa että eri henkilöiden vaikutuksesta.

Kalligrafia on kurinalainen käsin kirjoittamisen taiteenala. Jokaisessa kirjaintyypissä, kuten goottilaisessa, on oma kirjaintyylinsä, kuten Schwabach, Rotunda tai Fraktuura. Kurinalaisuutta tarkoittavat tietyt tekstin kulmat ja kaaret, mutta taiteellista vapauttakin kirjoittamisessa voi harjoittaa. Silti suurin taito lienee oppia kirjoittamaan kirjaintyylit juuri oikein jokaista piirtoa myöten.

Varhaisten mestareiden taidonnäytteet ovat yhä edelleen esikuvia nykypäivän kalligrafian mestareille. Tällainen mestari on oulaistelainen Pauliina Yliniittykin. Hänen töitään on kansainvälisesti muun muassa Maria Osipovan kalligrafiakirjassa Masha Writes ja jopa Moskovan kalligrafiamuseossa. Viimeisimmäksi on tullut pyyntö olla mukana videon ja työn muodossa Intiassa.

Pauliina Yliniitty sanoo olevansa etuoikeutettu, koska hänellä on jo kaksi unelma-ammattia. Kalligrafia ja sen harrastaminen ja harjoittaminen ovat hänelle niin tärkeitä, että hän on ollut mukana Suomen Kalligrafiayhdistys Ry:n toiminnassa vuodesta 2000 asti. Yhdistyksen jäsenlehti Sulkanen on hänelle lempilapsi ja ylpeyden aihe. Vapaaehtoisvoimin toteutettu lehti on esteettinen taidonnäyte, jossa alan harrastajat saavat foorumin tulla nähdyksi, mutta myös nostaa esille ajankohtaisia asioita.

Yhdistyksellä on kattavat kotisivut, joista voi esimerkiksi poimia oman tasoisensa kurssin lähipaikkakunnalta. Yliniityn tavoitteena on olla luomassa kriteerit, joilla määritellään kurssien oppisisällöt ja tasovaatimukset. Kalligrafia rakentuu aina perusteiden päälle. Kun perusteet ovat hallinnassa, voi edetä.

Haastattelupäivänä Yliniitty suunnittelee ja kokoaa uuden kurssin materiaalia. Kurssin valmistelu vie aikaa, koska hän tekee uusia malleja ja suunnittelee ohjelman niin, että mukana on sellaistakin tekemistä, että varsinainen tekstaaminen ei vie ’kaikkia voimia’. Paperi voidaan käsitellä väreillä eri tekniikoin ja kirjaimia rikastaa vaikkapa piirtämällä.

Korona-aikanakin kursseja on pidetty tekniikan keinoin, myös mestari itse on voinut osallistua useillekin ulkomaisille muiden mestareiden kursseille.

Pauliina Yliniitty järjestää kursseja omana yrityksenään, mutta pitää kursseja myös kansalaisopistoissa. Toistaiseksi Yliniitty onkin niin työllistetty yhdistyksen ja kurssien toimesta, että hän haaveilee ajasta, jolloin voi taas tehdä jotain aivan omaa. Haave ei ole haikea, sillä hänelle on tärkeä toimia valonkantajana tällä taiteenalalla. Yhdistyksessä on pari sataa jäsentä, mutta harrastajia on enemmän.

Pauliina Yliniityn työskentelytilat muistuttavat arkkitehtitoimistoa. Pöydillä on laajuutta. Valo tulee yläkertaan useasta suunnasta. Paperien pitää olla tiettyä laatua, tussin tasokasta, kynän varsien ja terien tietyn laatuisia, kirjoitustason juuri oikeassa kulmassa, kuten viivojenkin. Näistä tosiseikoista yksikään ei ole muuttunut vuosisatojen saatossa, ei myöskään kynistä parhain, joka on myöskin Yliniityn lempikynä - joutsenen sulka. Sitä ei kuulemma voita mikään.

Kun päivä on laskenut iltaan, sanoo Yliniitty pystyvänsä työskentelemään parhaiten. Mitkään muut asiat eivät enää häiritse luovuutta, joka pursuaisi aamuun asti.

Suurin osa hänen järjestämistään kursseista on iltaisin ja viikonloppuisin, pitkänkin ajomatkan päässä. Kalligrafi pitää päivärytmistä kiinni ja herää aamuunsa rauhallisesti. Hän ottaa kahvikuppinsa ja kävelee paljain jaloin ulos talonsa takaovesta. Oven takana aukeaa vähintään kymmentuumaisesta lankusta rakennettu suuri kuisti, jonka korkealla rinnereunalla on kolme suurta ruukkua valtoimenaan kukkivine ruusuineen. Kansituoli odottaa istujaa. Purjekangas suojaa aurinkokatoksen alla olijaa.

Oikealla pihan reunassa upeilee uusi lasihuone. Se on koottu vanhoista ikkunoista punatiilisen kivijalan päälle. Huoneella on kokoa ja näköä. Avattujen salin pariovien kautta näkyy tumma sivustavedettävä puusohva. Sinne kalligrafi suuntaa ja laskee kahvikuppinsa puutarhapöydän päälle. Luonto tuoksuu ja kuuluu. Tämä ympäristö on yhtä taiteilijan ja hänen sisimpänsä kanssa.

Pauliina Yliniityn viivat, kaaret ja tekstit, hänen lahjakkuutensa tekevät vaikutuksen.

.– Kun perusteet ovat hallinnassa, voi edetä..