– Ajattelin, että Ruotsi on niin hieno maa, että siellä ei edes kumisaappaita tarvita

Taalainmaalla Ruotsissa asuva Anja Tervonen on elänyt vaiherikkaan elämän. Jatkosodan aikana koti täytyi jättää ja lähteä evakkona kolkuttelemaan vieraille oville. Elämä sodan jälkeisessä Suomessa ei ollut helppoa.

Teksti ja kuva: Tarja Lehtola

Tervosen perhe oli niiden noin 200 000 suomalaisen joukossa, jotka 1960-luvulla lähtivät etsimään Ruotsista leveämpää leipää. Kuvitelmat Ruotsissa asumisesta ovat kuitenkin arjessa ja vuosien myötä tulleet realistisemmiksi.

– Purimme Ruotsissa muuttokuormaa ja oli kauhea loska. Ihmettelin, että eihän tämä ollutkaan kesämaa ja harmittelin, kun jätin hyvät kumisaappaat Suomeen, Anja Tervone n naureskelee vajaan viidenkymmenen vuoden takaisille tapahtumille.

Ennen kuin oli 1960-luvulle ja Ruotsiin asti päästy, oli Anjan elämässä tapahtunut paljon. Evakkomatkakin oli tullut elettyä todeksi. Suomessa on satoja tuhansia kertomuksia pakolaisuudesta ja miljoonia evakkomuistoja. Hyrynsalmella asunut Romppaisen perhe kuului niihin ”onnekkaisiin”, jotka saivat saivat kokea pakolaisuutensa oman maan kamaralla ja myös palata suhteellisen nopeasti kotiseudulleen.

Pitkien sotavuosien aikana ihmiset tottuivat jonkinlaiseen näennäiseen turvallisuuteen. Rintama oli jossakin kaukana ja kodeissa elettiin puutteista huolimatta aika rauhallista elämää. Ennen syyskesää 1944 monikaan ei voinut uskoa, että vielä jouduttaisiin jättämään kodit ja lähtemään vieraiden nurkkiin sotaa pakoon.

– Kylällä levisi tieto, että saksalaiset olivat sen yön aikana miinoittamassa Hyrynsalmen siltaa. Kerrottiin kuitenkin, että he päästäisivät vielä evakkoon matkustavat siviilit menemään yli. Naapuri tuli sanomaan, että aamulla on lähtö. Ensin mentiin 25 kilometriä kärryillä Hyrynsalmen kirkonkylälle.

Aamulla evakot menivät sotilaitten estämättä Hyrynsalmen sillan yli eteläpuolelle.

– Saksalaiset olivat asettamassa miinojaan. Äiti huusi heille minkä ääntä lähti. Isä sanoi hänelle, että turhaan sinä mesoat, eivät ne ymmärrä, mitä sanot. Matka jatkui härkävaunuilla, minut heitettiin eläinten syöttökouruun. Pysähdyimme jossain vaiheessa puskapissalle. Kesken kaiken juna vihelsi lähdön merkiksi. Läppähousut jäivät kinttuihin, kun tuli kiire junaan.

Varsinkin aikuisten mielissä risteili lukuisia kysymyksiä. Mihin ja minkälaisiin oloihin jouduttaisiin? Milloin päästäisiin takaisin kotiin, jos päästäisiin milloinkaan.

Perhe oli määrätty erääseen taloon Kokkolaan sijoitettavaksi.

– Seistiin siinä ovella niin talon rouva sanoi, että huvikseen olette sieltä lähteneet liikkeelle. Eikä ottanut meitä vastaan. Äiti seisoi kadulla viiden lapsen kanssa ja huusi, että jos menisi tämä sota läpi koko Suomen niin tietäisit sinäkin akka, että kukaan ei kotoaan huvikseen lähde. Aluksi pilkkasivat Kokkolassa myös meitä lapsia.

Lopulta sijoituskohteeksi löytyneessä talossa oli muitakin evakoita.

– Nukuimme lattialla eikä ollut juuri ruokaa muuta kuin sika, jonka isä oli ennen lähtöä teurastanut ja laittanut matkaan mukaan.

Evakossa olon aikana perheen vanhimmilla lapsilla oli jo laput kaulassa Ruotsiin sotalapseksi lähtöä varten, mutta jostain syystä suunnitelmat muuttuivat. Mikäli se olisi toteutunut, olisi perheen kokemuksiin tullut vielä yksi luku lisää Suomen historiasta. Talvi- ja jatkosodan aikaan Ruotsiin lähti noin 72 000 suomalaislasta. Jo talvisodan aikana Ruotsissa levisi tunnuslause ”Finlands sak är vår!” ”Suomen asia on meidän!”. Länsinaapuri tarjosi heti turvapaikkaa Suomen lapsille.

– Jossain vaiheessa pääsimme kotiin. Hyrynsalmi oli osittain hävitetty. Kirkonkylältä silta räjäytetty ja taloja poltettu. Isä oli haavoittunut ja viety Helsinkiin. Hänen kuljettamansa kenttäkeittiö oli lentänyt taivaan tuuliin ja mies oli täynnä sirpaleita. Päähän jäi sirpaleita, jotka vaivasivat koko loppuiän, mutta hän pystyi kuitenkin jatkamaan maanviljelystä.

Kotitila oli ns. Wihuri-tila. Suomen presidentti Urho Kekkonen tuli Antti Wihurin kanssa katsastamaan tilaa ja tiedusteli, minkä takia taloon niin suuri pirtti on tehty.

– Olisin tehnyt isomman, mutta ei niistä hirsistä tullut, Anjan isä vastasi.

Talossa oli myös ns. valtion puhelin, joka oli kylän ainoa puhelinlaite. Siihen tuli joka vuosi ilmoitus, että joulurauhan aikana eli jouluaaton klo 12 ja joulupäivän klo 18 välisenä aikana ei sovi soitella minnekään, ellei ole kyse tulipalosta tai sairaskohtauksesta.

Anja avioitui aikanaan kajaanilaisen Martti Tervosen kanssa. Koti perustettiin Ouluun. 1960- ja 1970-lukujen hurjimpina muuttovuosina Ruotsiin lähti vuosittain 40 000 suomalaista. Suomessa oli pula työpaikoista, Ruotsissa työntekijöistä. Muutaman rohkean ensilähtijän lähettämien tietojen perusteella kokonaiset perheet ja lähes kyläkunnat seurasivat paremman elämän kutsua.

Näin kävi Tervosenkin perheelle. Anjan veli alkoi 60-luvun lopulla houkutella nuorta lapsiperhettä Ruotsiin. Hän kertoi siellä olevan töitä ja hyvät palkat. Työn ja paremman elintason toivossa Suomesta tehtiin 1960-luvulla noin 198 000 muuttoa.

Suomen suurimman siirtolaisaallon syitä on monia. Sodan jälkeisen jälleenrakennuksen kriittisimmät vuodet olivat takana. Lisäksi koko maassa elettiin voimakasta rakennemuutosta. Suomi kaupunkilaistui rytinällä ja maan sisällä muuttoliike oli voimakkaampaa kuin koskaan aiemmin. Samaan aikaan kuitenkin kova työttömyys koetteli autioituvia alueita ja sosiaaliturva oli tuolloin vielä erittäin heikko. Kun taas naapurimaassa Ruotsissa teollisuus kasvoi kovaa vauhtia ja työllisti kaikki halukkaat, jopa naapurimaasta.

– Asuimme ensin Kvaantorpissa, sieltä muutimme Eskilstunaan. Eräs tuttu mies alkoi houkutella meitä Taalainmaalle. Mitä ihmettä te siellä Eskilstunassa teette, muuttakaa Mjockfärdiin. Siellä on vapaita tonttejakin, hän sanoi.

Puolikymmentä tuttua perhettä muutti alueelle samaan aikaan.

– Siihen asti minulla oli ollut ikävä Suomeen, mutta talon rakentamisen aikana alkoi tuntua, että vaikka Suomi on synnyinmaa, Ruotsi on nyt kotimaa.

Siirtolaisuus kohdistui Ruotsin suuriin teollisuuskeskuksiin, varsinkin autoteollisuudesta eläville paikkakunnille. Useat työpaikat olivat suomalaisten miehittämiä ja useissa yhteisöissä tuli suomen kielellä toimeen sekä töissä että vapaa-aikana.Martti pääsi työn puolesta kielikurssille ja Anjakin opetteli heti tärkeimmät lauseet.

– Lähetin usein jonkun lapsista kauppaan ja neuvoin, että sanotte vain: Pappa betalar.

Ruotsissa perhe vielä kasvoi. Nykyään yksi lapsista asuu Norjassa, kaksi pojista Suomessa ja loput ovat jääneet Ruotsiin.

– Lasten kasvettua lähdin töihin ja yritin opiskella kieltä. Huonosti se tarttui. Selvitän kyllä asioita ruotsiksi, mutta ruotsalaisten puhetta voi olla vieläkin vaikea ymmärtää. Elämääni en kuitenkaan vaihtaisi. Ruotsissa on ollut hyvä olla. Kukaan ei ole moittinut, että kun olette tänne lähteneet tulemaan.

Enää ei ole puhelimenkaan käytössä rajoitteita, vaan Suomeenkin pystyy olemaan tänä päivänä yhteydessä netin ja puhelimen välityksellä. Tiuhaan puhelin Anjan pöydällä soikin.

– Ajattelin nuorena, että kunpa ehtisin naimisiin, ennen kuin sota taas syttyy. Olenpa ehtinyt ja paljon muutakin.

Martti nukkui pois neljä vuotta sitten.

– Kysyin häneltä hänen ollessa vakavasti sairaana, haluatko, että tuhkat viedään Suomeen. Siellä, missä sinä olet, minäkin haluan olla, vastasi Martti.

”Talon rakentamisen aikana alkoi tuntua, että vaikka Suomi on synnyinmaa, Ruotsi on nyt kotimaa.”
”Nukuimme lattialla eikä ollut juuri ruokaa muuta kuin sika, jonka isä oli ennen lähtöä teurastanut ja laittanut matkaan mukaan.”