Sydänten valtiatar

L.M. Montgomeryn tähti ei himmene

Prinssi Edwardin saari Kanadassa on monen Montgomerynsä hartaasti ja useaan kertaan lukeneen pyhiinvaelluksen kohde. Saarella syntynyt rakastettu kirjailija kirjoitti kuitenkin suuren osan kirjoistaan Toronton mantereella, Ontariossa Leaskdalen pappilassa. Hymyilevän ja täydellisen julkisivun takana oli kenenkään aavistamaton tragedia.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Eräänä päivänä Lucy Maud luki muistikirjastaan merkinnän ”vanha pariskunta haluaa orpokodista pojan, mutta saa vahingossa tytön”. Loppu onkin tyttökirjallisuuden historiaa. Orpo punatukkainen temperamenttinen Anna Shirley on vienyt miljoonia lukijoita ympäri maailman tarinoiden taikamaahan. Aina uudet sukupolvet pääsevät lukemaan Annan kommelluksista vihreiksi värjääntyneistä hiuksista naapurin lehmän myymiseen, ja kyynelehtimään, kun Anna lopultakin saa Gilbertinsä.

Mutta aivan noin vaivattomasti Montgomerystä ei kuitenkaan tullut koko maailman tuntema ja rakastettu kirjailija. Alun perin hän alkoi kirjoittaa jatkokertomusta lastenlehteen. Aihe vei mennessään ja tarinoista syntyikin kirja. Keski-ikäiset naimattomat sisarukset Marilla ja Matthew Cuthbert toivoivat kasvatikseen poikaa, mutta väärinkäsityksen vuoksi he saavatkin Avonleaan Vihervaaran tilalle 11-vuotiaan Annan.

Montgomery sai Annan nuoruusvuodet -teoksen valmiiksi vuonna 1905. Kustantaja toisensa jälkeen palautti käsikirjoituksen, ja se lojui välillä unohdettuna kenkälaatikossa.

Lopulta kirja päätyi kansien väliin ja Annan nuoruusvuosista tuli maailmanlaajuinen bestseller heti ilmestymisvuotenaan 1908. Sitä käännettiin kymmenille kielille ja uusia painoksia otettiin jatkuvasti. Suomalaiset lukijat pääsivät toteamaan Annan vastustamattoman vetovoiman vuonna 1920. Ruotsissa kirja oli ilmestynyt yli kymmenen vuotta aiemmin.

Montgomery huomasi ihmeekseen aukovansa ihastelevia onnittelukirjeitä eri puolilta maailmaa. Postia tuli Afrikasta ja Intiasta asti jopa merimiehiltä, lähetyssaarnaajilta ja siirtomaasotilailta. Merkittävin tunnustus tuli Tom Sawyerin luojalta, Mark Twainilta , joka ylisti Annaa yhdeksi maailmankirjallisuuden viehättävimmistä lapsihahmoista. Montgmeryllä onkin ainutlaatuinen kyky vangita kirjojensa taikapiiriin lukijoita ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Kovimmin se koskettaa kuitenkin Annan ja Emilian ikäisiä tyttölapsia. Monet tytöt samaistuvat joko temperamenttiseen Annaan tai runolliseen Emiliaan. Tytöt ovat kovin erilaisia, mutta kuitenkin samanlaisia, sillä monet lukijat ovat tunteneet sielunsisaruutta ikäkaudesta ja tilanteesta riippuen vuorotellen heihin molempiin.

Annan perässä syntyi runotyttö Emilia. Annaa eteerisempi, mustiin muistikirjoihinsa tarinoita tallentava, ullakkohuoneen surusilmäinen hahmo. Hänen mukanaan lukijoiden elämään tulivat hulvattomat ystävykset Ilse, Perry ja Teddy, kuollutta morsiantaan etsivä hullu herra Morrison, sianperunoita keittävä Jimmy-serkku ja Murrayn ylpeät ikäneidot. Kirja alkaa, kun Emilian kuoleva isä toteaa, että tämä lapsi on rakastava paljon ja kärsivä paljon, hänen tunteensa ja kokemuksensa ovat aina suuria. Montgomery antaakin henkilöidensä elää ja tuntea. Montgomeryn kirjoissa on myös monia muita päähenkilöitä, mutta Anna ja Emilia ovat heistä tunnetuimmat.

Useampi Montgomeryn tuotannossa toistuva juoni on peräisin hänen omasta elämästään. Montgomery menetti äitinsä hyvin pienenä ja kasvoi tämän vanhempien hoivissa. Niin Emilia kuin Annakin ovat orpoja. Montgomeryn kirjoissa on kuitenkin myös paljon huumoria. Kirjoihin on ripoteltu hauskoja sattuvia puheenparsia milloin kenenkin suusta. Montgomery on myös keksinyt ihastuttavan ilmaisun sukulaissielulle:

”– Te olette nuori ja minä olen vanha, mutta luulen että meidän sielumme sittenkin ovat samanikäiset. Me olemme molemmat niitä ihmisiä, jotka tuntevat Joosefin, kuten Cornelia Bryant sanoisi.

– Tuntevat Joosefin? Toisti Anna hämmästyneenä.

– Niin. Cornelia jakaa kaikki ihmiset kahteen ryhmään, niihin jotka tuntevat Joosefin, ja toisiin jotka eivät tunne. Jos joku ajattelee suunnilleen samalla tavalla kuin te, harrastaa samoja asoita, ymmärtää samanlaista leikkiä - niin, silloin hän on niitä, jotka ’tuntevat Joosefin’.” (L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan)

Jatkossa kirjat syntyivät Leaskdalen kylän pappilassa lähellä Torontoa, minne Montgomery muutti avioiduttuaan pastori Ewan Macdonaldin kanssa. Kylän kirkosta on vain lyhyt matka viehättävään, äskettäin kunnostettuun pappilaan. Ovi pappilan hiljaisuuteen aukeaa narahtaen. Vasemmalla on Lucy Maudin ja oikealla hänen miehensä työhuone.

– Tässä talossa hän kirjoitti puolet kirjoistaan, kertoo Barbara Pratt .

Hän on yksi monista. Montgomerylle sydämensä menettänyt, talon ja se asukkaiden tarinan läpikotaisin tunteva kotimuseon esittelijä. Yläkerran sänkyjen vieressä on somia pieniä nahkakenkiä. Perheeseen syntyi kolme poikaa, joista keskimmäinen kuolleena. Montgomery purki tuskaansa ja suruaan päiväkirjaansa.

Montgomery osallistui kirkollisen elämän ja kyläyhteisön kuvioihin: talkoisiin, häihin ja hautajaisiin. Hän oli aktiivinen hyvin monella tapaa ja sanalla sanoen täydellinen sen ajan papinrouva. Kukaan ei olisi voinut arvata, mitä tuo hymyilevä julkisivu kätki taakseen. Päiväkirjat paljastavat kuitenkin miltei kahtia jakautuneen persoonallisuuden. Niissä tulevat julkisuuteen iloisena ja sanavalmiina tunnetun naisen jatkuvat masennuskaudet ja vaikea yksityiselämä. Myös hänen puolisoaan vaivasivat muulta maailmalta salassa pidetyt pakkomielteet ja masennusjaksot.

– Täällä ihmiset muistivat hänet vain iloisena ja onnellisena, hän kätki kaiken, Barbara Pratt toteaa.

Kotona pappilassa kulissielämä jatkui. Kaunis koti oli erinomaisessa järjestyksessä, ruoka-ajat olivat säntilliset ja lumivalkoiset liinavaatteet lepäsivät komeron hyllyillä viivasuorina pinoina. Pappilan rouva leipoi hurmaavia kakkuja, ja hänen pitsimallinsa saivat palkintoja valtakunnallisilla messuilla. Hienot posliinit ovat edelleen katettuna pappilan keittiön pöydällä.

– Montgomery halusi arkenakin kattaa parhailla astioilla, hän piti niin kovasti kauniista asioista.

Vaikka Maudilla oli oma kirjoitushuoneensa, ympärillä oleva luonto oli hänen olohuoneensa. Kirjat ovatkin täynnä lumoavia luontokuvauksia.

Kun sota syttyy ja Kanadan pojat syntymäseudulta Prinssi Edwardin saarelta saakka lähtevät Ranskan taisteluhautoihin, ei mikään ole enää ennallaan.

– Ensimmäisen maailmansodan aika oli Montgomerylle hyvin vaikeaa aikaa. Kylästä kaatui paljon tuttuja nuoria miehiä ja se vaikutti häneen voimakkaasti.

Kirjailijasta on paljon tietoa, antoihan hän päiväkirjansakin julkiseksi. Maailmassa tuskin on monta kirjailijaa, jotka ovat Montgomeryn tavoin kirjanneet elämänsä tapahtumia muistiin 14-vuotiaasta lähes kuolemaansa asti. Montgomeryn fyysinen ja psyykkinen terveydentila heikkeni, hän kärsi kovista päänsäryistä ja lihaskouristuksista.

– Hän tarvitsi koko ajan enemmän ja enemmän lääkkeitä kyetäkseen nukkumaan.

Rakastettu kirjailija kuoli Torontossa 24.4.1942.

On aika sulkea ovi Lucy Maud Montgomeryn elämään. Hiljainen pappila hiljaisessa Leaskdalen kylässä jää elämään omaa elämäänsä. Mutta sydäntä ei kukaan Annan tai Emilian sukulaissielu hänen luomiltaan teoksilta pysty sulkemaan. Lapsena luetulla tarinalla tai kirjalla voi olla lähtemätön vaikutus koko loppuelämään. Huolimatta suosiostaan Montgomery suri koko ikänsä sitä, että ei onnistunut luomaan suurta kirjallisuutta. Luulen, että hän tietämättään jätti tarinoillaan ainutlaatuisen perinnön miljoonien tyttölapsien sydämiin. Heidän, jotka totisesti tuntevat Joosefin.

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu, kultaiset tyttökirjaklassikot, Avain 2015

Suvi Ahola, Satu Koskimies: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt, Tammi 2005

www.lmmontgomery.ca

”– Kukaan ei olisi voinut arvata, mitä tuo hymyilevä julkisivu kätki taakseen.”

”– Suomalaiset lukijat pääsivät toteamaan Annan vastustamattoman vetovoiman vuonna 1920. ”

KUKA?