Tuttuun koukkuun on parempi tarttua!

Hyvää päivää! Olen Arvi Rissanen, vanha mies kumartaa ja ottaa hatun pois päästään.

Pieni tyttö kysyy: ” Mitä sinä pappa oikein teet?”

Pappa vastaa: ” Täytyy esitellä kaloille itsensä. Tuttuun koukkuun on parempi tarttua!”

Ollaan Rutajärven rannalla, jossa pappani oli usein Rahkiloiden huvilalla. Hän opetti toisen sukuni mummolle, miten tehdään särjestä oikein hyvää suolakalaa, parempaa kuin suolattu lohi.

Arvi-pappa sanoi aina, että ellei joka päivä ole kahdessa pöydässä kalaruokaa, hän voi yhtä hyvin olla olematta.

Hän rakasti kalastamista pitkällä siimalla. Hän rakensi oman pitkäsiimalaatikon ja narutti koukut.

Hän rakensi liipin, jolla hottikalat eli syötit kalastettiin. Kalastettiin tai liipattiin, niin aina riitti kalaa ja rapuja ruokapöytään.

Arvi-pappa istui aina rannalla savustuslaatikon vieressä. Joutohetkinään hän muurasi savustuspöntön, josta nousi pitkä savu.

Rapumerrat olivat talvipuhteina itsetehdyt, vene aina tervattu ja verkot kunnossa.

Kun pappani Arvi Rissanen kuoli, mummoni äidin puolelta, Tyyne Rahkila, ei enää jaksanut yksin nostaa verkkoja. Onneksi hänellä oli Arvin rakentamat kaksi katiskaa, joihin pulleat, hyvin syötetyt isot särjet, ahvenet ja kiisket tulivat yhtä lailla.

Tyyne-mummo aina esipesetti astiat ja kattilat kaloilla laiturin vieressä.

Kerran talvella , kun Arvi-pappa halusi pilkille, menimme me Rissasen lapsilauma, isä sekä pappa Risa-Villa nimiselle mökillemme Jouhtikylään.

Kävimme kuitenkin ensin Sukselassa, josta pappa sai lehmänmaitoa suoraan mukiin lypsettynä; sellaiseen hän oli lapsuudessaan Viipurissa tottunut. Suoraan mukiin lypsetty lehmänmaito oli lämmintä. Papan mielestä herkkua.

Me muut, myös talon nuori emäntä, katsoimme papan herkuttelua hieman oudosti.

Menimme Jouhtijärven jäälle pilkille yleensä toiselle rannalle kuin missä mökkimme oli. Näimme kaukaa mökkimme.

Meidän koiramme, Hippihii kulki avannolta avannolle ja söi naapurien pilkkimät kalat! Hippihii oli joutunut toimimaan niin pentuna henkensä pitimiksi.

Koira ei silloin vielä ollut meidän omistuksessamme.

Otimme sen hieman myöhemmin veljeni koiraksi.

Kun isämme rakensi mökkiämme, hän ei aina tullut kotiin kaupunkiin, vaan jäi kalastamaan. Jyväskylän, Konneveden ja Äänekosken välillä olevat joet, järvet ja lammet olivat kaikki hänelle tuttuja.

Rise-veljeni oli 5- tai 6-vuotias, kun sanoin isälle: ” Ota Rise mukaan kalastusreissulle.”

Isä otti, ja heillä oli ollut todella mukavaa. Sen jälkeen Rise pyysi aina kalalle isänsä kanssa. Ja perheemme oli aina kalaruoissa!

Kun vanhin veljeni ja minä olimme ihan pieniä, ehkä

3- ja 2-vuotiaita, asuimme Kuopiossa. Isä oli ollut soittoporukkansa kanssa kalalla. Hän oli tullut aamuyöstä kotiin.

Äiti heräsi seuraavana aamuna kello 7.00 ja meni kylpyhuoneeseen ottaakseen suihkun.

Heräsimme kaikki siihen, kun äiti tulee tuulispäänä kylpyhuoneesta ja kysyy: ” Minä nämä ovat?”

Isä herää ja vastaa: ”Ruutanoita.”

Koko kylpyamme oli täynnä eläviä ruutanoita. Hah! Syötiin koko kerrostalo sinä päivänä ruutanaruokaa!

Isäni rakasti myös pilkkimistä. Kaikki äidin hopealusikat ja helmikorut hävisivät, kun isä teki niistä pilkkejä. Kauniita. Ne ovat nyt muistoesineinä suvumme pojilla.

Isäni kävi usein Kuusamossa perhostelemassa, kerran yhdessä koko perheemme kanssa. Telttailimme ja perhostelimme. Kävimme yläjuoksulla ja alajuoksulla. Kaunista oli.

Yläjuoksulla näimme kelohongassa hevosmuurahaiskerrostalon ja -kaupungin.

Alajuoksulla näimme mitä kauneimman kulleroniityn sekä koskelon pesän, josta koskelo juuri hyppäsi jokeen. Aivan järven vierestä sain kasvistooni violetin kukan, joka söi hyönteisiä lehdillään. Mukava kalareissu!

Kerran isäni otti kalareissulle Kuusamoon mukaansa lääkäriystävänsä ja opetti hänelle, miten sidotaan perhossolmu. Kyseinen lääkäri oli anestesialääkäri.

Kerran hän joutui tilanteeseen, jossa hän, anestesialääkärinä joutui ompelemaan potilaan haavan.

Hän kiitti isääni, että oli oppinut tekemään perhossolmuja. Ne olivat ainoat solmut, jotka hän siinä yllättävässä tilanteessa oli muistanut.

Potilas jäi henkiin. Mutta isäni lääkäri-ystävä sanoi, että hän, joka avasi kyseiset solmut, oli varmasti ihmeissään!

Pappani Arvi Rissanen oli Keski-Suomen Urheilukalastajien perustajajäsen. Isäni Raimo Rissanen sai ainaisjäsenenä luvan tehdä Keski-Suomen Urheilukalastajien logon.

Terveisin

Tuo pieni tyttö,

Irma Rissanen

Resepti

Resepti