Karita Tykkä valitsee puhtaasti, luomusti ja läheltä

Seitsemän vuotta sitten Karita Tykkä mietti, onko ihminen todella sitä, mitä syö. Hän jätti valkoisen sokerin pois ja lisäsi ruokavalioonsa reilusti tuoreruokaa. Karitasta tuli tyyni, mutta energinen. Vatsa ei enää vaivaa ja hän nukkuu hyvin.

Teksti: Reetta AholaKuvat: Viola Minerva Virtamo

Tyyni, mutta energinen ja elinvoimainen – aivan ihana kombinaatio! Näin luonnehtii Karita Tykkä , 39, olotilaansa. Hän kertoo nukkuvansa erittäin hyvin. Ennen hän stressasi vatsallaan, ei enää, vatsavaivat ovat väistyneet.

Tyynen, mutta energisen ja elinvoimaisen olotilan Karita on syönyt itselleen. Seitsemän vuotta sitten hän jätti valkoisen sokerin pois ja ryhtyi tietoisesti lisäämään ruokavalioonsa tuoreruokaa. Samalla hän karsi muun muassa light-tuotteet sekä proteiinipatukat, joita hän ahkerana kuntosalitreenaajana oli tottunut pitkin päivää napsimaan.

– Kyseenalaistin myös sen, tarvitaanko proteiinia niin paljon kuin sanotaan. Olen huomannut, että mikäli syön liikaa proteiinia, minulle tulee ”tukkoinen” olo, hän kertoo.

Tuoreruoan – raakaruoan – äärelle Karitan vei myös hänen luontainen kiinnostuksensa terveelliseen ravitsemukseen, vauvatoiveet sekä iän myötä kehossa ja mielessä tulevat muutokset.

– Aloin yhä tietoisemmin miettiä sitä, että mikäli aion voida hyvin nyt ja tulevaisuudessa, minun on pidettävä yhä parempaa huolta temppelistäni eli kehostani.

Karita kertoo , että hän ei laske kaloreita, vaan ruoan värejä.

– Mitä värikkäämpi ruokavalio, sitä enemmän se sisältää ravinteita ja soluja suojaavia antioksidantteja, hän muistuttaa.

Hän suosii smoothieita, vihermehuja ja keittoja.

– Smoothiehin saa pieneen tilaan upotettua paljon kaikkea terveellistä. Smoothiet ovat myös hyviä ruoansulatukselle, koska ruoka-aineet ovat niissä esipilkkoutuneessa muodossa.

Yksi asia Karitan jääkaapissa on varma. Siellä ei ole margariineja, eineksiä eikä muita kaupasta puolivalmiina ostettuja ruokia. Karitan ruokavalio koostuu pääsääntöisesti kasvikunnan tuotteista. Hän suosii tuoreruokaa, mutta ei yksinomaisesti raakaruokaile.

– Etenkin talvisin keho kaipaa myös kypsennettyä, lämmintä ruokaa.

Miehelleen ja 5-vuotiaalle pojalleen hän valmistaa silloin tällöin liharuokia luomulihasta tai riistasta. Itse hän ei juurikaan syö punaista lihaa eikä kanaa.

– Luca-pojallemme tarjoan myös siksi liharuokia, että hän kasvana lapsena saa proteiinia mahdollisimman laajalla skaalalla. Lisäksi hänellä on mielestäni oikeus tutustua kaikkiin ruoka-aineisiin ja sitten itse aikuisena päättää, mitä valitsee omaan ruokavalioonsa. Nyt, kun minä teen ruokavalinnat hänen puolestaan, velvollisuuteni on tutustuttaa hänet monipuoliseen ruokamaailmaan, Karita pohtii.

Proteiinin Karita saa pääsääntöisesti pähkinöistä, siemenistä, spirulinasta, luomukananmunista ja kalasta.

– Tummanvihreissä kasviksissa, palkokasveissa ja lehtivihreässä, on myös runsaasti proteiinia, hän muistuttaa.

Kasvikset, vihannekset ja yrtit monipuolisesti sekä marjat ja hedelmät muodostavat hänen hiilihydraattien saantinsa perustan. Leivät, pullat, perunat, valkoiset riisit ja makaronit eivät kuulu Karitan valintoihin.

Rasvoissa hän kertoo panostavansa ennen kaikkea laatuun. Elimistölle välttämättömiä rasvahappoja hän saa muun muassa gheestä eli kirkastetusta voista, kookosöljystä, pähkinöistä, manteleista, avokadoista ja luomuvoista sekä kylmäpuristetusta luomuoliiviöljystä. Siemenistä hän käyttää esimerkiksi chia- ja hampunsiemeniä.

Terveellinen syöminen , monipuolinen hyötyliikunta, jooga sekä satunnaiset lenkit pitävät 173-senttisen Karitan aineenvaihdunnan vilkkaana ja painon hallinnassa ilman sen kummempia dieettejä. Kuntosalilla Karita ei enää käy. Hän treenaa kotona joogaten ja kehonpainoa apuna käyttäen. Puolisen vuotta hän on treenannut myös suomalaista Fustra-harjoitusmenetelmää hyödyntäen.

– Fustran voimistavia ja avaavia liikkeitä käytetään parantamaan ryhtiä, lisäämään liikkuvuutta, kehittämään kehon hallintaa ja vahvistamaan keskivartaloa. Minulle Fustra sopii erinomaisesti, Karita sanoo.

Paitsi Karitan ruokavalio, niin myös hänen liikuntatapansa ovat kokeneet muutoksen.

– Olen aina urheillut, mutta viimeiset kymmenen vuotta lempeämmin. Liikuntani ei ole enää puurtamista, hän sanoo.

Karita kertoo kohtaamastaan elämän paradoksista.

– Kun päästin irti tavoitteistani ja vaatimuksistani olla tietynlainen ja tietyissä mitoissa, kehoni alkoi toimia paremmin.

Kilojensa kanssa kamppailevia Karita muistuttaa ”hampaat irvessä ” laihduttamisen sudenkuopista.

– Se vain nostaa elimistön stressihormoni kortisolin tasoa, ja mitä enemmän veressä on kortisolia, sitä vaikeampaa painonhallinta on.

Esimerkiksi keskivartalolihavuus ja korkea kortisolitaso ovat tutkimuksissa yhdistetty toisiinsa.

Vaa’alla Karita ei juurikaan kerro käyvänsä. Peili, vaatteet sekä omat tuntemukset kehossa ja mielessä ovat hänelle tärkeimmät viestittäjät painoasioissa.

– Nykyään olen oppinut olemaan armollisempi itselleni. Mitä siitä, jos joskus turvottaa, laitetaan sinä päivänä väljemmät vaatteet! hän naurahtaa.

Kaikille ehdottomuuksille Karita on opetellut sanomaan ei. Armollisuus itseään kohtaan tarkoittaa Karitalle omannäköisiä valintoja, ja elämän katselemista ihanana mahdollisuuksien kirjona. Hän on paljon pohtinut sitä, miksi ihmiset niin helposti antavat elämän ohjauspyörän omista käsistään ympäristölle.

– Toisten mielipiteiden kuuntelu ja niiden mukaan valintojen tekeminen sekä miellyttämisen tarve kertovat usein siitä, että ihminen hakee koko ajan hyväksyntää, kaipaa rakkautta. Itseä ruoskivista addiktioista esimerkiksi himourheilu tai alkoholin liikakäyttö saattavat viestiä sisäisestä syyllisyydestä. Tällaisten käyttäymistapojen taustat ovat moninaiset, ja usein ne johtavat varhaislapsuuteen, Karita pohtii.

Karita mielestä ihminen tarvitsee myös herkuttelua.

– Terveellinen syöminen ei todellakaan ole kaikesta luopumista – päin vastoin, eikä herkuttelu rasvaisten ja sokeristen lisäainepommien syömistä.

Karita noudattaa herkuttelussakin ruokavalionsa pääperiaatteita: puhdasta, selkeää, hyvin sulavaa, aitoa, ravintorikasta, oikeaa ruokaa. Karitan raakajälkiruoissa käytetään esimerkisi raakakaakaovoita, raakasuklaata, kookosöljyä, pähkinöitä, manteleita ja siemeniä sekä marjoja, avokadoja ja muita hedelmiä. Kahvin makua Karita rakastaa. Hän suosii rasvakahvia, jonka hän valmistaa luomukahvista ja kirkastetusta voista, gheestä, blenderissä pyöräyttäen. Karita sanoo herkuttelun olevan myös mielenhoitoa.

– Elämässä pitää olla nautintoja.

Paitsi että ruoka on nautinto, on se Karitan mielestä myös aihe kiittää.

Tykän perheessä aamu alkaa aina viherpirtelöllä. Sellaisen Karita tarjoaa myös perheen Luca-pojalle ennen päiväkotiin menoa.

– Viherpirtelössä on jotain lehtivihreää, yleensä yrityksemme SuperLemonin spirulinaa ja klorellaa, tammenlehtisalaattia, pinaattia, varsiselleriä sekä hedelmiä, aina avokadoa tai banaania sekä vaihdellen appelsiinia, ananasta, kiiviä ja omenaa sekä runsaasti kotimaisia marjoja. Rasvahappoja viherpirtelöön tuovat vaihdellen kookosöljy, siemenet, avokado ja pähkinämaito. Nesteenä pirtelössä on yleensä raikas vesi.

Omaa ja miehensä ruokavaliota Karita täydentää myös ravintolisillä.

– Koska en syö punaista lihaa, otan B-ryhmän vitamiineja, erityisesti B12-vitamiinia purkista.Valkohomejuusto on erinomainen K2-vitamiinin lähde, joskus turvaudun K2:n saannin varmistamiseksi myös purkkiin. Lisäksi käytän kehoni tarpeita kuunnellen magnesiumia, seleeniä, sinkkiä, ”nuoruusantioksidantti” astaksantiinia, suolistolle probiotteja sekä piitä ja Skin Collagen-jauhetta ihon ja hiusten hyvinvoinnille.

– Jokin aika sitten kävin antioksidanttiklinikalla laajassa verenkuvassa, jossa tsekattiin, millainen on pienoisravintoaineiden (vitamiinit, kivennäisaineet, rasvahapot) määrä elimistössäni. Tutkimus antoi hyvää osviittaa kehoni tilasta.

Vuoden 1997 Miss Suomi ja parikymmentä vuotta yhtäjaksoisesti mallintöitä tehnyt Karita kertoo, että tätä nykyä hänellä on hyvin rento suhtautuminen kauneuteen.

– Minusta on tullut elämästä nautiskelija ja elämää kiittävä elämänmatkailija. Pyrin olemaan lempeä sekä itseäni että muita kohtaan. En vertaile itseäni muihin ja muita itseeni ja toisiin. Ehkäpä tässä myös avaimet kauneuteen.

Karita korostaa, että kauneus on ennen kaikkea sisäisen asia. Sisäinen asia sekä abstraktisesti että konkreettisesti.

– Puhdas ravinto näkyy selkeästi myös ihon kunnossa. Ennen kävin usein jossain ihonhoidossa. Tuoreruokailuun siirtymisen jälkeen ihoni voi hyvin, eikä tarvitse niin paljon hoitoa kuin aikaisemmin.

Kookosöljyä hän kiittää monitoimituotteeksi sekä keittiössä että kylpyhuoneessa. Hän puhdistaa meikin kookosöljyllä sekä kosteuttaa sillä vartalonsa ihoa ja hiuksiaan.

Karita asuu perheineen Espoon saaristossa ja ihastelee, miten luonto suorastaan astelee heidän kotiinsa.

– Hetki sitten hirvi tuijoitteli terassin ikkunasta ja hellyttävät metsäkauriit, ”bambit” juoksentelevat pihallamme tämän tästä.

Karita on kotoisin Kuopiosta, omien sanojensa mukaan perusduunariperheestä.

– Meillä on aivan mahtava perhe. Äiti ja isä ovat aina kannustaneet minua ja sisartani, rakastaneet ja pitäneet hyvänä, mutta toisaalta, koskaan meitä ei ole nostettu erityisesti jalustalle. Mahdollisuuksistamme, osaamisistamme, mutta myös heikkouksistamme on keskusteltu realistisesti, Karita kertoo.

– Kaikki elämäni eväät olen saanut lapsuudenkodistani, hän kiittää.

Kotona rakennettu terve itsetunto oli Karitan mukaan myös erinomainen maadoittaja, kun hän Miss Suomeksi valintansa jälkeen vuonna 1997 lähti Helsinkiin ja maailmalle mallintöihin.

– Ilman maalaisjärkeä, hyvää itsetuntoa ja realistista minäkuvaa olisin voinut eksyä vaikka minne, hän sanoo.

Karita iloitsee , että hän saa tehdä monenlaisia töitä. Hän on kirjoittanut kirjoja ruoan ja terveyden liitosta. Hän pitää hyvinvointiluentoja, kirjoittaa palstaa sekä juontaa erilaisia tilaisuuksia. Miehensä kanssa Karitalla on SuperLemon-niminen Superfood-tuoteperhe, jonka verkkosivuilla Karita kirjoittaa blogia sekä jakaa reseptejä ja hyvinvointivinkkejä. IltaSanomissa Karitalla on oma Karita tykkää -palsta. Lisäksi hän opiskelee hyvinvointivalmentajaksi.

Kaiken kaikkiaan häntä pohdituttaa ja ilahduttaa, miten monta roolia hänessä yhdistyvät elämänkirjavaksi matoksi: työminä, opiskeluminä, kotiminä, harrastusminä, vaimominä, äitiminä, ystäväminä, tytärminä, siskominä. Kaikkien kivijalkana elämää ihmettelevä ja fiilistelevä, Kuopiossa 1976 syntynyt, lapsuudenkodissaan vahvaksi rakastettu, omien valintojensa takana pystypäin seisova Karita.

”Kun päästin irti tavoitteistani ja vaatimuksistani olla tietynlainen ja tietyissä mitoissa, kehoni alkoi toimia paremmin.”
”Smoothiehin saa pieneen tilaan upotettua paljon kaikkea terveellistä.”

Kuka?

Karita Tykkä

Ikä: 39 v

Syntymäpaikka: Kuopio

Asuinpaikka: Espoo

Perhe: Aviomies ja 5-vuotias poika

Ammatti: hyvinvointialan yrittäjä, kirjailija, blogisti, malli, juontaja

Karita Tykkä (os. Tuomola) valittiin Miss Suomeksi 1997