Syyskuun puolivälissä avattu Itsenäisyyden laulut -kysely innosti suomalaiset jakamaan laulumuistojaan. Eri vuosikymmenten suosikkilaulut alkavat jo nousta esiin värikkäiden tarinoiden kera. Muistelijat ovat palanneet laulujen siivin pihaleikkeihin ja kansakouluun, teinidiskoon ja opiskelijabileisiin, tanssilavoille ja putkiradion ääreen. Mieleen ovat palanneet niin isoisän sotalaulut kuin Suomi-rockin tahtiin pullaa leiponut äitikin.

Eniten muistoja on toistaiseksi kerrottu 1970–80-lukujen lauluista, ja hyvin ovat mieleen jääneet myös 1940–60-lukujen ja 1990-luvun laulut. Kuten odottaa saattoi, vanhimpiin vuosikymmeniin liittyvät mielikuvat ovat hämärämpiä ja uusimmat laulut ovat vasta kiteytymässä muistoiksi. Vastauksia on saatu ilahduttavan monenikäisiltä ihmisiltä, joiden musiikkimaun kirjo on laaja.

Helsingin kaupunginmuseo ja Musiikkiarkisto JAPA ovat käynnistäneet Suomi 100 -juhlavuoteen liittyvän Itsenäisyyden laulut -hankkeen, jossa kootaan suomalaisten laulumuistoja itsenäisyyden vuosikymmeniltä. Tavoitteena on paitsi kerätä tietoa myös nostaa esiin laulujen merkitys sukupolvia yhdistävinä kokemuksina ja osana suomalaisten historiallista muistia.

”– Eniten keskustelua tullee herättämään se, miten Italian ylpeys pizza pääsi suomalaisten ruoka-aarteitten listalle. ”

MITÄ?

MIKÄ?

Kansallisruokaraati

Kaksitoista suomalaista ruoka-aarretta sesonkijärjestyksessä:

• Pitsa

• Hernekeitto

• Ruisleipä

• Mämmi

• Kalakeitto

• Viili

• Karjalanpiirakka

• Mustikkapiirakka

• Paistetut muikut/silakat perunoilla

• Karjalanpaisti

• Graavi kala

• Maksalaatikko

Raatiin kuuluvat Ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen, Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Maija Silvennoinen, Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula, Marttojen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, Finnjävel-ravintoloitsija Henri Alén, ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä, historioitsija ja kirjailija Lasse Lehtinen, Svenska Litteratursällskapetin arkistonhoitaja Yrsa Lindqvist, Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Kim Palhus, Mondo-lehden päätoimittaja Kati Kelola sekä MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi ja ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki.