Ihmesalvaa vanhalla perinnereseptillä

Pohjalaisella ihmesalvalla on parannettu vuosikymmeniä vaikeitakin palovammoja. Ja pelastettu jopa yhden pikkutytön henki. Hautalan palosalvaa valmistetaan yhä Himangan apteekissa vanhalla reseptillä.

Pohjanmaalla luotetaan perinteisiin. Ainakin mikäli puhumme Hautalan palosalvasta. Se on yli 100 vuotta sitten Suomeen tuotu voide, jota valmistetaan yhä tänä päivänä Himangan apteekissa.

– Meitä on täällä apteekissa kaksi työntekijää, jotka osaavat perinteisen palosalvan teon salat, paljastaa Himangan apteekin proviisori Tuomas Nevalainen .

– Palosalvan valmistaminen vaatii rauhallisuutta ja huolellisuutta. Ja koska salva sekoitetaan vesihauteessa, tarvitsee olla malttia, ettei sitä lämmitä liikaa eikä puolestaan jäähdytä sitä liian nopeasti.

Nykyään valkoisissa putkiloissa myytävä palosalva on hyväksi havaittu voide, joka on parantanut pahoista palovammoista kärsineitä ihmisiä vuosikymmenien ajan. Ihmevoiteesta on kirjoitettu vuosikymmenten saatossa myös mediassa.

Mikä sen salaisuus sitten on?

– Ei sitä ole lääketieteellisesti tutkittu, mutta oletuksena on, että palosalvan sisältämässä mehiläisvahassa ja ihon kosteustasapainon säilyttämisessä piilee sen vaikuttavat ominaisuudet, Nevalainen vastaa.

Hautalan palosalvassa käytetyt raaka-aineet ovatkin puhtaasti luonnontuotteita. Aineksina ovat pellavaöljy, rypsiöljy ja mehiläisvaha.

Ainekset eivät sinänsä ole mitenkään ihmeellisiä, mutta niiden keskinäisen suhteen ja valmistustavan on oltava oikea. Ja tämän oikeaoppisen valmistustavan ja itse reseptin takana onkin sitten toinen tarina.

– Amerikassa aikoinaan piikonut Leena Nisula toi palosalvan ohjeen Suomeen yli sata vuotta sitten, Nevalainen kertoo.

Himangan apteekin nettisivuilla tarina kerrotaan näin:

”Mutta kerrotaanpa ensiksi, mistä tämä juttu oikein lähti liikkeelle. Tapaus juontaa puolen vuosisadan taakse Lohtajalle, kirkonkylän liepeille.

Eräänä juhannuksen jälkeisenä päivänä höyrysivät naisväen pyykkipadat jokirannassa. Hautalan talon 12-vuotias tyttönen lähti näyttämään uutta kolttuaan pyykinpesijöille ja silloin tapahtui onnettomuus: tyttönen kaatui maan rajassa olevaan lipeäpataan vaatteitten sekaan.

Kun liekit löivät ylös padan kaikilta sivuilta, ei pelastaminen käynyt käden käänteessä, mutta paikalle rientänyt isä sai sentään tyttönsä turvaan ja saman tien jokeen, jotta viileä vesi lieventäisi enintä tuskaa.

Tytön toinen puoli paloi ja kuolema tuli hyvin lähelle. Se ei kaikonnut kauaksi Libeckin sairaalassa Kokkolassakaan. Lähes kaksi viikkoa tyttöstä hoidettiin sairaalassa. Hänen oikea puolensa oli palanut pahasti, samoin koko oikea puoli oli saanut vakavia palovammoja.

Sairaalan ylilääkäri Peder ei antanut mitään toiveita, ja sitten eräänä päivänä Lohtajalle soitettiin, että omaiset voivat tulla katsomaan, sillä tytöllä ei olisi enää paljoa elinaikaa jäljellä. Hautalan isäntä lähti välittömästi heinäpellolta suoraan polkupyörällä ajaen Kokkolaan.”

Tragedia sai kuitenkin valoisan käänteen, kun sattuma johdatti isännän Leena Nisulan luo. Näin tarina jatkuu:

”Kuinka hyvin voikaan ymmärtää murheen, minkä vallassa Hautalan isäntä Kokkolaan saapui. Oliko tytön pelastuminen ihmeellisen sattuman tulosta, sitä voidaan pohtia. Joka tapauksessa ”hyvä henki” johdatti Hautalan isännän tielle tuttavan, joka kysyi, oliko Lohtajan mies ostanut talon kaupungista, kun on työvaatteissa liikkeellä.

Siinä sitten selvisi asioitten järkyttävä tausta. Silloin tuttava sanoi, että ”mene nyt äkkiä Nisulan Leenan luokse, hän tekee sellaista salvaa, että paranee.”

Kun on henki kysymyksessä, yrittää tietysti kaikkensa elämän pelastamiseksi. Koska sairaala ei voinut Hautalan tyttöstä parantaa, oli Nisulan Leenan palosalva viimeinen oljenkorsi. Nisulan mummo lupasi tehdä salvan ja teki.

Tytön vieminen sairaalasta ei kuitenkaan tapahtunut kitkattomasti. Ylihoitajan mielestä isäntä teki väärin lähtiessään viemään kuolevaa lasta pois. Mutta tohtori Peder sanoi, että isännällä on siihen oikeus, että ei sairaala voi väenvängällä jotain potilasta pitää.

Ja niin alkoi taistelu tytön elämän puolesta. Nisulan Leenan salvaa kuskattiin miltei päivittäin Lohtajalle. Ja kuukausien sitkeän taistelun jälkeen tyttö parani. Uhanalaisena ollut käsikin tuli entiselleen, vaikkakin lievät arvet jäivät muistuttamaan lapsuuden ajan kauhunhetkistä.

Tänäkin päivänä Kokkolassa ja Lohtajalla elää useita ihmisiä, jotka saavat parantumisestaan kiittää Nisulan Leenan palosalvaa.”

Palosalvan historiassa tapahtui käänne, kun Leena Nisula päätti elämänsä ehtoopuolella luovuttaa salvan teko-ohjeen Hautalan isännälle. Niinpä sitä ryhdyttiin valmistamaan Hautalassa, mistä palosalva sai myös nykyisen nimensä.

– Salvan valmistusohje oli pitkään salainen, Nevalainen kertoo.

Vasta 1970-luvun lopulla Hautalan väki päätti laittaa hyvän kiertämään ja luovutti reseptin Lohtajan apteekille.

Legenda kertoo, että Leena Nisulalla oli ollut ohjetta luovuttaessaan vain yksi ehto: salvalla ei saanut keinotella eikä rikastua. Ehdosta on pidetty kiinni.

– Ei tämä todellakaan ole mikään rahasampo. Suhteessa taloudellisiin tuottoihin salvan valmistaminen on melkoisen hidasta ja työlästä, Nevalainen kuvaa.

– Meille on kuitenkin hyvin tärkeää ylläpitää tätä vanhaa perinnettä. Onhan salva tunnettua ympäri maata, vaikka paikalliset tietenkin sitä enemmän kysyvät ja käyttävät. On minulla itsellänikin sitä aina kaiken varalta kotona, ja tehokkaaksi se on todettu.