Taiteilijoiden leipä on murusina maailmalla

Oululaiset Jaana Kokko-Alakärppä ja Juhani Alakärppä ovat reilun 30 vuoden ajan jakaneet kahden taiteilijan liiton myötä- ja vastamäet. Tänä kesänä tuuli on myötäinen. Juhani laulaa Ilmajoen uudessa Merikanto-oopperassa Jean Sibeliuksen ja Eino Leinon roolit. Jaanan tuorein taidenäyttely kuvaa nykyisen kotiympäristön Hietasaaren maisemia.

Teksti: Tarja LehtolaKuvat: Ilmajoen Musiikkijuhlat, Tarja Lehtola ja Veli-Pekka Hentilä

Vaikka taiteilijan elämä on taloudellisesti epävarmaa, eivät Alakärpät osiaan vaihtaisi. Taiteen tekeminen ei ole pelkästään ammatti, se on elämäntapa.

– Näen asioita nopeasti ja haluan toteuttaa ne nopeasti. Juhani ja rahat eivät pysy useinkaan perässä. Olen rasittava, kun saan jonkun idean päähäni, Jaana Kokko-Alakärppä naurahtaa.

Maalaaminen ja käsillä tekeminen on ollut hänelle luonnollista pienestä asti. Jaana keräsi äidiltään lasipurkit ja suti tohkeissaan niitä uuteen kuosiin. Isä kannusti myös piharakennusta maalaamaan.

– Isä luotti. Se tuntui tärkeältä, Jaana muistelee nyt 40 vuotta myöhemmin.

Taitelijanalku keräsi rahaa ja polki keltaisella jopollaan Ouluun ostamaan taidetarvikkeita ja savea. Näin valmistuivat siskojen joululahjat.

– Istuin toisinaan kannonnokassa haaveilemassa. Minua sanottiin taivaanrannanmaalariksi. Siitä en tykännyt.

Kolmannella luokalla Jaana pääsi Nuottasaaren musiikkiluokalle pienestä Kiviniemen kansakoulusta. Silloin oli vain yksi musiikkiluokka, jolle oli paljon pyrkijöitä.

– Rakastin laulamista. Vessapaperi tötterö toimitti yleensä mikin virkaa. Katri Helena oli idolini. Opin nopeasti kappaleet korvakuulolta. Ihanaa oli, kun sain laulaa usein soolot kuorossa.

Samaan aikaan samaan tahtiin kasvoi Simossa nuorimies Juhani, joka lauloi kirkkaalla poikaäänellä eri tilaisuuksissa ja kuorossa.

Hän perusti Simossa tiernapoikaryhmän luokkakavereiden kanssa. Eipä siis ihme, että pariskunnan esikoisen ollessa 7-vuotias lapset saivat kipinän tiernapoikaesityksen harjoitteluun Oulun rotuaarilla vuonna 1991.

Siltä tieltä ei ole ollutkaan paluuta. Aina viime vuosiin asti joku perheen seitsemästä lapsesta on esiintynyt voittoisissa kokoonpanoissa Oulun ainutlaatuisissa Tiernapoikakilpailuissa.

Jaana on kannustanut ja vetänyt kuvataiteen pariin monia muitakin.

– Olen perustanut ja ohjannut lasten ja nuorten taidepiirejä sekä opettanut aikuisia.

Naimisiin mennessään nuoripari asui pienessä punaisessa mökissä Simossa. Oli taivasta ja maata ympärillä. Elämä oli luonnon helmassa auvoista ja ihanaa.

Ouluun muutto tapahtui Juhanin työn perässä. Työtehtävät ja koulutukset vaihtelivat tiuhaan. Juhanin tie kulki puhelinasentajasta, markiisiliikkeen myyjästä ja mielenterveyshoitajasta laulajaksi.

– Oulusta muutimme Muhokselle ihanaan maalaiskylään. Odotin sitä päivää, että neljännen lapsen jälkeen pääsen Limingan taidekouluun heti, kun Juhanilla loppuu opiskelut mielenterveysjaostossa. Näin olimme sopineet. Se vuosi oli minulle yhtä juhlaa. Maalasin yölläkin!

Etäisyyden kautta Jaana ymmärsi, mikä etu on, että saa hoitaa lapsensa kotona. Elämä ei ollut aineellisesti leveää, mutta henkisesti rikasta.

– Lapset oppivat sen, että äiti maalaa aina välillä. Väliin maalattiin porukalla, varsinkin asuntovaunuilla tehdyillä kesälomamatkoilla.

Viimeisen lapsen syntymän aikoihin Jaana lähti syventämään taideopintojaan avoimeen yliopistoon.

– Olen opettanut myös Oulunsalon taideinstituutissa kansalaisopiston ryhmää ja nyt viimeiset 21vuotta Kempeleen kansalaisopiston ryhmää, joka on todella innostavaa ja jossa on lahjakkaita oppilaita. Rakastan opetustyötä, se antaa paljon ja siinä riittää myös haasteita.

Uusimmassa näyttelyssä sujahdetaan Hietasaaren suojeltuun ikimetsään, jonka retriittimäinen hiljaisuus ja rauha koskettavat syvältä.

– Toivon, että töissä edes vähän tulee tunnelmia hiljaisuudesta ja että jokainen joskus pysähtyisi kuuntelemaan, mitä luontoäidillä on meille kerrottavana.

Juhani Alakärpän musiikkiuran vaikuttavimpia hetkiä on ollut kolmen vuoden takainen Toivo Kuula -kilpailun voitto.

– Muistelen kilpailua ja siellä oloaikaa lämmöllä. Se pysyy mielessä koko elämän rikkaana, ainutkertaisena muistona. Se antoi paljon. Siitä on hyötyä opetustyöhön ja myös haasteisiin esiintymislavoilla. Kilpailuvoitto toi minut suuren yleisön tietoisuuteen. Se on tuonut esiintymispyyntöjä orkesterien solistiksi ja lied -konsertteihin.

Baritoni Alakärppä lauloi tänä kesänä Ilmajoen Musiikkijuhlilla Jean Sibeliuksen ja Eino Leinon roolit Elämälle-oopperassa. Elämälle-ooppera Oskar Merikannosta muistuttaa ajasta, jolloin Oskar ja Aarre Merikanto, Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Robert Kajanus, Aino Ackté ja muut rohkeat tienraivaajat loivat vaikeista olosuhteista välittämättä suomalaista kulttuuria.

– Sibelius ja Leino ovat suuria suomalaisten tunteiden tulkkeja ja kansallisia ikoneita, joten hyppääminen heidän askeliinsa on innostavaa ja haastavaa, Alakärppä toteaa.

– Ainolassa olemme käyneet, Sibeliuksen sikarin tuoksun muistan sieltä vieläkin. Koin, että oli suuren säveltäjän ”henki” paikalla. Muistan sen tunteen, kun astuin taloon ja kävin huoneessa, jossa Janne oli säveltänyt. Se laittoi mielen hiljaiseksi. Yritin kuunnella, soiko se vielä täällä. Leinon taloissa en ole käynyt, mutta hänen runonsa ovat niin syvällä minussa musiikin kautta, että lähes tunnen hänen sydämensä lyönnit sisälläni.

Perheen nykyinen , jo rakkaaksi muodostunut koti on vuoden verran ollut hirsitalo Hietasaaressa. Myös punainen sauna pihan perällä on tehty hirrestä. Sisäsaunaa ei edes ole.

– Molemmat tunsimme tässä paikassa, että henki on kuin silloin alkuaikoina, siellä missä oli taivasta ja maata ja luonnonrauhaa ympärillä.

Ympyrä sulkeutui.

– Unelmana olisi saada tänne kaikenlaista taidetoimintaa. Helpolla se ei tule, mutta emme lannistu.

Kahden taiteilijan avioliitto on Alakärppien mielestä siunaus ja rikkaus. Ymmärrys toisen luovaa hetkeä kohtaan ja tukeminen on molemminpuolista.

Vaikka väliin otetaan tulisestikin yhteen, niin rakkaus ja anteeksianto ovat aina voittaneet. Kun koko perhe on koolla, hirsipirtti täyttyy musiikista. Suurin osa lapsista on valinnut musiikin elämäntehtäväkseen.

”Isä luotti. Se tuntui tärkeältä.”