Tyytyväisyys paistaa kaikkien kasvoilla, se tarttui

Suurkaupunkien sekamelska, maaseudun rauhallisuus ja upeat maisemat puhuttelivat Keniassa. Eniten puhutteli ihmisten ystävällisyys, sydämellisyys ja lämpö.

Teksti ja kuvat: Marko Koivuneva

Nairobi, Kenian pääkaupunki, johon saavuimme Istanbulista keskellä yötä, ei nuku koskaan. Pimeys ympärillämme oli käsin kosketeltavaa, kostea ilma kuin veitsellä leikattavaa. Katuvaloja ei ole niin kuin Suomessa, mukaani ottama taskulamppu oli enemmän kuin tarpeen.

Liikkuminen yöllä ei ole suositeltavaa. Siksi olin helpottunut, kun mukanamme olleet Samuel ja Isayah ajoivat mahdollisimman turvallista reittiä suoraan asuntomme ovelle, Kayole-nimiseen lähiöön. Asuntonamme oli noin 10 neliön huone, johon neljästään ahtauduimme nukkumaan pois matkan rasitukset. Moskiittoverkon alla unta ei tarvinnut kauaa odottaa.

Aamun valjettua kaduilla oli aivan erilaista kuin illalla: sadat luukut olivat auenneet ja katu oli täyttynyt ihmisistä. Lapsia leikkimässä auton renkaalla, potkimassa palloa, joka oli kasattu paperista ja teipistä tai ajamassa takaa kanoja.

”Mzungu, how are you?” lapset kysyivät ja halusivat tulla koskemaan minua.

Virallinen asukasluku Nairobissa on noin 3,2 miljoonaa. Käsitykseni mukaan se on vain murto-osa todellisuudesta, noin 10 miljoonaa on varmaan lähempänä todellisuutta.

Asuminen on pääosin vaatimatonta. Yhden huoneen asunnoissa on olohuoneet, makuuhuoneet ja keittiöt eroteltu verhoilla. Tyytyväisyys paistaa siitä huolimatta kaikkien kasvoilla. Se tarttui.

Matkamme jatkui Nairobista Eldoretin ylängölle. Matkasimme Matatulla, paikallisella erikoisuudella; tyyliin ”kuinka 23 ihmistä mahtuu Hiaceen”. Hyvin mahtui.

Neljän tunnin matka taittui nopeasti. Tiet olivat yllättävän hyviä. Nairobin kuoppaisten katujen jälkeen tuntui kuin olisi ollut AutoBahnalla Saksassa. Paitsi kylien kohdalla olevissa hidastetöyssyissä. Sen verran oli töyssyillä kokoa, että pikkuautojen piti taiteilla poikittain niiden yli. Jokaisen töyssyn kohdalla oli ikkunan takana myyjiä tarjoamassa hedelmiä, pähkinöitä ja juomaa.

Matkan varrella näimme myös villielämää: seeproja, kirahveja ja apinoita käyskentelemässä savannilla sekä lehmiä, lampaita, vuohia ja aaseja paimeniensa kanssa.

Eldoretissa olimme MOI-yliopiston professori Simeon Miningin vieraina. Kävimme tutustumassa hänen johtamaansa sairaalaan, joka on erikoistunut kampurajalkojen korjaamiseen.

Lapsi, jolla on kampurajalka, on perheessäkin vähemmän arvostettu. Siksi korjausleikkaukset ovat tärkeitä.

Tapasimme myös huippu-urheilijoita. Silas Kiplagat, tämän hetken maailman paras 1500 metrin juoksija tuli kanssamme lounaalle.

Kauden 2014 Kiplagat päätti Monacon IAAF:n urheilijagaalassa ja vastaanotti timanttiliigan pokaalin. Maailman neljänneksi nopeimman ajan kautta aikojen hän juoksi Monacossa viime kesänä.

Silaksella oli menossa peruskuntokausi seuraavaa kautta varten. Päivässä on kaksi tuntia juoksua, pikakävelyä, intervallia, mäkijuoksua ja voimaharjoittelua.

Tällä hetkellä juoksuharjoittelu tehdään 75%:n teholla, 35 km päivässä 2:45 kilometrivauhdilla. Tänä vuonna Kiplagatin päätähtäimenä ovat Pekingin MM-kisat. Kävimme myös katsomassa hänen isäänsä sairaalassa sekä hänen kotonaan tapaamassa sisaruksiaan ja isoäitiään. Kenialainen vieraanvaraisuus oli koskettavaa.

Pääsimme Sammy Kipchumbn kyydissä hotelli Keellu Resorttiin Iteniin. Sammy on hotellin johtaja, sen omistaa Wilson Kipsang, maratonin edellinen maailmanennätysmies. 50 huoneen hotellissa on tällä hetkellä kolmisenkymmentä työntekijää.

Iten sijaitsee Kerio Valleyn reunalla, maisemat ovatkin henkeäsalpaavat. Alhaalla laaksossa sijaitsevassa kansallispuistossa asuvat kuuleman mukaan Afrikan suurimmat norsut. Krokotiilit ja sarvikuonot ja virtahevot kuuluvat myös vakituisiin asukkaisiin.

2600 metrin korkeudella juokseminen ei kylmiltään ollutkaan niin kepeän tuntuista kuin se näytti ohikiitävien juoksijoiden askelissa. Oma korkean paikan leirini keskittyikin enemmän kävelyyn ja hölkkäilyyn sekä paikallisiin ihmisiin tutustumiseen. Hotellinjohtaja, maratoonari Wilson Kipsang koki 1500 metrin juoksija Silas Kiplagatin tapaan olevansa maalleen velkaa. Oli puhuttelevaa nähdä, miten sydämestään nämäkin menestyneet ihmiset halusivat auttaa lähimmäisiään. Osa kenialaisten juoksumenestyksen saloista voinee liittyä yhteisöllisyyteen.

Matkamme safariosuus suuntautui Bondoon, Victoriajärven rannalle. Kalastaminen Victoriajärvessä ylitti odotukset: 17 kiloa niilinahventa saa kalamiehen tuntemaan hienoista ylpeyttä. Varsinkin kun tuo 17 kiloa on yksi kala. Kyseisen sataman ennätyskala on 58 kiloa ja järven ennätyskala jossain 160 kilon tuntumassa.

Kokemuksen täydellisyyden kruunasivat paikalliset veneet. Ei mitään kiiltäviä lasikuitu- tai alumiiniveneitä, vaan perinteinen käsin tehty kalastusvene, airo- ja purjemoottorilla. Opetimme paikallisille, miten tehdään leivitettyä kalaa. Fish&Chips olikin kalasopan ohella suosikki!

Keskellä Nandi Hillsin teeviljelmiä, kuvan kauniissa Kapsabetin kaupungissa tapasimme Wilfred Bungein, Pekingin olympialaisten voittajan 800 metrin juoksussa. Hänelläkin on hotelli, nimeltään Tortoise. Upealla paikalla teeviljelmien kainalossa.

Näiden teeviljelmien lomassa ja keskellä risteilevillä sorateillä Wilfred ja monet muut Kenian juoksijahuiput ovat rakentaneet kuntonsa, myös Wilson Kirwa.

Upeat teeviljelmät ovat kuin lainehtivaa merta. Ne kumpuilevat 2400 metrin korkeudessa ylängöillä ja työllistävät paljon ihmisiä. Tutustuimme Emrok Tea -nimiseen teetehtaaseen, jossa käsitellään joka päivä vuoden ympäri 70 tonnia teetä. Teelehdet kerätään käsin, kerääjiä näkyikin tiuhassa pelloilla.

Matkamme jatkui Nandi Hillsistä kohti Kerichoa, Kenian teekeskusta. Siellä meidät halusi tavata Franklin Bett, entinen liikenneministeri ja Kenian suurimman puolueen, Orange Democratic Movementin puheenjohtaja.

Liikenneministerinä toimiessaan Franklin Bett pani alulle monia, suuria tiehankkeita, esimerkiksi valtatiet Nairobista Mosambikiin ja Nairobista Ugandaan ovat hänen aikaansaannoksiaan.

– Kun toimin ministerinä, presidentti Mwai Kibaki korosti minulle: Franklin, muista, tiet ovat kuin verisuonet ihmisen kehossa. Ilman niitä ei ole elämää. Ne kuljettavat eri kaupunkien välillä tarvittavat kuljetukset. Ne tuovat kasvua ja vaurautta, Bett kertoi.

Keniassa elää vielä muisto Englannin siirtomaa-ajasta. Kyseiseltä ajalta Keniassa on paljon hyvää, esimerkiksi tieverkosto. Mutta suurempana kenialaisten mielissä on siirtomaa-ajan orjuuttava kylmyys. Tuo muisto on kenialaiselle kuin talvisota meille suomalaiselle.

Arvopohja antamisen kulttuurille ja oman maan arvostamiselle kumpuaa sieltä. Kaikilla niillä hyvin menestyvillä kenialaisilla, joihin matkani aikana tutustuin, olikin menossa jokin hyväntekeväisyysprojekti.

”Tiet ovat kuin verisuonet ihmisen kehossa. Ilman niitä ei ole elämää.”
”Neljän tunnin matka taittui nopeasti. Tiet olivat yllättävän hyviä.”