Villasukkatehdas Helsingissä vastaa sukkabuumiin 1920-luvun koneilla

Helsingin Villasukkatehdas palautti osittain käsityömäisen sukkateollisuuden pääkaupunkiin yli 50 vuoden tauon jälkeen. Hämeen Sukan koneilla ja sukkamestareiden pitkällä kokemuksella tuotetaan tänä vuonna ennätysmäärä pitkäikäisiä ja hyvän muotonsa löytäneitä sukkia suomalaisille.

Helsingin Villasukkatehtaalla ei ole hiljaista, vaan koneet käyvät, villasukkabuumi laajenee, sukat saavat kummeja ja esittäytyvät monissa medioissa.

– Tarkoituksenamme on pitää suomalaiset sukissa. Heti kun aloitimme toiminnan täällä vuonna 2013, kysyntää oli tuotantokapasiteettiamme enemmän, tehtaan patruuna Jukka-Pekka Kumpulainen kertoo.

Tänä vuonna tuotanto on tarkoitus kak-sin­kertaistaa, ja yhteistyötä eri suuntiin laajennetaan koko ajan suunnitelmallisesti.

Kumpulaisen yhteiselo villasukkien kanssa on pitkä, jos on tehtaan konekanta ja perintönä Hämeen Sukasta kulkeutunut tietotaitokin.

Lahjatavaroita lähes 25 vuotta myynyt Helsingin Villasukkatehtaan patruuna oli harmissaan niin paljosta kertakäyttötavarasta, mitä lahjatavarabisneksessä Kiinasta Suomeen vuosien varrella tuotettiin.

– Ajattelin, että olisi hienoa, jos joskus yritykselläni olisi omaakin tuotantoa.

Kun Kumpulaisella oli yhteys Pirkkalaan, Hämeen Sukan sukkamestariin, Pekka Katajalaan , 2000-luvun alussa alettiin puhua entisen sukkamestarin eläkkeelle jäämisestä, ja tehtiin alustava päätös tuotannon jatkamisesta ja siirtämisestä Pirkkalasta pääkaupunkiin.

Prosessi on ollut pitkä:

– Noin seitsemän vuoden ajan olemme käyneet Pirkkalassa opettelemassa tuotannon yksityiskohtia sekä tutustumassa koneisiin. Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan, koska mekaaniset koneet ovat varmaankin ikuisia ja tiedossa oli, että Katajalan 46 vuotta kehittämä villasukka on osoittautunut uniikiksi tuotteeksi, joka ei enää kaipaa tuotekehitystä.

Helsingin Villasukkatehtaan tuotanto alkoi alkuvuodesta 2013 vanhoilla, 1920-luvun Englannissa kehitetyillä ja 1950-luvulla valmistetuilla, Suomen ainoilla karstavillalankakoneilla.

– Alku oli hieno, historiallinen hetki, koska Helsingissä toimi edellinen sukkatehdas vuonna 1961. Osoitimme tällä kulttuuriteollamme, että perinteistä, osaksi käsityöhön perustuvaa teollisuutta voi olla pääkaupungissakin, Kumpulainen toteaa.

Tehtaanpatruunan titteliä kantava Kumpulainen oli myynyt jo yli 20 vuotta samoilla koneilla kudottuja villasukkia muun tavaran ohella, mutta nyt tuote oli oma alusta loppuun saakka.

Helsingin Villasukkatehtaalla on ollut onni saada palvelukseensa myös vanhempia villasukkamestareita, kuten Jukka Pesonen ja Paul Öhrnberg . Pesonen toimii lisäksi konemestarina. Hänellä on on 35 vuoden kokemus koneista sekä konemestarin ja museoajoneuvotarkastajan pätevyydet. Häneltä onnistuvat siten myös Komet knitter -neulontakoneiden asennukset, käyttö ja huolto.

Koneiden huolto on yksinkertaista ja helppoa, vaikka niissä on 22 000 eri osaa. Tehtaalla on hyvät 50-luvun manuaalit ja räjäytyskuvat, jotka auttavat vähänkin koneiden kanssa tekemisissä olleita.

Kaikki muut työntekijät – yhtä arvokkaat kukin – Jukka-Pekka Kumpulainen on löytänyt TE-toimiston avustuksella:

– Olemme saaneet TE-toimistosta todella paljon neuvoja ja apua. Sukkatehtaamme videoita on katsottu jopa työministeriössä, joka on tukemassa kotimaista teollisuutta, vientiä ja tietenkin työllistämistä.

Työ sukkatehtaassa eri työvaiheissa voisi olla puuduttavaakin, mutta välillä työntekijät vaihtavat työpisteitä, jotta paikat eivät kipeytyisi ja tulisi vaihtelua. Kaikki tekevät kaikkia vaiheita paitsi konetta käyttävät ainoastaan konemestarit.

– Työ on perinteistä, käsityöhön perustuvaa työtä; sen oppii kuka tahansa. Käsityötä kysytään väliaikaissauman purussa, saumauksessa, tarkistuksessa, lestityksessä ja etikettien liimaamisessa, patruuna selvittää.

Tehtaalla on muutenkin oma, letkeä työrytminsä ja -tapansa. Käytössä on neuvottelutilat ilman koneita ja laitteita, paperilehtiöt, mekaaniset kirjoituskoneet ja lankapuhelimet. Työ tehdään vanhasta radiosta Olavi Virran iskelmiä kuunnellen.

– Emme kärsi kännykän ja tietokoneen aiheuttamasta stressistä.

Raaka-aineena tehdas käyttää paksua ja karkeaa karstavillaa. Jämsäläinen kehräämö kehrää talon kokoisella rukilla lankaa tuhannen kilon painoisista, Englannista tai Saksasta tilattavista villapaaleista.

Mutta raaka-aine on tuotu sinne etelän auringon alta. Kumpulainen perustelee Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kasvaneiden lampaiden villan olevan kestävämpää – se ei huovu niin paljon.

– Tarkoituksenamme on tehdä todella kestävää tuotetta. Karstavilla on kovempaan käyttöön tarkoitettu. Kotineulojille kaupoissa myytävä lanka on liukkaampaa kampavillaa. Kyllä siitäkin syntyy ihan hyvä sukka, mutta lisäämme omiin malleihimme 30 prosenttia nailonia lisäämään kestävyyttä.

Sen sijaan kotineulojista löytyy syy, miksi sukkien menekki on tällä hetkellä Suomessa kova: Neulebuumeistakin huolimatta moni ei enää saa lahjaksi sukkia, vaan joutuu ostamaan ne valmiina.

Helsingin Villasukkatehdas on ollut paljon julkisuudessa, etsinyt, löytänyt tai muuten saanut paljon ystäviä, kummeja ja mannekiineja. Siksi tehtaan on pitänyt tänä keväänä ja kesänä itse värjätä valmiita sukkia, koska perusmallistoon eivät ole kuuluneet kaikenväriset sukat.

– Kesällä Suomen eri kaupunkeja kiertävät Siéva-katutanssijat ovat mieltyneet tanssimaan katuperformansseissaan tehtaamme sukissa, joten heille on tehty erivärisiä sukkia. Perusmalli ja suosituin malli on harmaa, koon 38–41 tai 42–45 sukka.

Lokakuussa villasukkatehtaalla tulee julkistuksia uusista, tunnetuista poliitikoista, muusikoista ja urheilijoista kummeina sekä muista yhteistyökuvioista. Heikki Kahilan äänellä, sadan vuoden takaiseen tunnelmaan tehty villasukkaradiomainos alkaa jälleen syksyllä kuulua mainosradiokanavilla ja osallistuu myös Kaiku-radiomainoskilpailuun.

Alusta alkaen on ollut selvää, että tehdas tahtoo tehdä työtä perinteisin menetelmin, suomalaista työtä Suomeen luomalla ja mahdollisuuksien mukaan suomalaista raaka-ainetta käyttäen.

– Teemme koe-eriä ja tutkimme muutenkin sekä sukkia käyttämällä kotimaisten lampureiden raaka-aineen sopivuutta meille. Se huopuu enemmän kuin etelän ilmastossa kasvanut, mutta pysyy sekin riittävän kestävänä. Vireillä on myös yhteistyö suomalaisen kehräämön kanssa, Kumpulainen kertoo.

Sukkien myyntikanavia on tullut paljon lisää, ja nyt sukkia saa luontaistuote-, urheilu- ja retkeilyliikkeiden lisäksi marketeista ja rautakaupoista oman nettikaupan lisäksi.

Hinta tahdotaan pitää edullisena, halvempana kuin ruotsalaiset ja norjalaiset sukat. Miten 19,90 euroon päästään?

– Tavoitteenamme eivät ole holtiton kasvu tai maksimaaliset voitot, vaan hankimme palkkaa vain itsellemme. Suomessa ja erityisesti pääkaupungissa työvoimakustannukset ovat korkeat, mutta tässäkin TE-toimisto on opastanut. Koskaan ei ole tarkoitus rakentaa suurtehdasta, vaan meille on tärkeintä tuottaa sukkia suomalaisille. Vientiä on viritteillä tosin Eurooppaan, Japaniin ja Kanadaan.

Suomalaisen käsityön ja työn jatkaminen ja ylläpitäminen ovat Helsingin Villasukkatehtaan tärkeitä arvoja, mutta yhtä tärkeää on ekologisuus.

– Kestävä villasukka on ajaton, käytännöllinen tuote. Sen kysyntää ei paljon heilauta muoti. Suomessa on kylmät talvet, joten kunnon villasukkaa ei korvaa mikään, patruuna hehkuttaa.

– Lankaa värjätään niin ikään Suomessa, Kyröskoskella ekologisesti.

Helsingin Villasukkatehdas aikoo keskittyä pelkkiin sukkiin, mutta Kumpulaisen mukaan Suomeen istuisi yhtä hyvin villahousu-, villapaita-, lapas- ja myssyteollisuutta. l

”Alku oli hieno, historiallinen hetki, koska Helsingissä toimi edellinen sukkatehdas vuonna 1961.”