Paavolan 19-vuotias K-kauppias Jouni Kivioja:

Alle kaksikymppinen kauppiaanalku pitää yrittäjän parhaina vahvuuksina määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Näitä ominaisuuksia Kiviojalta ei puutu. Hän on ehtinyt tehdä jo asioita, joihin monet tarvitsevat kymmenen vuotta enemmän.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Jo ensikättelyssä selviää, että kyseessä on todella poikkeuksellinen nuorimies. Jo ennen kuin kaksi vuosikymmentä tulee täyteen, Jouni Kivioja on suorittanut kansanopistossa erälinjan, opiskellut merkonomiksi, valmistunut K-instituutista yrittäjäksi, käynyt armeijan ja on kahden lapsen ylpeä isä. Mistä moinen kiire elämään ja rohkeus suuriin ratkaisuihin?

– Nyt kun on nuori ja jaksaa, minun mielestä isoimmat asiat kannattaa hoitaa alta pois. Rellestäkööt ne, ketä sellainen kiinnostaa, toteaa Kivioja.

Ella ja Esko Pernu ovat pitäneet K-kauppaa Paavolassa yli 30 vuotta. K-extra Kotovalinta on kyläkeskus, jonka yhteydessä on kahvila-ruokala ja posti. Palveleva lihatiski tuo kauppaan asiakkaita kauempaakin. Kaupassa on tällä hetkellä kuusi vakituista työntekijää.

Kivioja tuli kaupalle 14-vuotiaana koulun työharjoitteluun.

– Heti näki, että pojalla on sellaiset otteet, että kauppa on oikea työpaikka. Vuosien mittaan osaaminen on lisääntynyt. Luotamme satasella Jouniin kauppiaana ja siihen, että hän säilyttää nykyiset palvelut ja varmasti niitä kehittääkin, Esko Pernu toteaa.

Kivioja itsekin huomasi yläasteella, että kaupanala on oma juttu, mutta kävi kuitenkin vuoden kestävän erälinjan. Sen jälkeen hän hakeutui Raahen Porvari- ja Kauppakouluun. Vapaa-aikoina ja lomilla hän työskenteli Paavolassa. Kauppaan tuli uudet kassajärjestelmät ja työtä olisi ollut enemmän kuin ehti tehdä.

– Sanoin koulussa, että en taida ehtiä käydä enää täällä, kun on niin paljon töitä. Opettaja sanoi ajatelleensa hieman samoin, että koska osaan niin monia asioita jo käytännössä, voisiko koulun suorittaa oppisopimuksella. Tein sitten työn ohessa kouluun näytöt.

Kolmen vuoden koulu tuli siis suoritettua puolessatoista vuodessa kiitettävin arvosanoin. Samantien Kivioja pyrki Helsinkiin K-instituuttiin, yrittäjän ammattitutkintoa suorittamaan. Tiedossa oli Pernujen toive eläkkeelle siirtymisestä ja Jouni halusi tehdä parhaansa sen eteen.

Kun nuorin opiskelija oli 32-vuotias, 18-vuotiaan ei aluksi uskottu olevan tosissaan. Jouni pääsi kuitenkin opiskelemaan ja suoritti puolentoista vuoden tutkinnon vajaassa vuodessa. Armeija oli ajallaan kutsunut riveihinsä myös Kiviojaa. Niinpä se oli seuraava askel.

– Helpollahan armeijassa pääsee, tarvitsee tehdä vain mitä käsketään.

Neljä vuotta sitten kihlautuneella ja myöhemmin avioituneella Kiviojalla oli armeijaan mennessään jo pieniJiri-poika, joka on koko kaupan henkilökunnan silmäterä ja vierailee päivittäin kaupassa. Tämän vuoden elokuussa ensi parkaisunsa päästi pikkuveli.

Vaikka Kiviojan tahti tuntuukin hengästyttävältä, hän on sitä mieltä, että työ ei saa olla koko elämä. Ei vaikka hänellä on vaimonsa kanssa tarkoitus työskennellä jatkossa kauppiasparina putiikissaan. Täytyy olla vapaa-aikaa ja muutakin elämää. Yrittäjyys on kuitenkin elämäntapa.

Kiviojan mielestä menestyvän kaupan vahvuuksia ovat monipuolisuus ja henkilökohtainen palvelu. Kauppiaan tärkeimpinä ominaisuuksina hän pitää sosiaalisuutta, pitkäjänteisyyttä ja määrätietoisuutta. Paikalleen ei hänen mielestään saa jämähtää minkään ikäisenä.

– On luja halu panostaa palveluun. Jokainen pikkukylän palvelu tukee toista palvelua. En anna vastuun hirvittää. Ikä on kuitenkin loppujen lopuksi vain numeroita.

RANTILASTA KOTOISIN oleva Kivioja tapasi raahelaissyntyisen vaimonsaElinanjo 13-vuotiaana ja siitä lähtien on oltu kimpassa. Parisuhdeasiantuntijat puhuvat seitsemän vuoden sykleistä parisuhteessa. Joko ensimmäinen seitsemän vuoden kriisi häämöttää, vaikka useimmat samanikäiset eivät ole vielä edes ajatelleet vakiintumista?

– Ei tässä mitään sen kummempaa kriisiä ole näkyvissä. Ihan positiivisella ja luottavaisella mielellä katsellaan elämää eteenpäin, hymyilee Kivioja.

”Rellestäkööt ne, ketä sellainen
kiinnostaa.”